Pääministerit tapasivat
Virossa virallisella vierailulla ollut pääministeri Matti Vanhanen tapasi tiistaina Viron pääministerin Juhan Partsin. Pääministerit pohtivat muun muassa EU:n ja Venäjän suhteita, suomensukuisten kansojen tukemista sekä Suomenlahden sähkökaapelia.
Pääministeri Matti Vanhanen
Vanhanen ja Parts pitivät tärkeänä yhteistyön lisäämistä Venäjällä asuvien suomensukuisten kansojen auttamiseksi ja toiminnan koordinointia Suomen, Unkarin ja Viron välillä. Nyt kun kaikki kolme ovat jäsenmaita, pääministerit toivovat myös Euroopan unionin kiinnittävän aiheeseen enemmän huomiota.
Suomen ja Viron välisen sähkökaapelin valmistelutöiden uudelleenkäynnistyminen ilahdutti molempia pääministereitä. Parts näki kaapelihankkeella myös turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden, sillä kaapeli yhdistäisi Viron Länsi-Euroopan sähköverkkoon.
Keskusteluissa nousivat esiin ajankohtaiset Euroopan unioniin liittyvät kysymykset. Pääministerit olivat samaa mieltä siitä, että verotus on jokaisen jäsenvaltion sisäinen kysymys.
Virossa kaksipäiväisellä vierailulla ollut pääministeri Vanhanen tapasi myös parlamentin puheenjohtajan Ene Ergman sekä tutustui seurueineen Viron uuden taidemuseon rakennustyömaahan Kadriorgissa, vieraili Viinistun taidekeskuksessa ja Sagadin kartanossa Lahemaan kansallispuistoalueella.