Serbia: matkustustiedote
Turvallisuustaso
Noudata tavanomaista varovaisuuttaUM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia
Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki
Konsulisuojeludirektiivi
Laki matkapalveluyhdistelmistäSuosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.
Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/
Yleinen turvallisuustilanne
Serbia on yleisesti ottaen turvallinen matkustusmaa. Belgradissa ja muissa kaupungeissa järjestetään toisinaan poliittisia mielenosoituksia, ja ne saattavat aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä liikenteessä. Mielenosoitusten lähistöltä kannattaa poistua.
Erityiset turvallisuusriskit
Kosovon ja Serbian välisellä rajaseudulla ja Presevon laaksossa on syytä tarkkaavaisuuteen. Suurin osa sodan aikaista maamiinoista on puhdistettu, mutta teiltä poikkeamista kyseisellä alueella tulee välttää.
Rikollisuus
Taskuvarkauksien välttämiseksi on henkilökohtaisten tavaroiden käsittelyssä ja säilytyksessä oltava varovainen.
Autovarkauksia sattuu jonkin verran. Auto kannattaa jättää vartioituun parkkitilaan ainakin yön ajaksi.
Tärkeitä puhelinnumeroita:
Ambulanssi: +381 194
Palokunta: +381 193
Poliisi: +381 192
Hätänumero: 112
Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.
Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.
Liikenne
Maan liikennekulttuuri poikkeaa suomalaisesta, ja autolla liikuttaessa kannattaa noudattaa yleistä varovaisuutta. Liikenneonnettomuuksia sattuu usein.
Serbiassa on ollut autoilijoihin kohdistuneita huijausyrityksiä, joissa auto pysäytetään, ja kerrotaan siinä olevan vika. Matkailijoita neuvotaan menemään korjauttamaan auto lähikorjaamolle, jossa vaaditaan kohtuuttomia hintoja korjauksesta. Huijausyrityksiä on tapahtunut muun muassa Belgrad - Nis välisellä moottoritiellä. Suosittelemme käyttämään vain valtuutettuja korjaamoita.
Ajoneuvon rikkoutuessa voit olla yhteydessä:
Auto Moto Savez Srbije (Car motorcycle association of Serbia) AMSS Auto – Moto savez Srbije:
Puhelinnumero + 381 11 3331100, auki 24/7
https://www.facebook.com/AMSS1987/?locale=sr_RS
Lain mukaan talvirenkaita on käytettävä ajalla 1.11. - 1.4. Vuoristossa käytetään lumiketjuja.
Rattijuopumuksen raja on tämän hetken tiedon mukaan 0,3 promillea. Ammattikuljettajilla raja on 0,0 promillea.
Matkapuhelimen käyttö on kiellettyä autoa ajaessa.
Turvavyön käyttö on pakollista.
Auton ajovalot on oltava päällä myös päiväsaikaan.
Serbiassa on kattava linja-autoverkosto. Naapurimaihin pääsee matkustamaan myös junalla, mutta usein linja-auto on nopeampi vaihtoehto.
Luonnonolot
Tulvat ovat jokialueilla - Tonava, Sava, Tisza ja Drina - yleisiä keväisin ja syksyisin.
Serbia sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, joten maanjäristykset ovat mahdollisia. Voimakkaita tuhoja aiheuttavia maanjäristyksiä sattuu kuitenkin harvoin. Viimeisin noteerattava maanjäristys oli Kraljevossa marraskuussa 2010.
Kaikkien luonnononnettomuuksien yhteydessä tulee noudattaa paikallisviranomaisten ohjeita.
Serbian viranomaisten päivittämiä tiedotteita voi seurata oheisista linkeistä:
Hallituksen kotisivu
Terveys
Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Matkailijan terveysopas
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan tartuntatautivirasto
Maan lait ja käytännöt
Serbiassa tietoliikenneyhteydet ovat yleisesti luotettavia, ja sekä mobiili- että kiinteät laajakaistaverkot kattavat suurimman osan maasta. Suurimmissa kaupungeissa, kuten Belgradissa, internet on suhteellisen nopea ja laajasti saatavilla, mutta maaseudulla yhteydet voivat olla heikompia. Serbiassa ei ole lainsäädäntöä, joka rajoittaisi kansalaisten pääsyä internetiin tai tiettyihin sovelluksiin. Facebook, WhatsApp, Instagram ja muut suositut sosiaalisen median alustat toimivat normaalisti ilman rajoituksia.
