Andimaat etsivät yhdessä keinoja läntisen Amazonian suojelemiseksi
Amazonia on monille yhtä kuin Brasilia. Maailman huoli Amazonian metsän tuhoutumisesta ja sen myötä biodiversiteetin ja alkuperäiskultturien katoamisesta on kohdistunut Brasiliaan, samoin kuin kansainvälinen rahoitus. Viime vuosina sademetsän hakkuut ovat kuitenkin kasvaneet ennen kaikkea läntisessä Amazoniassa. Alueen haavoittuvuus on varsin huonosti tiedossa.
Läntisen Amazonian muodostavat Bolivian, Ecuadorin, Kolumbian, Perun ja Venezuelan Amazonia-alueet. Maiden hallussa on yli 30 prosenttia Amazoniasta. Läntinen Amazonia on monien mittareiden mukaan maapallon lajirikkain ekosysteemi. Aluetta kutsukaankin maailman biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden keskukseksi. Monimuotoinen luonto on synnyttänyt myös valtavan kultturien kirjon.
Sademetsän tuhoutuminen on kiihtynyt viime vuosina ennen kaikkea Läntisen Amazonian alueella, missä metsää katoaa yli 17 500 neliökilometriä vuodessa. Perimmäisenä syynä on köyhyys: köyhät perheet hakkaavat ja polttavat metsää viljely- ja laidunmaiksi. Metsää kaatuu kuitenkin yhä kiihtyvällä vauhdilla isojen tieprojektien, laajamittaisen karja- ja maatalouden, biopolttoaineiden, vesivoimaloiden sekä kaivos- ja öljyyhtiöden tieltä. Myös maaperä ja joet myrkyttyvät. Ihmisen toiminnan ansioista yhtenäinen sademetsä on alkanut pilkkoutua pieniksi palasiksi.
Metsän tuhoutuminen uhkaa luonnon monimuotoisuutta sekä alkuperäiskansojen perinteisiä elämäntapoja, jotka perustuvat luonnon ja ihmisen väliselle harmonialle.
”Kyse on henkisyydestä, ajatuksesta elää ja voida hyvin (vivir bien, quichuaksi Sumac Causai)”, kertoo Ecuadorin Amazoniasta kotoisin oleva quichua-intiaani Patricia Gualinga.
Luonnon kunnioitus syntyy hänen mukaansa tietämyksen kautta. Käsite kestävästä kehityksestä on hänelle ulkoa päin tuotu ja tarkoittaa länsimaista jatkuvalle talouskasvulle perustuvaa kehitystä. Alkuperäiskansojen perinteinen elämisen tapa itsessään on kestävää.
Kansalliset näkemyserot vaikeuttavat johdonmukaisen linjan löytämistä
Amazonian alueen ympäristöongelmiin vastaaminen on valtava haaste Andimaille. Maat ovat viimeisten vuosikymmenten aikana tehostaneet ympäristöhallintoaan ja painottaneet luonnonvarojen kestävää käyttoä. Kansallisia suojelualueita ja luonnonpuistoja on perustettu toista sataa.
Andimaissa ongelmana ovat kuitenkin huono hallinto sekä politiikan johdonmukaisuuden puute. Ministeriöiden näkemykset ovat usein hyvin kaukana toisistaan; yhden ministeriön politiikka tekee helposti tyhjäksi toisen ministeriön toimet. Valtavan Amazonian alueen valvonta on myös hankalaa.
”Toiset vaativat löyhempiä ympäristonormeja ja sääntelyä luonnonvaroja kuluttuville toiminnoille, kun taas toiset kannattavat ympäristön suojelun lisäämistä ja biodiversiteettiä uhkaavien toimintojen vähentämistä”, sanoo Javier Camargo Kolumbian ympäristö- asunto- ja alueellisen kehityksen ministeriöstä.
