Kriisinhallinta Afganistanissa

Ennen Talibanin valtaannousua Suomi tuki Afganistanin vakauttamista kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun lisäksi sotilaallisen- ja siviilikriisinhallinnan keinoin.

Sotilaallinen kriisinhallinta

Suomi osallistui vuosina 2015–2021 Naton Resolute Support -kriisinhallintaoperaatioon, joka käynnistyi 1.1.2015. Operaation tehtävänä oli tukea Afganistanin hallitusta saavuttamaan ja ylläpitämään turvallinen toimintaympäristö maan jälleenrakentamiseksi ja demokraattisten rakenteiden vahvistamiseksi.

RS-operaation tavoitteena oli kouluttaa, tukea ja neuvoa Afganistanin turvallisuusjoukkoja (ANSF) strategisella tasolla ja tukea Afganistanin turvallisuusrakenteita. Afganistanin turvallisuusjoukot ja -rakenteet pyrittiin saattamaan sellaiselle tasolle, että ne pystyisivät itsenäisesti ja kyvykkäästi pitämään maan turvallisuustilanteen vakaana hyvän hallinnon periaatteita noudattaen ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Operaation tuki kohdentui ministeriöihin, hallintoon ja korkean tason turvallisuusviranomaisiin. Tehtäviin ei kuulunut taistelutoimintaan osallistuminen.

Ennen RS-operaatiota Suomi osallistui Naton ISAF-kriisinhallintaoperaatioon vuosina 2002–2014. ISAF:n tehtävänä oli tukea Afganistanin hallitusta turvallisuustilanteen vakauttamiseksi.

Vuonna 2023 julkistettiin - osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa - tutkimus ”Mukautuva ja kokonaisvaltainen kriisinhallinta? Suomen osallistuminen kriisinhallintatoimiin Afganistanissa 2002–2021 sekä vaikuttavuusarvioinnin kehittäminen(Linkki toiselle web-sivustolle.)”. 

Lisätietoa: Resolute Support Mission in Afghanistan (2015-2021)(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Siviilikriisinhallinta

EU:n siviilikriisinhallintaoperatio EUPOL (European Union Police Mission in Afghanistan) toimi Afganistanissa vuosina 2007–2016. Suomi oli yksi merkittävimpiä maita, jotka lähettivät asiantuntijoita operaatioon. Myös operaation johtotehtävissä toimi suomalaisia.

Operaation perustehtävänä oli Afganistanin poliisitoiminnan ja oikeusvaltiokehityksen tukeminen osana maan turvallisuussektorin kokonaisvaltaista uudistusta. Erityistä huomiota kiinnitettiin ihmisoikeus- ja tasa-arvonäkökulmiin. Kansainväliset asiantuntijat toimivat neuvonantajina Afganistanin sisäministeriön, syyttäjälaitoksen ja poliisivoimien strategisessa kehittämisessä. Operaation loputtua sen työtä jatkoi pienimuotoinen Euroopan komission toteuttama tukiprojekti.

Suomalaisia siviilikriisinhallinta-asiantuntijoita on työskennellyt Afganistanissa EUPOLin lisäksi EU:n erityisedustajan toimistossa ja Naton siviiliedustajan toimistossa Kabulissa sekä Saksan siviiliedustajan toimistossa Pohjois-Afganistanissa.