Sambian talous jatkaa voimakasta kasvua

Ulkomaiset investoinnit Sambiaan ovat pysyneet korkealla tasolla. Etenkin kaivossektori vie taloutta eteenpäin.

Sambian valtiovarainministeriö antoi avunantajille elokuussa maan taloutta koskevan tilannekatsauksen. Sambian talouden odotetaan kasvavan tänä vuonna 6,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Talouden kasvun moottoreina toimivat ennen kaikkea kaivossektori, maataloussektori ja investointien lisääminen energia-, rakennus-, liikenne- ja telekommunikaatiosektoreilla.

Yksityisen sektorin kasvumahdollisuuksia pyritään tukemaan luomalla tilaa infrastruktuurihankkeille, joilla tavoitellaan keskipitkän aikavälin kasvuennusteiden saavuttamista.

Budjettivaje alas ja lainojen hinnat kuriin

Sambian budjettivaje kaksinkertaistui vuosien 2012 ja 2013 välillä. Tämä johtui pitkälti julkisen sektorin palkkojen korottamisesta, polttoainetukiaisten maksamisesta ja edellisiltä vuosilta periytyvistä lainojen hoitokuluista. Lainat liittyivät ruokaturvan takaamisesta vastaavan Food Reserve Agencyn (FRA) ylimitoitettuihin maissin ostoihin.

Budjettivajetta pyritään vähentämään jäädyttämällä julkisen sektorin palkat, pitämällä infrastruktuurihankkeet budjetissa sekä pitäytymällä FRA:n maisiin ostoon varatuissa budjettiraameissa.

Kesäkuun loppuun mennessä valtion tulot, jotka sisältävät verotulojen lisäksi kehitysavun, ylittivät hieman ennalta arvioidun tulokertymän. Valtion lainanotto on kestävällä tasolla lainan ollessa 16,2 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Sambian kwachan arvo laski vuoden alussa, mutta vaihtelut ovat sittemmin tasoittuneet, osittain kiristyneen rahapolitiikan ansiosta.

Pankkilainojen korot ovat nousseet viime vuodesta lähes kaksi prosenttia. Korkea lainan hinta nähdäänkin haasteena yksityisen sektorin investoinneille.

Ulkomaiset investoinnit ja
vienti tärkeitä Sambian taloudelle

Sambian kauppatase on pysynyt positiivisena ja ulkomaiset investoinnit ovat säilyneet korkealla tasolla, joskin niiden määrässä on ollut laskeva trendi huippuvuoden 2012 jälkeen.

Ei-perinteisten vientituotteiden viennin arvo on laskenut viime vuoden voimakkaan kasvun jälkeen. Laskun arvioitiin johtuvan keskeisten maataloustuotteiden, kuten puuvillan ja tupakan maailmanmarkkinahintojen heikentymisestä. Viennin kokonaisvolyymin on kuitenkin arvioitu kasvaneen.  

Päivitetty kuudes kansallinen kehityssuunnitelma on tarkoitus lanseerata lähiaikoina.

Kehityssuunnitelman kolme päätavoitetta ovat työllisyyden ja maaseutukehityksen edistäminen, inhimillisen kehityksen edistäminen sosiaalisektorin vahvistamisen kautta sekä infrastruktuurin kehittäminen.

Mauri Starckman