Roaming-maksut voivat olla korkeita. Koska Serbia ei ole EU-maa, se ei kuulu EU:n roaming-säännösten piiriin. Länsi-Balkanin matkapuhelinoperaattorit poistivat verkkovierailumaksut asiakkailtaan koko alueella vuonna 2021. Sopimus verkkovierailumaksujen poistamisesta kattaa Albanian, Bosnia-Hertsegovinan, Pohjois-Makedonian, Montenegron, Kosovon ja Serbian. Verkkovierailu kotona oli käytössä 1. heinäkuuta 2021 alkaen, mutta kukin operaattori päätti rajoittaa maksutonta internet-yhteyttä. Yettel - ja A1-käyttäjät voivat vapaasti käyttää mobiilipalvelupakettiaan kaikkialla alueella tekstiviestinnässä ja puheluissa ilman verkkovierailumaksuja.
EU-maiden matkapuhelinliittymien käyttäjien kannattaa tarkistaa hinnat operaattorilta ennen matkustamista. Serbialaiset teleoperaattorit tarjoavat kuitenkin edullisia paikallisia liittymiä, mutta prepaid-SIM-kortin hankkiminen vaatii passin tai henkilöllisyystodistuksen rekisteröintiä varten. Kansainväliset eSIM-palvelut, toimivat Serbiassa hyvin ja tarjoavat matkailijoille vaihtoehtoisia mobiilidatayhteyksiä. Hotelleissa, kahviloissa ja ravintoloissa on usein ilmainen WiFi. VPN-palveluiden käyttö ei ole estetty, ja sovellusten lataamista Googlen Play-kaupasta tai Applen App Storesta ei ole rajoitettu.
Valokuvaamiseen ja videokuvaamiseen liittyy monissa maissa rajoituksia. Mahdollisia kuvauskieltoja on syytä noudattaa. Yleensä esim. sotilaallisten laitosten, lentokenttien tai satamien valokuvaaminen ja videokuvaaminen on kielletty, ja kielto koskee myös ilmakuvausta drooneilla. Kiellettyjä kohteita kuvaava henkilö saatetaan ottaa kiinni tai pidättää, ja kuvauslaitteet saatetaan tuhota tai takavarikoida.
Maahantuloasetus ja miehittämättömien ilma-alusten (drone) käyttöä koskevat säännöt
Jos matkustaja tuo lennokin tilapäisesti Serbiaan tai kuljettaa sen mukanaan, hänen on ilmoitettava siitä rajanylityspaikalla ja merkittävä lennokin tiedot saateasiakirjaan kahtena kappaleena helpottaakseen laitteen tunnistamista maasta poistuessaan. Täytetty lomake toimitetaan rajatulliviranomaiselle, joka tarkastaa lennokin kunnon asiakirjassa annettujen tietojen perusteella ja leimaa asiakirjan vahvistettavaksi. Saateasiakirja on matkustajille, jotka tuovat tai vievät tilapäisesti tavaroita henkilökohtaiseen käyttöön, rajanylityspaikoilla sekä tullihallinnon verkkosivuilla
Tietoa miehittämättömien ilma-alusten käytön säännöistä maassa löytyy täältä
Maahantulosäännökset
Serbian viranomaiset vaativat Kosovosta tulevalta aiemmin saadun Serbian maahantuloleiman. Jos matkustat Kosovoon Serbiasta, voit palata suoraan Serbiaan, mutta jos olet saapunut Kosovoon Montenegron, Pohjois-Makedonian tai Albanian kautta, tulee sinun myös poistua toisen maan kautta.
Serbian lainsäädännön mukaan kaikkien ulkomaalaisten on rekisteröidyttävä oman alueen poliisilaitoksella 24 tunnin kuluessa maahantulosta. Hotellissa yövyttäessä rekisteröinti hoituu automaattisesti. Rekisteröintilomake näytetään rajalla maasta poistuttaessa.
UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/
Yhteystiedot
Belgradin-suurlähetystö
PO Box 926
11000 BELGRADE
SERBIA
Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti [email protected].