Kahdenväliset suhteet

Euroopan unionin jäsenyys yhdistää Suomea ja Tšekkiä ja muodostaa maiden yhteistyön keskeisen kehikon. Tšekissä arvostetaan Suomen toimintaa Euroopan unionin jäsenenä. Suomea on käytetty esimerkkinä pienen valtion mahdollisuuksista saada äänensä kuuluviin unionissa.   Suomen koulutusjärjestelmä ja Suomessa tehtävä tutkimus ovat saaneet paljon huomiota tšekkiläisessä mediassa. Suomessa arvostetaan Tšekkiä vahvana teollisuus- ja kulttuurimaana. Škoda-autot ovat Suomessakin suosittuja. Kumpikin maa panostaa energiapolitiikassaan ydinvoiman lisärakentamiseen.   Suomi ja Tšekki ovat molemmat merkittäviä jääkiekkomaita. Yleisurheilussa keihäänheitto on kummallekin maalle kansallinen ylpeydenaihe. Maiden välinen urheilusympatia on peräisin Emil Zátopekin ajoilta Helsingin olympialaisista. Myös esimerkiksi arkkitehtuurin, musiikin, elokuvan ja kirjallisuuden alalla on keskinäinen arvostus huomattavaa.   Tšekissä vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia suomalaisia turisteja. Pääkaupunki Praha on monelle suomalaiselle tuttu matkakohde, mutta myös kylpyläkaupungit Karlovy Vary (Karlsbad) ja Mariánské Lázně (Marienbad) tunnetaan.

Kaupallis-taloudelliset suhteet

Suomen ja Tšekin välinen kauppa on kasvanut hieman viime vuosina. Kasvu on perustunut pääosin Tšekin valmistavan teollisuuden vientivoimalle. Suomella on tavarakaupan vaje Tšekin kanssa: vuonna 2022 kauppavaihdon arvo oli yhteensä noin 1600 milj. EUR, josta vajetta oli 542 milj. EUR.

Tšekin vientimenestystä selittää ennen muuta maassa valmistettujen autojen (Škoda, Toyota, Hyundai, Citroen, Peugeot) menekki Suomen markkinoilla. Myös Tšekissä valmistetut tv- ja radiolaitteet, teollisuuden koneet ja laitteet, voimakoneet ja moottorit mutta myös rauta ja teräs ovat tärkeitä tuoteryhmiä maan viennissä Suomeen. Suomen vientiä Tšekkiin hallitsevat paperi-, teräs- ja kemianteollisuuden tuotteet.

Tšekissä toimii noin 100 suomalaistaustaista yritystä, joko oman valmistuksen tai myyntipisteiden kautta. Suomalaistoimijoihin kuuluvat mm. Tieto, Kone, Konecranes, YIT, Peikko, Proventia, Kemira, Metso, Fiskars ja Nokian renkaat. Viime vuosina on tullut myös muutama suurempi investointi Tšekistä Suomeen. Vuonna 2015 Škoda Transportation osti 75 % kiskokalustotoimittaja ja konepajayhtiö Transtech Oy:stä. Kesällä 2018 Transtech siirtyi kokonaan Škoda Transportationin omistukseen. 

Kulttuurisuhteet

Suomalainen kulttuuri kiinnostaa tšekkejä. Suomalainen musiikki, elokuva, kirjallisuus ja visuaalinen taide ovat arvostettuja. Vastaavasti moni suomalainen on perehtynyt tšekkiläiseen kulttuuriin maineikkaiden säveltäjien, kirjailijoiden ja elokuvaohjaajien kautta.

Kulttuurivaihtoa harjoitetaan muun muassa taidenäyttelyjen, konserttien, elokuva- ja teatteriesitysten sekä yksittäisten taiteilijoiden sekä pienryhmien vierailujen muodossa. Kulttuuriyhteyksiä Suomen ja Tšekin välillä on suoraan kulttuurilaitosten, instituutioiden, järjestöjen, gallerioiden, kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten esiintyjien ja esiintyjäryhmien välillä. Alueelliset taidetoimikunnat Suomessa ovat olleet aktiivisia. Prahassa vapaaehtoispohjalla Pohjoismaiden ja Baltian maiden epävirallisena "kulttuuri-instituuttina" toimiva Skandinavian talo edistää osaltaan Tšekissä suomalaisen kulttuurin tunnettuutta.

