Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Tornionjoen lohenkalastusasiassa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tänään 24. syyskuuta antanut Tornionjoen lohenkalastusasiaa koskevan tuomion, jossa Suomi määrättiin maksamaan kahdelle kalastajalle korvauksia Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkomuksesta. Artikla käsittelee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Sen sijaan omaisuuden suojaa ja syrjintää koskeva valitus hylättiin.
Valitus koski lohenkalastuksen rajoituksia ja asian käsittelyä tuomioistuinlaitoksessa. Valituksen Suomen valtiota vastaan tekivät kaksi kalastajaa, jotka harjoittavat elinkeinoaan Pohjanlahden rannikkoalueella vuokraamillaan valtion omistuksessa olevilla vesialueilla.
Valtio määrättiin maksamaan molemmille valittajille erikseen 8 000 euroa korvauksena aineettomasta vahingosta sekä yhteisesti heidän oikeudenkäyntikuluistaan 5 765 euroa.
Valitus koski erityisesti sitä, että asetuksessa määrätyt kalastusta koskevat rajoitukset loukkasivat valittajien oikeutta nauttia rauhassa omaisuudestaan. Vuodesta 1986 lähtien kalastusta Pohjanlahden rannikkoalueella on kalakantojen suojelemiseksi säännelty asetuksin.
Valittajien mukaan heillä ei myös ollut mahdollisuutta saada asiaansa tuomioistuimen käsiteltäväksi tai turvautua muihin tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin kalastusta koskevien rajoitusten lainmukaisuuden tutkimiseksi. Lisäksi valittajat väittivät, että kalastusrajoitukset asettivat rannikkokalastusta harjoittavat kalastajat eriarvoiseen asemaan avomerikalastajiin nähden. Valittajat vetosivat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 (1) artiklaan (oikeudenmukainen oikeudenkäynti), ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaan (omaisuuden suoja), sekä ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) ja 14 artiklaan (syrjinnän kielto).
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei valittajilla ollut mahdollisuutta Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla saada pyydysten käyttöä rajoittavan vuoden 1991 asetuksen - tai vastaavasti vuosina 1996 ja 1998 annettujen asetusten - vaikutusta heidän vuokrasopimuksiinsa tuomioistuimen tutkittavaksi, ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 (1) artiklaa on tämän vuoksi rikottu. Valittajat olivat valittaneet vuoden 1991 asetuksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka oli katsonut, että se ei voinut tutkia valitusta, eikä hallitus ole pystynyt osoittamaan, että mahdollisella myöhempiä asetuksia koskevalla valituksella olisi ollut parempia menestymisen mahdollisuuksia. Tuomioistuin ei myöskään vakuuttunut siitä, että valittajilla olisi ollut velvollisuutta ajaa asiaansa vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, koska asetukset perustuivat asianmukaisesti kalastuslain säännöksiin. Näin ollen valittajien ainoa mahdollisuus olisi tuomioistuimen mukaan ollut rikkoa asetusten määräyksiä ja odottaa rikosoikeudenkäyntiä, eikä kenenkään voida edellyttää rikkovan lakia oikeuksiensa määrittämiseksi.
Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että väitettyä 13 artiklan loukkausta eli oikeutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon ollut tarpeen tutkia erikseen, ja muiden väitettyjen rikkomusten osalta tuomioistuin hylkäsi valituksen.
Lisätietoja: ihmisoikeusvalitusten yksikön päällikkö Arto Kosonen, ulkoasiainministeriö, puh. 040-545 1264