Suomi tunnustaa itsenäisen Itä-Timorin

Tasavallan presidentti päätti tänään, että Suomi tunnustaa Itä-Timorin demokraattisen tasavallan itsenäisenä valtiona 20. toukokuuta 2002 lähtien. Samalla hyväksyttiin myös diplomaattisuhteiden solmiminen Suomen ja Itä-Timorin välille.

Itä-Timorin demokraattinen tasavalta itsenäistyy maanantaina 20. toukokuuta, ja samalla vaaleilla valittu presidentti José ”Xanana” Gusmao vannoo virkavalansa. Itsenäistymisseremonioihin Itä-Timorille kokoontuu runsas joukko eri maiden korkeita edustajia YK:n pääsihteerin Kofi Annanin johdolla. Suomea tilaisuudessa edustaa oikeusministeri Johannes Koskinen.

Ensimmäiset portugalilaiset sillanpääasemat Timorille perustettiin jo 1500-luvulla, ja Itä-Timor säilyi Portugalin siirtomaana aina 1970-luvun puoliväliin asti. Tuolloin pyrkimykset itsenäisyyteen vahvistuivat, mutta Indonesia miehitti Itä-Timorin vuonna 1975. Kansainvälinen yhteisö ja YK eivät koskaan tunnustaneet Itä-Timorin liittämistä Indonesiaan. Syksyllä 1999 Itä-Timorilla pidettiin kansanäänestys, jossa itsenäisyyden kannattajat saivat selvän voiton. Lähes 80 prosenttia äänestäjistä kannatti itsenäisyyttä. Tuloksen selvittyä Itä-Timorilla puhkesivat väkivaltaisuudet hävinneen autonomiaa Indonesian yhteydessä kannattaneen osapuolen toimesta. Kansainväliset Interfet-joukot palauttivat järjestyksen parin viikon kuluttua, mutta ainakin tuhat ihmistä oli tapettu ja aineelliset tuhot olivat suuret. YK:n väliaikaishallinto (UNTAET) ryhtyi jälleenrakentamaan ja luotsaamaan aluetta täyteen itsenäisyyteen.

Väliaikaishallintoa perustettaessa Suomella oli merkittävä rooli tuolloisena EU-puheenjohtajana. Suomi on pitänyt tämän jälkeen tiiviisti yhteyttä Itä-Timorin väliaikaishallintoon ja tukenut merkittävästi Itä-Timorin jälleenrakentamista, väliaikaishallintoa ja kehittyvää itätimorilaista kansalaisyhteiskuntaa. Suomen kehitysyhteistyövaroista on ohjattu Itä-Timorille vuosina 1999-2002 yhteensä lähes kymmenen miljoonaa euroa. Tulevina vuosina on tarkoitus jatkaa myös itsenäisen Itä-Timorin tukemista.

Monitahoisen ja laajan itsenäistymiseen johtaneen Itä-Timor-operaation läpivienti on lopputulosta YK:n, kansainvälisen yhteisön ja itätimorilaisten itsensä onnistuneesta yhteistyöstä. YK:n hallinnassa Itä-Timorilla on jo pidetty menestyksekkäästi perustuslakia säätävän kansalliskokouksen ja presidentin vaalit. Itsenäisen valtion tarvitsemat keskeiset instituutiot ovat toiminnassa. Perustuslaki hyväksyttiin 22. maaliskuuta 2002.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Tarja Laitiainen, puh. 160 56308.