Nice to know

Nice to know

Asuminen, asunnot

Liettuassa vuokra-asuntomarkkinat ovat toimivat. Asuntotarjonta on monipuolinen ja useimmiten vuokrattavat asunnot ovat peruskorjattuja ja vastaavat eurooppalaista tasoa. Hinnat kääntyivät nousuun valuutan vaihtuessa euroon vuoden 2015 alussa. Verrattuna Suomeen vuokrataso pääkaupungissakin on kuitenkin kohtuullinen. Asumiskustannukset saattavat erityisesti vanhemmissa kiinteistöissä nousta, koska asukkaalla ei ole mahdollisuutta säädellä esim. asunnon lämmitystä. Vanhoissa taloissa ei myöskään ole hissejä. On melko yleistä, että talojen julkisivu ja yhteiset tilat ovat huonossa kunnossa, mutta silti itse asunto on hyväkuntoinen.

Autot

Liettuan autokanta on Suomen autokantaa uudempaa, erityisesti Vilnassa näkee runsaasti kalliimman hintaluokan autoja.  Autojen korjaaminen on Suomeen verrattuna edullista, ja kaiken tasoisia korjaamoita löytyy runsaasti. Merkkihuoltamoita löytyy ja varaosia on myös hyvin saatavilla.
Isot kansainväliset autonvuokrausketjut toimivat Liettuassa. Lisäksi on paikallisia autovuokraamoita, jotka yleisesti ottaen ovat hieman halvempia ja myös luotettavia. Eron ison ja pienen vuokraamon välillä huomaa yleensä vasta, jos jotain ikävää tapahtuu: ison vuokraamon verkosto saa avun paikalle nopeammin. Liettuassa suosittu autojen vuokrausmuoto on myös kadun varresta vuokrattavat vuokra-autot (esim. Citybee  https://www.citybee.lt/en/cars(Link to another website.) (Opens New Window)).
Vilnasta voi myös vuokrata energiatehokkaan sähköauton (https://www.espark.lt/en/(Link to another website.) (Opens New Window)).

Edustustot

Luettelo eri valtioiden edustustoista ja kunniakonsulaateista Liettuassa löytyy: Liettuan ulkoasiainministeriön verkkosivuilta http://www.urm.lt/default/en/embasycontacts/listing/category.2(Link to another website.) (Opens New Window)

Hankinnat

Liettuassa on nykyisin saatavilla kaikkea, eikä hankintoja tarvitse tehdä kotimaasta tai muualta ulkomailta. Tuontitavaran hintataso on hieman liettualaista tavaraa korkeampi. Kaupoissa ulkomaisten kirjojen ja lehtien valikoimat ovat edelleen suppeat, mutta monet kansainväliset nettikaupat toimivat myös Liettuassa muiden EU-maiden tavoin.
Suurimmat kaupat ja kauppakeskukset ovat auki päivittäin klo 08.00-22.00 välillä, muutamat suurimmat ketjut läpi vuorokauden. Samoin ne ovat auki myös paikallisina juhlapyhinä. Vilnassa on myös kaksi suurempaa toria Gariunai-tori ja  Kalvariju-tori, joista voi tehdä hankintoja ja löytöjä. Toreilla liikkuessa kannattaa kuitenkin olla varovainen ja pitää huolta laukusta ja lompakosta.

Ilmasto

Yleisesti ottaen Liettuan kesä on lämmin ja talvi kylmä. Lämpimin kuukausi on heinäkuu, jolloin vuorokauden ylin keskilämpötila on 23 astetta ja alin 11 astetta. Kylmintä on tammikuussa, päivällä keskimäärin -5 astetta, yöllä -11. Keskikesällä kolmenkymmenenkään asteen lämpötilat eivät ole poikkeuksia, talvella taas elohopea voi laskea melkein saman verran pakkaselle. Lämpötilavaihtelut ovat suuremmat sisämaassa kuin rannikolla.
Kevät tulee Liettuaan noin kuukautta aikaisemmin kuin Suomessa, ja lämmin jatkuu yleensä pitkälle syyskuuhun. Keskikesällä Vilnassa voi olla jopa tukahduttavan kuumaa. Marras-joulukuu ovat samanlaisia harmaita sadekuukausia kuten Suomessakin, mutta tammi-helmikuu voi olla täyttä talvea. Etelä-Suomen ja Liettuan säät eivät poikkea kovinkaan paljon toisistaan paitsi valon määrässä.

