Toimittaja, maailmanmatkaaja ja suuri Nepalin ystävä Reijo Härkönen on poistunut keskuudestamme 8.7.2021

Reijo Härkönen edisti Suomen ja Nepalin välisiä suhteita monin tavoin. Hän oli mukana Suomi-Nepal seuran perustamisessa vuonna 1980 ja toimi pitkään seuran puheenjohtajana. Nepalin valtion Nepal Tourism Board nimitti Härkösen Nepalin matkailuedustajaksi Suomessa, missä tehtävässä Härkönen toimi yli 20 vuotta kuolemaansa asti. Härkösen 40 vuotta tekemä työ Nepalin tunnetuksi tekemisessä Suomessa on arvokas.

Muistokirjoitus

Toimittaja Reijo Härkönen

Toimittaja ja maailmanmatkaaja Reijo Härkönen kuoli 8.7.2021 Helsingissä 72-vuotiaana. Hän oli syntynyt 25.8.1948 Valtimolla.

Maalaistalon pojan kiinnostus kaukomaihin alkoi jo keskikouluaikana, jolloin hän harrasti DX-kuuntelua. Samalla hän piti radiopalstaa Karjalan Maa -lehdessä, mikä osaltaan viritti hänelle ajatuksen toimittajan työstä.

Opinnot jatkuivat Alkio-opistossa ja Tampereen yliopistossa, jossa hän suoritti toimittajan tutkinnon.

Työuransa Reijo Härkönen teki kotikaupungiksi muodostuneessa Helsingissä. Pisimmän ajan hän työskenteli LähiTapiola-yhtiöiden tiedotusosastolla toimittamassa yhtiön julkaisuja.

Työnsä ohessa Härkönen kirjoitti freelancerina matkailuaiheisia juttuja valtakunnallisiin sanoma- ja aikakauslehtiin. Hän teki käyntikohteiden elämänmenosta osuvia havaintoja ja eteviä kiteytyksiä. Kirjalliseen tuotantoon kuului lisäksi muun muassa lastenkirjoja, joista osa julkaistiin myös englanninkielisinä.

Härkönen oli vuosikymmenien ajan Matkailutoimittajien Killan kantavia voimia matkojen ja tapahtumien järjestäjänä. Vuodesta 2018 lähtien hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana.

Hän matkusti yli sadassa maassa. Venäjällä hän ennätti vierailla noin 150 kertaa.

Himalajalla sijaitseva Nepal muodostui Härköselle niin läheiseksi, että hän nimitti sitä toiseksi kotimaakseen. Hän teki ensimmäisen matkansa Nepaliin 1982 ja ihastui maahan niin, että vietti siellä myöhemmin lähes joka vuosi noin kuukauden ajan. Hän oli perustamassa Suomi-Nepal-seuraa ja toimi sen puheenjohtajana. Nepalin valtio nimitti Härkösen maan matkailuedustajaksi Suomessa.

Varsinkin viime vuosina Härkösen katse kääntyi myös synnyinseutuun ja suvun juuriin. Koti Nuolijärven rannalla oli hänelle rakas.

Härkönen oli ihmisoikeusasioissa aktiivinen vaikuttaja sekä Suomessa että ulkomailla. Vääryyksiä vastaan hän kävi kirjoittamalla artikkeleita lehtiin ja tekstejä yleisönosastoihin. Neuvostoliiton toisinajattelijoiden tukeminen johti 1987 viiden vuoden pituiseen viisumikieltoon, kun KGB oli seurannut hänen toimiaan Virossa.

Reijo Härkönen oli itseään korostamaton, ystävällinen ja hillitty, jopa hiljainen ihminen. Ystävänä hän oli sydämellinen, luotettava ja avulias.

 

Pertti Meriläinen

Kirjoittaja on Reijo Härkösen ystävä