Suurlähettiläs Anne Lammila vihittiin kunniatohtoriksi Meksikon kongressissa

Kuva: Annukka Jäntti
Vastavihityt kunniatohtorit Meksikon edustajainhuoneen istuntosalissa

 Meksikon kongressin edustajainhuone vihki Suomen Méxicon-suurlähettilään Anne Lammilan kunniatohtoriksi perjantaina 30.1.2015. Lammila nimitettiin kunniatohtoriksi hänen arvokkaasta työstään sen puolesta, että kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi oikeus koulutukseen.

Anne Lammila on ollut Meksikon suurlähettiläänä vuodesta 2011 lähtien. Aikaisemmin urallaan hän on työskennellyt Suomen suurlähetystöissä Brasiiliassa, Madridissa, Pariisissa (Unesco) ja Washingtonissa. Lammila on Suomen suurlähettiläs yhteensä kymmenessä maassa; Meksikon lisäksi hän edustaa Suomea Kuubassa, Haitissa, Nicaraguassa, Hondurasissa, Guatemalassa, El Salvadorissa, Costa Ricassa, Panamassa ja Belizessä.

Kuva: Annukka Jäntti
Suurlähettiläs korosti puheessaan koulutuksen merkitystä

Lammila mainitsi puheessaan juuri suomalaisuutensa tähden ymmärtävänsä koulutuksen tärkeyden. – Suomi on pieni maa ilman suuria luonnonrikkauksia, joten olemme tarvinneet kaikkien kansalaisten aivokapasiteetin ja siksi panostaneet koulutukseen. Tämän ansiosta maamme on noussut hyvinvointivaltioksi ja innovaatioiden luojaksi. Meksikossa hän kertoi arvostavansa latinalaisamerikkalaiselle luonteelle tyypillistä lämpöä ja "mi casa es tu casa" -mentaliteettia. Lopuksi suurlähettiläs kiitti kaikkia, jotka olivat hänen ehdokkuutensa takana.

Kunniatohtoriksi promovoitiin samassa tilaisuudessa kaikkiaan viisi henkilöä. Heidän joukossaan olivat Lammilan lisäksi Omar Fuentes Cerdán, Guillermo Castro Sandoval, Anabella Pezet ja Ghese Michael. Kunniatohtori-säätiön puheenjohtaja Marco Tardelli Rhomemut mainitsi, että Meksiko tarvitsee enemmän kunniatohtoriksi nimitettyjen kaltaisia naisia ja miehiä, jotka jakavat tietojaan ja osaamistaan tähän maahan.

koulutus
työ