Kolumbia
Suomen ulkomaanedustustoista haettavien viisumien määrä on jälleen nousussa pandemiavuosien jälkeen. Myönnettyjen viisumeiden määrä yltää kuitenkin vain noin viidennekseen siitä määrästä, joka myönnettiin ennen koronapandemiaa vuonna 2019.
Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys on mahdollista ulkomailla 22.-25.3.2023. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla.
Kolumbia on 50 milj. asukkaan kasvava kansantalous, joka tarjoaa mahdollisuuksia niin kulutuskysynnässä ja tuotannossa kuin B2B- ja B2G-markkinoillakin. Kysyntää on digitalisaatiolle ja automaatiolle sekä koulutus-, energia- ja turvallisuussektorin ratkaisuille.
Kolumbiasta lapsena Suomeen adoptoitu kuvataiteilija Landys Roimola(Bogotá 1992) tuo "Floor is lava" teoksensa Kolumbiaan.
Suomen vahvuuksia ja osaamista esittelevä This is FINLAND Magazine 2023–2024 on ilmestynyt englanniksi. Tämä vuoden julkaisu nostaa esiin hyvän suomalaisen arjen rakennuspalikoita: luontoa, työelämää, kulttuuria, uusiutuvaa energiaa ja innovaatioita.
Muista ilmoittaa osoitteenmuutoksesta Digi- ja väestötietovirastolle.
Ulkomaalaislain muutoksilla laajennetaan pitkäaikaisen eli niin sanotun D-viisumin käyttöä. Muutokset edistävät osaltaan koulutus- ja työperusteista maahanmuuttoa ja sujuvoittavat maahantulomenettelyjä. Tasavallan presidentti vahvisti lakimuutokset 20. joulukuuta.
Ulkoministeriö on antanut asetuksen ulkoasianhallinnon suoritteiden maksuista. Uusi maksuasetus tulee voimaan 1. tammikuuta 2023.
Valtioneuvosto antoi 5. joulukuuta Natoon liittymistä koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle. Esitysluonnoksesta saatiin noin 1 600 lausuntoa. Lausuntopalautteen perusteella esityksen perusteluja on täydennetty muun muassa siltä osin, kun kyse on valtioneuvoston ja tasavallan presidentin välisestä yhteistyöstä, eduskunnan asemasta Nato-asioiden käsittelyssä ja päätöksenteossa sekä Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellisesta asemasta.