29.5.2026

Irak: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Vältä kaikkea matkustamista

Ajankohtaista

Turvallisuustilanne Irakissa säilyy vaikeasti ennakoitavana. USA:n, Israelin ja Iranin välillä 28.2.2026 alkanut sota on vaikuttanut Irakiin merkittävästi, ja koko maassa on kevään aikana nähty sotatoimia. Tulitauon alkamisen (8.4.2026) jälkeen tilanne on vakautunut, mutta turvallisuustilanne voi heiketä nopeasti. Terrori-iskut ovat mahdollisia.

Jos olet maassa, on hyvä miettiä omaa varautumistasi mahdolliseen kriisitilanteeseen. Jos tilanne pahenisi, voi terveydenhuollon, ruoka- ja muiden välttämättömien tarvikkeiden saanti vaikeutua. Ajankohtaiset alueellisen logistiikan häiriöt voivat vaikuttaa mm. lääkkeiden saatavuuteen. Varmista, että sinulla on ruokaa ja vettä sekä käteistä rahaa välttämättömien tarpeidesi kattamiseksi. Jos alueellasi tapahtuu väkivaltaisuuksia, hakeudu turvalliseen paikkaan ja vältä sotilaallisia kohteita, joihin voidaan hyökätä. Pysy hätätilanteessa mahdollisuuksien mukaan sisällä, seuraa tarkasti turvallisuustilannetta ja pidä säännöllisesti yhteyttä läheisiisi. Mieti ennakkoon, mihin suojaudut tilanteen niin vaatiessa ja millaista reittiä käyttäen pystyt tarvittaessa poistumaan maasta. Seuraa ulkoministeriön matkustustiedotetta, suurlähetystön verkkosivuja ja sosiaalista mediaa sekä tee matkustusilmoitus.

Suomen Bagdadin-suurlähetystöllä on vain rajalliset mahdollisuudet avustaa hätätapauksissa. Konsuliavun antaminen saattaa olla hyvin vaikeaa, sillä tiedon saaminen kansalaisten tilanteesta tai pääsy kansalaisten luo saattaa kestää pitkään. Jos matkustat, varaudu huolellisesti muuttuviin tilanteisiin. Harkitse turvallisuusyritysten palveluiden käyttämistä, erityisesti jos et omaa paikallistuntemusta ja -kielitaitoa. Kaupungeissa ja maanteillä on edelleen runsaasti eri viranomaisten aseistettuja tarkastuspisteitä.

Vältä suuria väkijoukkoja ja mahdollisia mielenosoituksia.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.

Konsulipalvelulaki
Konsulisuojeludirektiivi
Laki matkapalveluyhdistelmistä

Suosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/

Yleinen turvallisuustilanne

Irakin kansalliset sekä kansainväliset turvallisuusviranomaiset käyttävät edelleen voimatoimia Irakin alueella toimivia ISIS:n terroristisoluja vastaan. Terrorismin vastaisia operaatioita tapahtuu myös Bagdadin läheisyydessä. Irakissa on eri konfliktien aikana käytetty paljon miinoja ja räjähteitä, joita ei ole kaikkia raivattu pois. Älä liiku maaseudulla ilman paikallista opasta. Irakissa toimii lukuisia aseistettuja ryhmiä, joilla on tietyillä alueilla merkittävä vaikutusvalta.

Terrori-iskujen uhka eri puolilla maata on edelleen olemassa, mukaan lukien Kurdistanin alueella. Iskut voivat kohdistua suuriin väkijoukkoihin, erityisesti uskonnollisina pyhinä ja vapaapäivinä.

Irakissa oleskelevilla länsimaalaisilla on edelleen kohonnut riski joutua sieppauksen kohteeksi, vaikka niitä tapahtuu enää harvoin. Kidnappaukset voivat olla ideologisesti motivoituneita tai keino ansaita rahaa.

Myös Pohjois-Irakissa sijaitsevalla Kurdistanin alueella turvallisuustilanne voi heikentyä nopeasti. Erityisen herkkä tilanne on Kirkukin alueella sekä ns. kiistellyillä alueilla Kurdistanin alueen eteläpuolella.

