Prahan kauneus teki vaikutuksen huilisti Sami Junnoseen

Huilisti Sami Junnonen vieraili hiljattain Prahassa. Kansainvälistä uraa solistina tekevän muusikon kalenteri täytyy esiintymisistä, levytyksistä ja opetustapahtumista ympäri maailmaa. Juuri ennen Prahan käyntiään Sami debytoi Houston Symphony Orchestran solistina Yhdysvalloissa, jonka jälkeen hän esiintyi Karibian Guadeloupessa. Siellä järjestettiin säveltäjä Joseph Bologne Saint-Georges'lle omistettu uusi kansainvälinen musiikkifestivaali, jossa Sami esiintyi. Sen jälkeen vuorossa olikin jo Praha.

Kuva: Esajuha Posio
Huilisti Sami Junnonen

Tshekissä vieraillessaan Sami piti mestarikurssin Prahan konservatorion huilistiopiskelijoille. Opetustyön lisäksi Sami ehti myös konsertoimaan Suomen suurlähettilään residenssissä yhdessä tshekkiläisen pianistin, Martin Filan, kanssa.

”Mestarikurssini Prahan konservatoriossa oli vallan mainio kulttuurivierailu. Oppilaitoksen rehtori Aleš Kaňka sekä huilunsoiton professori Jan Ostrý oppilaineen ottivat minut sydämellisesti vastaan. Vaikka aikataulu oli tiukahko, ehdimme pureutua kolmen opiskelijan taitaviin, pieteetillä valmistettuihin esityksiin. Kurssin aikana ehdimme käydä huilunsoiton ja länsimaisen taidemusiikin perimmäisillä lähteillä esimerkiksi hengitykseen, rytminkäsittelyyn, fraseeraukseen, musiikinhistoriaan sekä äänenmuodostukseen liittyviä kysymyksiä pohtien.”

Mestariluokan opiskelijat, Sami ja Prahan konservatorion rehtori Ales Kanka

Sami Junnonen ja pianisti Martin Fila

”Praha jätti minuun lähtemättömän jäljen henkeäsalpaavalla kauneudellaan ja kulttuuriperinnöllään. Myös Kutná Horan intiimi kylätunnelma puhutteli minua. Sedlecin luukirkon mystisyys oli ainutlaatuista ja vannoutuneena kuvataiteiden ystävänä GASK oli kerrassaan upea elämys. Koska työssäni saan paljon olla äänen keskellä, nautin vapaa-aikanani hiljaisesta kauneudesta.”

Kevät ja tuleva kesäkausi jatkuvat töiden puolesta kiireisissä merkeissä. Luvassa ovat mm. mestarikurssi sekä konsertteja Iso-Britannian Cardiffissa sekä Belgian Brysselissä. Kesällä Samin soittoa kuulee myös Suomessa. Luvassa on muun muassa Juha Leinosen uuden huilukonserton kantaesitys Heinäveden musiikkipäivillä, Sami Klemolan uuden teoksen kantaesitys Sääksmäki Soi -festivaalilla sekä Tomi Räisäsen uuden teoksen kantaesitys Meri-Lapin jousikvartetin kanssa. Syksyllä ovat vuorossa puolestaan Iso-Britannian Kent, Yhdysvaltojen Orlando sekä levytystä yhtiöille Resonus Classics (Iso-Britannia) ja Alba Records (Suomi).