Brasiliassa uusi ulkomaisia sijoituksia koskeva vero

Brasilian hallitus otti viikolla 43/2009 käyttöön ulkomailta tulevia sijoituksia koskevan kahden prosentin finanssioperaatioveron. Se ei koske Brasiliassa jo olevia sijoituksia, maasta lähteviä osake- tai korkosijoituksia eikä New Yorkissa listattujen brasilialaisten yritysten ADR-osakkeita.

Brasilialaisten yhtiöiden osakkeiden ja arvopapereiden ostajien tulee maksaa finanssioperaatiovero IOF, joka on kaksi prosenttia. Tavoitteena on vähentää dollarien maahanvirtausta ja heikentää Brasilian realia, joka on vahvistanut 35 prosenttia suhteessa dollariin vuoden alusta.

Verosta huolimatta asiantuntijat uskovat, että Brasilian korkea korkotaso ja osakemarkkinoiden voitot houkuttelevat yhä ulkomaisia sijoittajia. Kriitikkojen mukaan vero ei alenna realin arvoa dollaria vastaan, vaan heikentää osakemarkkinoita. Vaarana on myös, että suunnitellut pörssilistautumiset jäävät toteutumatta.

Kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Miguel Jorge ei usko verotuksen vaikuttavan myönteisesti Brasilian vientiin. São Paulon pörssi- ja osakemarkkinoiden edustajat ovat pyytäneet talousministeri Guido Mantegaa harkitsemaan veroa uudelleen.

Vero lanseerattiin äkkiä tietovuotojen pelossa

Talousministeri Mantegan mukaan päätös verotuksesta piti tehdä ilman keskuspankin ja muiden osallisten kanssa keskustelua, jotta tieto ei olisi vuotanut markkinoille. Mantegan mukaan markkinoiden edustajien haluama maasta lähtevien sijoitusten verotus on monimutkaista, joten hallitus on päätynyt verottamaan maahan tulevia sijoituksia. Sen tarkoituksena on vaikuttaa maahan virtaaviin lyhytaikaisiin sijoituksiin, joita pidetään spekulatiivisina. Hän on kuitenkin valmis keskustelemaan muista mahdollisista toimenpiteistä, mikäli IOF-vero ei tuota odotettua tulosta.

Veron ensimmäisenä voimassaolopäivänä ulkomaiset sijoitukset laskivat miljardilla realilla (n. 581 milj. USD), Brasilian pörssi-indeksi Bovespa laski 2,9% ja Brasilian real heikkeni 2,5 prosenttia suhteessa euroon. Vero ei koske Brasiliassa jo olevia sijoituksia, maasta lähteviä osake- tai korkosijoituksia eikä New Yorkissa listattujen brasilialaisten yritysten ADR-osakkeita.