Yleiset hätänumerot Irakissa:

Ambulanssi: 122

Palokunta: 115

Poliisi: 911

Rikollisuus

Suurlähetystöllä on hyvin rajoitetut mahdollisuudet avustaa uuden matkustusasiakirjan saamisessa.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Liikennekulttuuri Irakissa poikkeaa huomattavasti suomalaisesta. Liikennesääntöjä noudatetaan hyvin joustavasti. Teillä ja kaduilla pätee vahvimman oikeus. Liikenneonnettomuuksia sattuu paljon. Teiden kunto on joillakin osuuksilla hyvin heikko. Suurkaupungeissa on pahoja ruuhkia. Siirtymisiin on varattava runsaasti aikaa.

Iraqi Airways -lentoyhtiö on edelleen EU:n mustalla listalla, eikä vielä täytä turvallisuusvaatimuksia, joita edellytetään lentojen operoimiseksi Euroopan unionin alueella. Lentoyhtiö lentää monia Irakin sisäisiä reittejä.

Paikallisviranomaiset voivat sulkea lentokentät äkillisesti turvallisuustilanteen mukaan. Matkailijan on hyvä varautua etukäteen myös mahdollisuuteen poistua maasta maanteitse.

Tietoliikenneverkkojen toiminnassa voi olla häiriötä. Suomalaiset matkapuhelinliittymät toimivat vaihtelevasti.

Luonnonolot

Irak sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, jossa maanjäristykset ovat mahdollisia. Maanjäristyksen sattuessa tulee noudattaa paikallisten viranomaisten ohjeita. Seismologian laitoksen sivuilta löytyy tietoa, kuinka toimia maanjäristyksen sattuessa.

Talviaikaan runsaat sateet voivat aiheuttaa tulvia erityisesti maan pohjoisosissa. Keväisin ja syksyisin esiintyy hiekkamyrskyjä ympäri maata. Kesäisin äärimmäinen kuumuus (+50°C) ja kuivuus kestävät kuukausia.

Terveys

Terveydenhoitopalveluja on Irakissa saatavilla vain rajoitetusti ja erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolella maan terveydenhuollon taso on heikko. Kattava matkavakuutus on ensisijaisen tärkeää, muuten matkustaja vastaa itse kaikista terveydenhoitokustannuksistaan ja mahdollisesta evakuoinnista. Suurlähetystöllä on hyvin rajoitetut mahdollisuudet auttaa sairastapauksissa. Tarkista vakuutusturvasi ennen Irakin-matkaa. Vakuutusyhtiöt voivat asettaa sopimuksiin ja kattavuuteen rajoituksia, jos ulkoministeriö neuvoo välttämään matkustamista.

Seuraa Irakin paikallisviranomaisten tiedotteita ja matkustusrajoituksia.

Irakin terveysministeriö

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Matkailijan terveysopas
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan tartuntatautivirasto

Maan lait ja käytännöt

Valokuvaamiseen ja videokuvaamiseen liittyy myös Irakissa rajoituksia. Mahdollisia kuvauskieltoja on syytä noudattaa. Yleensä esim. sotilaallisten laitosten, aseistettujen toimijoiden, tarkastuspisteiden, lentokenttien tai satamien valokuvaaminen ja videokuvaaminen on kielletty, ja kielto koskee myös ilmakuvausta drooneilla. Myös droonien maahantuonti voi vaatia erillisiä lupaprosesseja. Varmista tarvittaessa rajoitukset etukäteen paikallisviranomaisilta. Kiellettyjä kohteita kuvaava henkilö saatetaan ottaa kiinni tai pidättää, ja kuvauslaitteet saatetaan tuhota tai takavarikoida.

Maahantulosäännökset

Turistimatkalle tavallisella passilla matkustavalla tulee 1.3.2025 lähtien olla maahan saavuttaessa etukäteen hankittu elektroninen viisumi. Viisumin voi hankkia osoitteesta: (https://evisa.iq/en) Diplomaatti- ja virkapasseilla matkustavien on viisumi hankittava ennen maahan saapumista. Tämä koskee myös matkoja, jotka suuntautuvat vain Irakin Kurdistanin alueelle. Maahantulorikkomuksista voi saada ankaran rangaistuksen ja huomattavan sakon.

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/

Yhteystiedot

Bagdadin-suurlähetystö


Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti [email protected].