Ympäristösektorilla halua alueelliseen yhteistyöhön
Läntisen Amazonian maat, Venezuelaa lukuunottamatta, ovat Andiyhteisön (Comunidad Andina) jäsenmaita. Yhteisö on koko sen olemassa olonsa ajan kärsinyt erilaisista poliitttisista kriiseistä, mutta ympäristösektorilla, ennen kaikkea teknisellä tasolla, yhteistyöhalua maiden välilta löytyy. Tämän integraation vahvistaminen on tärkëää Amazonian alueen tulevaisuuden kannalta, sillä Amazonian valuma-alueen ongelmat ja uhat ovat yhteisiä ja vaativat yhteisiä päätöksiä. Kansallinen politiikka ei yksin riitä.
”Andiyhteisöllä ja sen pääsihteeristöllä on tärkeä rooli yhteisten sopimusten, lähestymis- ja työtapojen laatimisessa”, Camargo toteaa. Hänen mukaansa ilman pääsihteeristöä muun muassa Andiyhteisön alueellinen biodiversiteettistrategia ja Andimaiden ympäristösuunnitelma eivät voisi mennä eteenpäin tässä integraation kannalta hankalassa tilanteessa, jossa maiden välillä on enemmän etäisyyttä kuin lähestymistä.
Amazonian sademetsillä on keskeinen merkitys koko maailman ilmastotasapainolle. Tämä tekee Camargon mukaan alueesta strategisesti hyvin tärkeän. Andimaiden yhteinen rintama voimistaisi hänen mukaansa alueen roolia kansainvälisissä neuvotteluissa ja auttaisi kansainvälisen rahoituksen hakemisessa niin kansallisille kuin alueellisille hankkeille suojella biodiversiteettiä. Blokkina maiden voisi myös olla helpompi määritella yhteisiä prioriteetteja Brasilian kanssa.
Paikallinen ääni paremmin kuuluviin
Paikallisille ihmisille, niin alkuperäiskansoille, pienviljelijöille kuin pääosin Andeilta valuneille uudisasukkaille, metsän säilyminen on elämisen ehto. Kaikki ryhmät hyödyntävät luontoa omien tapojensa, tarpeidensa ja perinteidensä mukaisesti, toiset kestävämmin kuin toiset.
Pääkaupunkikeskeisissä maissa poliittiset päätökset tehdään usein Amazonian alueen ulkopuolella ottamatta huomioon paikallisia lähtökohtia. Patricia Gualingan mukaan Ecuadorin yhtenä keskeisenä ongelmana on se, etteivät pääkaupungin päättäjät tunne riittävästi Amazoniaa, eivätkä
ymmärrä tai halua ymmärtää alueen todellisuutta.
”Ylhäältä päin tuodut ohjelmat ja projektit eivät ole koskaan onnistuneet. Hallituksen on kuunneltava paikallisia näkemyksiä. Muun muassa intiaaniyhteisöilla on omat elämän suunnitelmansa (planes de vida), joilla he hallinnoivat alueitaan. Ne on otettava huomioon”, Gualinga painottaa.
Perinteisten elämäntapojen vaaliminen ei Gualingan mukaan tarkoita palaamista kivikaudelle, mutta alkuperäiskansat haluavat itse päättää millaista kehitystä alueilleen haluavat ja miten alueitaan käyttävät. ”Elämän suunnitelmissa kaikki tämä on määritelty.”
Hänen mielestäään ymmärrystä alkuperäiskansojen ja muiden paikallisten toimijoiden välillä on tärkeä lisätä ja etsiä yhteisiä intressejä esimerkiksi kestävän paikallistalouden suhteen. Yksi esimerkki yhteisistä aloitteista on yhteisöllisyyteen perustuva ekoturismi. Hankkeissa ovat tasapuolisesti mukana niin yksityiset yritykset kuin alkuperäskansat mahdollisine pienyrityksineen. Ecuadorin Amazoniassa on toimivia esimerkkejä tällaisistä hankkeista, yksi Gualingan kotikylässä Sarayacussa.
Katri Kaitainen
Kirjoittaja työskentelee BioCAN-ohjelmassa Perussa.