Etelä-Korean-markinnoilla korostuvat kriittiset teknologiat, elintarvikevienti ja vihreä siirtymä

Etelä-Korea on nopean teollistumisen ja kehityksen mallimaa. Se on noussut 1950-luvulta, yhdestä maailman köyhimmistä maista erääksi maailman kehittyneimmistä teollisuusmaista. Etelä-Korean auto-, elektroniikka-, laivanrakennus- ja puolustusteollisuus ovat maailmanluokan toimijoita. Suuret eteläkorealaiset konglomeraatit kuten Samsung, LG, Hyundai, Hanwha ovat valloittaneet maailmanmarkkinoita korkealaatuisilla tuotteillaan. Eteläkorealainen TV-draama- ja filmiteollisuus, sekä K-pop, ovat viihdeteollisuuden uutta maailmanlaajuista aaltoa. Etelä-Korean talous lähentelee maailmaan kymmenen suurimman talouden kokoa, maa kuuluu G-20-kokoonpanoon ja kutsutaan useimmiten myös G-7-kokouksiin.

EU:n ja Etelä-Korean välinen vapaakauppasopimus (FTA) on tukenut myös suomalaisyritysten tuotteiden pääsyä Etelä-Korean markkinoille. Etelä-Koreasta on kasvanut Suomen kolmanneksi tärkein kauppakumppani Aasiassa. Suomen maakuva Etelä-Koreassa on erinomainen ja suomalaistoimijat nähdään luotettavina kumppaneina.

Suomen Team Finland -tavoitteissa on kaksi laajempaa osa-aluetta: 1) digitalisaatio ja kriittiset teknologiat, jossa esim. kvanttitietokoneet ja satelliittiteknologia ovat uusimmat yhteistyöalat, ja 2) kestävä kehitys ja vihreä siirtymä. Näiden lisäksi puolustusteollisuus ja elintarvikevienti ovat aktiivisia toiminta-alueita. Suomen suurlähetystön lisäksi Soulissa on Business Finlandin toimipiste asiantuntijoineen tukemassa suomalaisyritysten tavoitteita.

Etelä-Korean aseteollisuus on saanut viime aikoina merkittäviä kauppoja kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen siivittämänä. Suomen K9-tykistöhankinnat Koreasta ovat luoneet pohjaa puolustusalan yhteistyölle. Puolustusministeri Antti Häkkäsen vierailulle syyskuussa 2024 osallistui 25 puolustusalan yritystä ja organisaatiota. Energia-ala on myös nopeasti kehittyvä sektori ja Etelä-Korea on aktiivinen mm. ydinvoimateknologiassa.

Eteläkorealaisyrityksiä ja tutkimuslaitoksia kiinnostavat uudet innovaatiot ja teknologisen kehityksen kärki. Yhteistyötä on esim. 5-6G-verkkojen tutkimuksessa. Eteläkorealaiset yritykset osallistuvat aktiivisesti jokasyksyiseen SLUSH-tapahtumaan Helsingissä. Lisäksi suurlähetystö järjestää suomalaisyritysten osaamista esittelevän innovaatiotapahtuman Soulissa vuosittain. Toistaiseksi Etelä-Koreasta on investoitu rajallisesti Suomeen, mutta potentiaalia tähän kyllä olisi.

Presidentti Yoon Suk Yeolin joulukuussa 2024 julistama lyhyt poikkeustila ja tätä seurannut virkasyyte, ovat lisänneet poliittista epävakautta ja tätä kautta heijastuneet myös talouteen Etelä-Korean valuutan wonin heikkenemisenä ja pörssin alavireenä. Vaikutuksista odotetaan kuitenkin melko lyhytaikaisia, sikäli kun poliittinen tilanne selkeytyy. Etelä-Korean keskuspankki ennustaa n. kahden prosentin talouskasvua vuodelle 2025.

 

Jyri Järviaho

suurlähettiläs