Kahdenväliset suhteet

Suhteet

Suomen ja Bolivian suhteet ovat hyvät mutta yhteistyötä on melko vähän. Presidentti Morales vieraili Suomessa vuonna 2010 ja tutustui maan puhtaan teknologian osaamiseen erityisesti kaivos-, energia- ja vesi/jätehuoltosektoreilla. Suomen pääministeri Juha Sipilä vieraili Boliviassa  vuonna 2017 ja tapasi presidentti Evo Moralesin sekä muuta maan johtoa.

Kaupallis-taloudelliset suhteet

Kauppasuhteet Suomen ja Bolivian välillä ovat vähäiset. Vuonna 2021 tuonti Boliviasta Suomeen oli arviolta noin 366 000 euroa. Tuonti koostuu pääosin sinkkimalmistä sekä muista arvometalleista sekä hedelmistä ja vihanneksista. Vienti Suomesta Boliviaan oli vuonna 2021 n. 5,9 miljoonaa euroa. Vienti Boliviaan koostuu pääosin koneista ja laitteista sekä paperi- ja pahvituotteista.

Kulttuurisuhteet

Kulttuurisuhteet Suomen ja Bolivian välillä ovat ohuet. Suomalaisia elokuvia on säännöllisesti esillä eurooppalaisen elokuvan festivaaleilla.

Suomalaiset, suomen kieli

Suomen Perun-suurlähetystön mukaan Boliviassa asuu muutama suomen kansalainen (2022). 

Vierailut

Vierailut Boliviasta Suomeen

  • Presidentti Evo Morales vuonna 2010
Vierailut Suomesta Boliviaan
  • Pääministeri Juha Sipilä 2017

Historia

Diplomaattisuhteet on solmittu 21. syyskuuta 1963. Suomella ei ole suurlähetystöä Boliviassa. Suhteet Boliviaan hoidetaan Limasta käsin. Suomea maahantulolupa-asioissa Boliviassa edustaa Tanska. Bolivia hoitaa diplomaattiset suhteensa Suomeen Tukholmasta. Diplomaatti- ja virkapassien viisumivapaus astui voimaan 19. heinäkuuta 2007.