5G-verkko tulossa Brasiliaan

5G-verkko tulossa Brasiliaan

Myös Brasiliassa otetaan käyttöön 5G-verkko. Taajuushuutokauppa oli tarkoitus järjestää vuoden 2020 lopulla, mutta COVID-19-pandemian takia asian odotetaan siirtyvän vuoden 2021 puolelle. Asia on tärkeä myös Nokialle, joka on ollut vahvasti läsnä Brasiliassa jo vuosikymmeniä.

Brasilian tiede-, teknologia-, innovaatio- ja viestintäministeriö MCTIC määritteli vuoden 2020 helmikuussa maan 5G-taajuushuutokaupan suuntaviivat, jotka Brasilian kansallinen televirasto Anatel vahvisti. Anatel avasi asiasta myös julkisen konsultaation, jolla kerättiin eri tahojen näkemyksiä asiasta. Konsultaatio päättyi 17.4.

Anatelin mukaan huutokauppa oli tarkoitus toimeenpanna tämän vuoden lopussa marras-joulukuussa, mutta COVID-19-pandemian vuoksi huutokaupan odotetaan siirtyvän vuodelle 2021. Huutokauppaa suunniteltiin alun perin maaliskuulle 2020, mutta sitä siirrettiin eteenpäin auki olevien kysymysten selvittämiseksi. Brasilian taajuushuutokauppa on yksi suurimmista taajuushuutokaupoista maailmassa ja sen arvioitu arvo on noin 20 miljardia realia (noin 3,5 mrd euroa). 

MCTIC:n ja Anatelin mukaan Brasilian hallitus aikoo tarjota 3,7 GHz lohkoina, jotka jakautuvat neljälle taajuuskaistalle: 700 MHz, 2,3 GHz, 3,5 GHz ja 26 GHz. 3,5 GHz:n kaista nähdään tärkeimpänä ja se herättää eniten puhelinyhtiöiden kiinnostusta. MCTIC on määritellyt jokaiselle taajuuskaistalle erityiset vaatimukset, jotka voittajayrityksen on toteuttava. Esimerkiksi 700 MHz taajuuskaistalla tulee kattaa valtatiet mobiililaajakaistalla ja viedä vähintään 4G-tekniikkaa myös pieniin kuntiin, joissa sitä ei vielä ole. 

Brasilian telekommunikaatioministeri Vitor Elisio Góes de Oliveira Menezesin mukaan vaatimukset ovat tärkeitä rakennettaessa uutta hallituksen odottamaa digitaalista ekosysteemiä ja ne tuovat Brasilialle myös logistisia hyötyjä. 

Myös Brasiliassa on keskustelussa ollut esillä Huawein asema tulevassa 5G-taajuuhuutokaupassa. Mediassa on nostettu esille muiden maiden omaksumia lähestymistapoja sen suhteen, onko Huawei voinut osallistua 5G-verkkojen rakentamiseen tai onko sille asetettu rajoituksia. Artikkeleissa mainitaan usein myös Brasilian sekä Yhdysvaltojen- että Kiinan suhteiden tärkeys ja niistä johtuvat vaikeudet asiaa linjatessa. Brasilian hallitus ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä asiassa. 


Brasilian hallitus julkaisi 27.3. määräykset, jotka koskevat tulevan 5G-verkon kyberturvallisuutta. Määräykset eivät aseta rajoituksia sen osalta, kuka voi olla verkon toimittajana tai missä laajuudessa, mutta jokaista taajuutta ja maantieteellistä aluetta varten tulee olla aina vähintään kaksi toimittajaa. Tavoitteena on näin varmistaa verkkojen toimivuus ja turvallisuus. Määräyksissä säädetään myös erilaisista teknisistä vaatimuksista, jotka toimittajien tulee täyttää.

Brasiliassa toimivat neljä suurta teleoperaattoria ovat valmistautuneet tulevaan 5G-huutokauppaan mm testaamalla erilaisia teknologioita. Muutaman vuoden takaisesta konkurssista toipuvan Oin odotetaan osallistuvan huutokauppaan. Oi on ollut kahden muun suuren – Vivon ja TIMin – ostospekulaatioiden kohteena. Neljäs suuri operaattori Brasiliassa on Claro.

Asia on tärkeä myös Nokialle, joka on ollut vahvasti läsnä Brasiliassa jo vuosikymmeniä.