Edellytykset esimerkiksi suomalaisen musiikin, kuvataiteen ja muotoilun esittelyyn ovat hyvät. Suomalaista kirjallisuutta kuten Katja Kettua, Sofi Oksasta, Tommi Kinnusta ja Jussi Valtosta kustannetaan ja käännetään tšekiksi. Prahan ja muun Tšekin lukuisat festivaalit eri taiteenaloilla tarjoavat tilaisuuden myös suomalaiseen profiloitumiseen.

Suomalaiset, suomen kieli

Tšekissä arvioidaan asuvan 400–600 suomalaista. Suomalaisten opiskelijoiden määrä on Erasmus- ja muiden vastaavien vaihto-ohjelmien johdosta lisääntynyt viime vuosina.

Suomen kieltä ja kulttuuria voi opiskella maisterin tutkintoon asti Prahan Kaarlen yliopistossa sekä Brnon Masaryk-yliopistossa.

Suomessa toimii myös Suomi–Tšekki-seura ry sekä Bohemia - Böömin, Määrin ja Slovakian kulttuurien edistämisseura ry, joiden tarkoituksena on edistää Suomen ja Tšekin kansojen ystävyyttä, kulttuurivaihtoa ja tarjota suomalaisille monipuolista tietoa Tšekistä.

Ystävyyskunnat

Ystävyyskuntaverkosto pitää osaltaan yllä yhteyksiä Suomen ja Tšekin välillä:

  • Haapavesi  Zatec 1994
  • Karkkila  Susice 2002
  • Tampere  Olomouc 1986
  • Vaasa  Sumperk  1983
  • Vantaa  Mladá Boleslav 1967

Lähde: Kuntaliitto

Sopimukset

Suomen ja Tšekin välillä ovat voimassa (2012) seuraavat kahdenväliset sopimukset (sulkeissa päivämäärä, jolloin sopimus tehty):

  • Sopimus turvallisuusluokitellun tiedon vaihtamisesta ja vastavuoroisesta suojaamisesta (26.5.2008)
  • Sopimus tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi sekä veron kiertämisen estämiseksi (2.12.1994)
  • Sopimus sijoitusten edistämisestä ja suojelusta (6.11.1990)
  • Yhteistoiminnasta matkailun alalla tehty sopimus (20.12.1977)
  • Viisumivapaussopimus (31.1.1975)
  • Sopimus yhteistyöstä kulttuurin, tieteen sekä muilla näihin liittyvillä aloilla (12.10.1973)
  • Kansainvälisiä maantiekuljetuksia koskeva sopimus (23.2.1970)
  • Lentoliikennesopimus (13.7.1949)

Vuonna 1994 sovittiin maiden välisellä kirjeenvaihdolla eräiden alun perin Suomen ja Tshekkoslovakian välisten sopimusten soveltamisesta Suomen ja Tšekin välisissä suhteissa. Kuusi viimemainittua sopimusta kuuluvat tähän piiriin.

Maiden välisistä alakohtaisista ohjelmista tai yhteisymmärryspöytäkirjoista (MoU) mainittakoon seuraavat:

  • Kulttuuri-, koulutus- ja tiedeyhteistyötä koskeva maiden hallitusten välinen ohjelma (26.9.2006)
  • Yhteisymmärryspöytäkirja Suomen ja Tšekin puolustusministeriöiden välillä yhteistyöstä puolustusmateriaalialan tutkimuksessa, tuotekehityksessä, tuotannossa, hankinnassa ja ylläpidossa (21.11.1996)  

Vierailut

Vierailuja Tšekkiin

  • Puhemies Risikko vieraili Prahassa helmikuussa 2019 tavaten Tshekin parlamentin alahuoneen puhemies Vondracekin ja senaatin presidentti Kuberan.
  • Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Peltonen helmikuussa 2019.
  • Pääministeri Sipilä vieraili Prahassa joulukuussa 2018 tavaten PMI Babisin.
  • Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Keinänen vieraili Prahassa lokakuussa 2018.
  • Ulkoministeriön valtiosihteeri Stenlund vieraili Prahassa 2017.
  • Viimeisin valtiovierailu vuonna 1996, jolloin presidentti Ahtisaari vieraili Tšekissä.

