Kysely: 80 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä köyhyyden poistamista ja eriarvoisuuden vähentämistä maailmasta

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan myös kehitysyhteistyötä pitää erittäin tai melko tärkeänä edelleen 62 prosenttia suomalaisista. Jo aiempina vuosina havaittu jakautuminen kehitysyhteistyöhön myönteisesti ja kielteisesti suhtautuviin näkyy läpi kysymysten.

Ulkoministeriön vuosittain teettämä mielipidekysely kertoo, että suomalaisten tuki globaalille köyhyyden poistamiselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle on säilynyt korkeana. Sitä pitää erittäin tai melko tärkeänä 80 prosenttia suomalaisista.

Myös kehitysyhteistyön kannatus jatkuu: sitä pitää kyselyn mukaan erittäin tai melko tärkeänä 62 prosenttia suomalaisista. Vahvimpana perusteena kehitysyhteistyölle pidetään sen vaikutusta maailman vakauteen (33 prosenttia vastaajista). Noin viidennes (21 prosenttia) ei näe perustetta kehitysyhteistyön tekemiselle. Entistä useampi kertoo suhtautumisensa kehitysyhteistyöhön muuttuneen myönteisemmäksi viime aikoina (22 prosenttia, vuonna 2023: 13 prosenttia). Kielteisemmin siihen suhtautuu noin kolmannes, kuten edellisvuotenakin.

Kysely kertoo, että suomalaisille erityisen läheisiä ovat Ukrainan tukeminen sekä humanitaarinen apu (75 prosenttia vastaajista). Ukrainalle annettavaa humanitaarista apua pitää tärkeänä jopa 90 prosenttia suomalaisista. Yhä useampi pitää tärkeänä yritysten osallistumista kehitysyhteistyöhön ja kehityskysymysten ratkaisemiseen (69 prosenttia). 

Kehitysyhteistyöhön suhtautuminen jakaa suomalaisia voimakkaasti. Jo aiempina vuosina havaitut jakolinjat ovat edelleen läsnä.

Naiset pitävät kehitysyhteistyötä selvästi tärkeämpänä kuin miehet. Naisista 75 prosenttia pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä. Miehistä kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä pitää 48 prosenttia. Nuorista (15-24 -vuotiaat) vastaajista kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä pitää 75 prosenttia.

Koulutustausta vaikuttaa suhtautumiseen myös merkittävästi – mitä alempi koulutus, sitä merkityksettömämpänä kehitysyhteistyötä pidetään. Puoluetaustoissa korostuu jako vihreisiin ja vasemmistopuolueisiin sekä perussuomalaisiin. Nämä taustamuuttujaerot vallitsevat pääpiirteissään läpi tutkimusaineiston.

Taloustutkimus on toteuttanut kehitysyhteistyön mielipidekyselyjä vuosittain ulkoministeriön toimeksiannosta reilun 20 vuoden ajan. Tämän vuoden kysely toteutettiin internetpaneelissa 27.-31.5.2024 välisenä aikana. Tutkimuksen kohderyhmänä on yli 15-vuotiaat suomalaiset (pl. Ahvenanmaa). Kokonaisvastaajamäärä on 1024. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi sekä viimeisimmän puoluekannatuksen mukaisesti. Virhemarginaali on ±3,2 prosenttiyksikköä.

Lisätietoja

  • Tommi Saarnio, tutkimuspäällikkö, Taloustutkimus, tommi.saarnio(at)taloustutkimus.fi, puh. +358 10 758 5015  
  • Karoliina Romanoff, viestintäasiantuntija, Kestävän kehityksen ja kaupan viestinnän yksikkö, puh. +358 295350365