Korealainen talousihme
Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 31/2010.
Käväisin Kaukoidän matkallani hiljattain Pusanissa, Etelä-Korean toiseksi suurimmassa kaupungissa. Edellisestä käynnistäni Korean tasavallassa oli kulunut jo 24 vuotta. Silloin tutustuttiin kauppavaltuuskuntana itäisen Aasian nousevaan taloustiikeriin, jolla nimellä Etelä-Koreaakin alettiin sittemmin kutsua.
Neljännesvuosisadan aikana Etelä-Koreassa on tehty talousihme. Tuolloisesta pennusta on kasvanut iso tiikeri. Pusanin satamakaupunki suurine telakoineen on puhutteleva esimerkki tuosta kasvusta.
Jo ensi käynnillämme Etelä-Koreassa havaitsimme muutamia yhtäläisyyksiä maittemme kesken. Molemmat maat olivat kokeneet vuosisadan puolivälissä tuhoisat sodat, joissa Korea taloudeltaan ja muutenkin raunioitui Suomeakin pahemmin. Molempien oli jälleenrakennettava maa. Siinä kumpikin onnistui yli odotusten, tarmolla ja osaamisella.
Korean sota 1950-53 oli verisempi ja tuhoisampi niemimaan etelä- kuin pohjoisosissa. Kaakkoisimmassa niemenkärjessä sijaitseva Pusan oli ainoa alue, jossa säilyi kansallinen hallinto ja vanha kaupunkirakenne. Muualla etelässä sodan tuhot olivat niin suuret, että vielä 1960-luvulla Korean tasavallan talous oli heikompi ja kansa köyhempää kuin pohjoisessa Korean demokraattisessa kansantasavallassa.
Sitten alkoi etelässä vimmainen uusrakentaminen. Hallituksen lujalla johdolla harjoitettiin tavoitehakuista teollisuupolitiikkaa, kotimaisen tuotannon suojelua ja talouselämää hyödyttävää koulutusta ja tutkimusta. Tulokseksi saatiin huima talouskasvu: 1980- ja -90-luvuilla keskimäärin yhdeksän prosenttia vuodessa. Vielä 1960-luvun lopulla bruttokansantuote asukasta kohden oli vain vajaat sata US-dollaria vuodessa. Nyt se on jo runsaat 20 000 dollaria, siis yli 200-kertaistunut.
Teollisuudessa erityisen hyvin ovat menestyneet kotimaassa ja myös maailmanmarkkinoilla terästä, autoja, laivoja ja eletroniikkaa tuottavat yritykset. Uusimpia menestysaloja maan viennissä ovat rakennusteollisuus, tietokonepelit ja viihdeteollisuus, siinä elokuvat ja musiikki. Etelä-Korean talouden sampona toimii vientiteollisuus, tässäkin yhtäläisyyttä Suomeen.
Nyt 50 miljoonan asukkaan Korean tasavalta on jo maailman kymmenenneksi suurin talous ja otettu vaikutusvaltaisen G20-ryhmän jäseneksi. Kun Etelä-Koreasta on tullut viidessä vuosikymmenessä rikas maa, samaan aikaan Pohjois-Korean talous on taantunut ja näivettynyt niin, että siellä nähdään nälkää. Korean niemimaa kaksine erilaisine valtioineen onkin talouden ja politiikan tutkijoille kuin koelaboratorio elävässä elämässä.
Siellä nähdyn kehityksen valossa voi väittää, ettei menestyvä kansantalous tarvitse välttämättä seurakseen kansanvaltaa. Vuosina 1961-87, siis talouden perusrakennuksen ajan, Etelä-Koreaa hallitsivat sotilaat, ensin kenraali Park Chong-leen ja hänen murhansa jälkeen kenraali Chun Doo-hwanin sotilashallitukset.
Toisaalta voidaan väittää, että sotilashallitus ja diktatuuri huonoimmillaan voivat turmella ja näivettää maan talouden. Näin on tapahtunut Pohjois-Koreassa generalissimus Kim Il Sungin ja häntä seuranneen diktaattoripoikansa Kim Jong Ilin valtakausina. Pohjoisessa kansantalouden voimavarat on keskitetty diktatuurin ylläpitoon ja puolustukseen kurjistuneen kansan kustannuksella.
Ministerivierailullamme syksyllä 1986 mainio korealainen kunniakonsulimme järjesti meille illanvieton kotonaan. Talouskehityksen samankaltaisuuksien lisäksi keksimme monia muitakin yhtäläisyyksiä kansojemme historiassa ja nykypäivässä, jopa elämäntavoissamme. Molemmat ovat olleet sekä läntisten että itäisten naapurivaltioiden hallinnon alla, mutta siitä itsenäistyneet. Molemmat kansat ovat olleet opinhaluisia ja ahkeria ja paljolti siten hyvinvointinsa rakentaneet.
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.