Tietoa poistumisreiteistä Iranista
Päivitys 23.4.2026. Suomen Teheranin-suurlähetystö kokoaa tietoja mahdollisista poistumisreiteistä Iranista. Iranin matkustustiedotteen mukaisesti henkilö matkustaa omalla vastuullaan maassa sekä naapurivaltioihin huolehtien itse myös siitä, että matkustusasiakirja, kuten passi, on hyväksyttävissä. Ole yhteydessä lento-, bussi- ja junayhtiöihin lippujen varaamiseksi.
Tietoa Iranista poistumisesta lentoteitse
Iranin ilmatila on osittain auki, mutta kansainväliset lentoyhtiöt eivät tällä hetkellä lennä Iraniin tai Iranista. Osa iranilaisista lentoyhtiöistä lentää yksittäisiä kansainvälisiä lentoja. Seuraa lentoyhtiöiden omaa tiedotusta. Häiriöt lentoliikenteessä voivat jatkua pitkään myös ilmatilan avauduttua kokonaan ja paikallisviranomaiset voivat sulkea lentokenttiä turvallisuustilanteen mukaan.
Tietoa Iranista poistumisesta maateitse
Tarkista rajanylityspaikkojen aukioloajat etukäteen. Ota huomioon viivästykset rajamuodollisuuksissa ja maanteillä. Pidä aina passisi ja muut tärkeät asiakirjasi mukana. Huolehdi ruoan, veden ja polttoaineen riittävyydestä. Jos matkustat henkilöiden kanssa, joilla ei ole Suomen passia, tarkista soveltuvat maahantulosäännöt etukäteen kohdemaan viranomaisilta.
Teheranista on kaupallisia bussiyhteyksiä Turkkiin ja Armeniaan. Bussien kulkemisessa ja aikatauluissa voi olla katkoja ja poikkeuksia. Bussilippuja ja lisätietoja voi tiedustella mm. seuraavilta palveluntarjoajilta: www.safar724.com, www.flytoday.ir, www.alibaba.ir.
Maasta poistuminen Turkin kautta
Suomen passilla ei tarvitse viisumia Turkkiin.
Rajanylityspaikat Bazargan (Iranin puolella) - Gurbulak (Turkin puolella), Razi (Iran) -Kapiköy (Turkki), Sero (Iran) - Esendere (Turkki). Turkissa on useita lentokenttiä, joista lähtee lentoja Eurooppaan. Tarkista lentoyhteydet etukäteen.
Jos sinulla ei ole Suomen passia, katso tiedot Turkin viisumisäännöksistä osoitteesta: https://www.mfa.gov.tr/default.en.mfa . Ole tarvittaessa yhteydessä Suomen suurlähetystöön Teheranissa.
Bussilippuja voi tiedustella esimerkiksi seuraavalta palveluntarjoajalta http://safar724.com/bus/tehran-urmia
Junalippuja voi tiedustella esimerkiksi seuraavalta palveluntarjoajalta: http://safarmarket.com/trains/tehran_to_van ja www.raja.ir
Tutustu Turkin matkustustiedotteeseen
Maasta poistuminen Armenian kautta
Suomen passilla ei tarvitse viisumia Armeniaan.
Rajanylityspaikka Nordooz-Meghri. Rajalta on noin seitsemän tunnin ajomatka Jerevaniin, josta on saatavilla lentoja Eurooppaan.
Jos sinulla ei ole Suomen passia, lue tiedot Armenian viisumisäännöksistä osoitteesta https://www.mfa.am/en/visa/ . Sähköistä viisumia on mahdollista hakea.
Tutustu Armenian matkustustiedotteeseen
Maasta poistuminen Azerbaidžanin kautta
Rajanylityspaikka Astara. Suomen passille edellytetään viisumia. Viisumia ei voi hakea rajalla, mutta on mahdollista hakea sähköistä viisumia: https://evisa.gov.az/en/apply-step1?urgent=1
Astaran rajanylitystä varten tarvitaan erikoislupa, joka tulee pyytää lähettämällä sähköpostia ulkoministeriön Etelä-Kaukasian kiertävän suurlähettilään toimistoon [email protected] sekä Teheranin suurlähetystöön [email protected] ennen matkustamista rajalle. Pyynnön yhteydessä valmistaudu toimittamaan henkilö- ja passitietosi.
Tutustu Azerbaidžanin matkustustiedotteeseen
Maasta poistuminen Turkmenistaniin
Turkmenistanin kautta poistumiseen liittyy viisumivaatimuksia ja muita matkustusrajoituksia. Ole tarvittaessa yhteydessä Suomen suurlähetystöön Teheranissa.
Suomen suurlähetystön yhteystiedot löytyvät edustuston verkkosivuilta
Ulkoministeriön päivystys 24/7
- +358 9 1605 5555
- Ulkomailla hädässä olevien avustaminen. Ei viisumikyselyitä. Puhelut tallennetaan.
- Sähköposti: [email protected]