Vierailuja Suomeen

  • Tšekin kulttuuriministeri Stanek vieraili Suomessa helmikuussa 2019. Vierailun yhteydessä avattiin uusi kunniakonsulaatti Tampereelle.
  • Tšekin pääministeri Babis vieraili Helsingissä toukokuussa 2018.
  • Tšekin ulkoministeriön valtiosihteeri Petr Gajdušek vieraili Helsingissä helmikuussa 2016.
  • Teollisuus- ja kauppaministeri Jan Mládek vieraili Helsingissä elokuussa 2015 ja ihmisoikeusasioista vastaava ministeri Jiři Dienstbier lokakuussa 2015
  • Presidentti Václav Klausin valtiovierailu kesäkuu 2005.

Historia

Diplomaattisuhteet

Suomi tunnusti Tšekin tasavallan 1. tammikuuta 1993. Samalla solmittiin valtioiden diplomaattisuhteet.   Tšekkoslovakia tunnusti Suomen 15. heinäkuuta 1920. Muodollista nootinvaihdolla tapahtunutta diplomaattisuhteiden solmimista ei tuolloin tehty. Asia oli ollut vireillä jo vuodesta 1921. Vasta 5. syyskuuta 1927 Suomi myönsi agrementin Tšekkoslovakian Varsovan-lähettiläälle.   Vastaavasti Pariisin rauhansopimuksen jälkeen suhteet solmittiin muodollisesti uudestaan, kun Suomi myönsi agrementin Tšekkoslovakian uudelle Helsingin-lähettiläälle 8. toukokuuta 1947.

Suomen edustustopäälliköt

Tšekkoslovakiassa:

  • Karl Gustaf Idman, lähettiläs (Riika) 1927–28, lähettiläs (Varsova) 1928–1935
  • Armas Yöntilä, asiainhoitaja (Praha) 1935–1938
  • Ensio Hiitonen, asiainhoitaja 1938–1939 
  • Eduard Palin, lähettiläs 1947–1950
  • Ragnar Numelin, lähettiläs 1950–1953
  • Urho Toivola, lähettiläs 1953–1957
  • Jaakko Ahokas, lähettiläs 1957–1959, suurlähettiläs  1958–1962
  • Atle Asanti, suurlähettiläs 1962–1972
  • Joel Toivola, suurlähettiläs 1972–1976
  • Olli Auero, suurlähettiläs 1976–1980
  • Antti Karppinen, suurlähettiläs 1980–1985
  • Eero Yrjölä, suurlähettiläs 1985–1990
  • Pauli Opas, suurlähettiläs 1990–1992

Tšekissä:

  • Pauli Opas, suurlähettiläs 1993–1994
  • Esko Rajakoski, suurlähettiläs 1994–1999
  • Risto Rännäli, suurlähettiläs 1999–2003
  • Jorma Inki, suurlähettiläs 2003–2007
  • Hannu Kyröläinen, suurlähettiläs 2007–2010
  • Päivi Hiltunen-Toivio, suurlähettiläs 2010–2014
  • Helena Tuuri, suurlähettiläs 2014–2018
  • Jukka Pesola 2018–2022
  • Pasi Tuominen 2022–

Tshekkoslovakian ja Tshekin edustustopäälliköt Suomessa

Luetteloa ylläpitää Tšekin Suomen-edustusto verkkosivuillaan (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(http://www.mzv.cz/helsinki/en/bilateral_relations/history_of_diplomatic_representation_in/index.htm(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan))