Kiusaamisenvastainen KiVa Koulu -ohjelma käyttöön Meksikossa

Suurlähetystön tiloissa helmikuussa järjestetty kiusaamisenvastaisen KiVa Koulu –ohjelman esittelytilaisuus keräsi runsaasti kiinnostuneita Meksikossa. Elokuussa suomalainen KiVa-kouluttaja Tiina Mäkelä vieraili uudelleen Meksikossa valmentamassa kouluja KiVan periaatteisiin. Yhdeksän koulua eri osavaltioissa ottaa ohjelman käyttöön tänä syksynä.

Kuva: Tiina Mäkelä
Kiva_cropattu

Suomalainen koulu näkyy tänä syksynä Meksikossa ennennäkemättömällä tavalla, sillä koulujen alkaessa suomalaisen kiusaamisenvastaisen KiVa Koulu -ohjelman käyttölisenssi on hankittu yhdeksään alakouluun pääkaupungissa sekä Estado de Mexicon, Baja Californian, Campechen, Veracruzin ja Querétaron osavaltioissa. Meksiko on Espanjan ja Argentiinan jälkeen kolmas espanjankielinen maa, jossa KiVa on otettu käyttöön. KiVan käyttöönotosta espanjankielisten maiden kouluissa vastaa Instituto Escalae yhdessä EduDesign Finland -yrityksen kanssa.

KiVa Koulu on Turun yliopistossa kehitetty kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma. Suomessa ohjelma on ollut käytössä vuodesta 2009, ja ohjelmassa on mukana noin 90 % kouluista. KiVa-kouluissa on tapahtunut myönteistä kehitystä ohjelman aikana: oppilaiden kokemusten mukaan kiusaamisen määrä on vähentynyt, ja oppilaat tuntevat olonsa koulussa turvallisemmaksi.

KiVa tarjoaa kouluille tehokkaat työkalut kiusaustapauksiin puuttumiseksi. Kuitenkin KiVan perimmäisin idea on ennen kaikkea ennaltaehkäistä koulukiusaamista ja luoda kouluihin ilmapiiri, jossa kiusaaminen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää – KiVa ei siis ole taianomainen työkalu, jolla yksinään saadaan kiusaaminen katoamaan. Ohjelma tarjoaa koulun henkilökunnalle tietoa kiusaamisesta ja pyrkii sitouttamaan kaikki aikuiset kiusaamisen vastaiseen työhön. Ohjelma sisältää ala- ja yläkoululaisille kahden oppitunnin verran KiVa-ohjelmaa kuukaudessa. Ohjelma koostuu harjoituksista ja ryhmätöistä, joiden avulla käydään läpi muun muassa toista kunnioittavan käytöksen, ryhmätoiminnan ja kiusaamisen teemoja. Oppimista täydentää KiVa-tietokonepeli.

Kuva. Tiina Mäkelä
Kivakoulu2

KiVa on otettu ulkomailla vastaan innostuneesti. Meksikossa vieraillut, espanjankielisissä maissa KiVan käyttöönottoa koordinoiva Tiina Mäkelä kuitenkin tunnistaa myös koulutusviennin haasteet: KiVa Koulu -ohjelma reflektoi pitkälti suomalaisen koulutuksen arvomaailmaa, minkä takia kulttuurieroja voi näkyä esimerkiksi tavoissa, joilla kiusaamiseen reagoidaan ja vastataan. KiVan ideana on ulkomaillakin erityisesti vahvistaa yhteistyötä ja yhteisvastuuta oppilaan, koulun ja kodin välillä, vahvistaa auttamisen kulttuuria ja painottaa oppijakeskeisyyttä. Oppilaan oppimisen lisäksi KiVa-koulun onnistuminen vaatii vastuuta myös perheiltä. Koska suomalaista koulua sellaisenaan on vaikea tuoda esimerkiksi Meksikoon, onkin olennaisempaa, että paikalliset toimijat pyrkisivät ymmärtämään suomalaisen koulun ja KiVan taustalla olevat arvot, ja soveltamaan niitä omassa toimintaympäristössään.

KiVan materiaalit ovat toistaiseksi saatavilla ainoastaan englanniksi, minkä takia osallistuvien koulujen henkilökunnalta edellytetään hyvää englanninkielen osaamista, vaikka oppilaiden kanssa onkin mahdollista toteuttaa KiVa-aktiviteetteja myös espanjaksi. Mäkelä kertoo, että Instituto Escalaella on valmiuks ottaa vielä muutamia kouluja mukaan oh jelmaan täksi lukuvuodeksi. Turun yliopistossa koulutetaan lokakuussa 2016 paikallisia KiVa-kouluttajia myös Meksikoon. Tämä mahdollistaa ohjelman levittämisen tulevaisuudessa laajemmassa mittakaavassa.

Lisätietoja

KiVa espanjankielisissä maissa: http://www.kivaprogram.net/scc-en(Linkki toiselle web-sivustolle.)
KiVa
Koulu: http://www.kivakoulu.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
EduDesign
Finland: http://edudesignfinland.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Instituto
Escalae: http://www.escalae.org/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Kiva
International Facebookissa: https://www.facebook.com/kivaprogram(Linkki toiselle web-sivustolle.)

koulutus