Joukkoliikenne

Joukkoliikenne Liettuassa ei ole yhtä kattavaa kuin Suomessa, mutta se on joka tapauksessa toimiva. Joukkoliikenteessä käytetään busseja, johdinautoja, pienoisbusseja ja junia. Raitiovaunuja Liettuassa ei ole.
Punavalkoiset johdinautot eli trollikat kuuluvat ehdottomasti Vilnan, Kaunaksen ja Klaipedan katukuvaan. Trollikat liikennöivät vain tiettyjä linjoja, bussien reittiverkosto on kattavampi. Kaikki kuuluvat samaan kaupungin tariffijärjestelmään.
Busseihin voi yleensä astua sisään mistä tahansa ovesta ja poistua voi muista paitsi etuovesta. Lipun voi ostaa kuljettajalta, jolloin hinta on 1 euro. Lippu ei oikeuta vaihtoon. Lippu leimataan leimauslaitteessa, joka uudemmissa busseissa on sähköinen, mutta vanhemmissa mekaaninen punaisen värinen laite.  
Vilnassa on käytössä sähköinen korttijärjestelmä (Vilniecio kortele). Sähköisen kortin voi ostaa ja ladata Lietuvos Spauda- tai Narvesen-kioskeista. Kortin voi hankkia jo lentokentältä. Kortin hinta on 1,50 euroa ja siihen voi ladata sekä aikaa että arvoa. Yksittäisen matkan hinta on kortilla 0,65 euroa. Arvoa käytettäessä kortti näytetään kortinlukijalle aina kulkuneuvoon tultaessa. Aikalippu näytetään lukijaan ensimmäisellä matkalla, minkä jälkeen se on esitettävä ainoastaan lipuntarkastuksen yhteydessä.
Sähköisen lipun voi ladata myös puhelimeen  http://m-transportas.lt/lt/m-transport/m.Ticket/ (liettuankielinen sivu)
Kansainvälisellä opiskelijakortilla on mahdollista saada alennusta lipuista.
Vilnan reittiopas-palvelut:
Vilnassa voi liikkua kätevästi myös pyörällä. Pyörätieverkko ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa, mutta polkupyörän vuokraamispisteitä löytyy monesta kohtaa kaupungilla http://www.vilnius-tourism.lt/en/what-to-see/vilnius-for-you/vilnius-by-bicycle/. Maksu (Link to another website.) (Opens New Window) terminaaleissa tapahtuu kortilla.
Lentoliikenne: AirBaltic ja Finnair lentävät Helsingin ja Vilnan väliä. AirBalticilla pääsee myös Riian kautta mm. Turkuun ja Tampereelle. WizzAir lentää myös Turun ja Kaunasin välillä. Lentoliput Suomeen ovat melko edullisia, varsinkin jos tilaa liput ajoissa. Vilnan lentokenttä on pieni ja sen kautta kulkeva liikenne verrattain vähäistä. Myös halpalentoyhtiöt WizzAir ja Ryanair lentävät Vilnasta.
Junaliikenne: Liettuassa on toimiva ja edullinen, mutta hitaanpuoleinen junaliikenne. Kansallinen junaliikenne kattaa suurimmat kaupungit. Kansainvälisillä junilla pääsee Pietariin, Minskiin, ja Moskovaan.  Pietariin lähtevät kauttakulkujunat, jotka pysähtyvät matkalla.
Pitkän matkan bussit: Mm. Tallinnaan pääsee Vilnasta edullisesti ja kätevästi bussilla. Matkoja tarjoaa useampi yhtiö, mm. LuxExpress , EuroLines, hinnat alkaen 18 euroa suunta.
Lauttaliikenne:  Riian ja Tukholman väliä liikennöi Tallinkin lautta. Suoraa laivaliikennettä Liettuasta Suomeen  ei ole. Edustuston henkilöstö, perheenjäsenet ja edustuston vieraat saavat n. 50% alennuksen useista Tallinkin laivamatkoista ja risteilyistä (ml. Tallinna-Helsinki-väli). Varaus tulee tehdä puhelimitse tai sähköpostitse ja sitä tehdessä on annettava edustuston alennuskoodi.

Juomarahat

Liettuassa on tapana jättää juomarahaa. Tarjoilijoiden palkka ei ole korkea, joten heidän odotetaan keräävän lisätuloja juomarahoilla. Juomaraha suhteutetaan laskun suuruuteen ja tavallisesti se on noin 5 prosenttia laskun summasta.

Jätehuolto

Jätesäilöt ovat usein monen kiinteistön yhteiskäytössä, ja yleisilme niiden ympärillä saattaa suuren jätemäärän takia olla epäsiisti. Roskien lajittelu on uusi ilmiö Liettuassa, mutta se on vähitellen yleistymässä. Kaupungeissa on lajittelua varten kuplamaisten säiliöiden verkko, joskaan ei tarpeeksi tiheä, joka on tarkoitettu muovi-, pahvi- ja lasijätteiden keräämistä varten.  

Kansalliset vapaapäivät

Kansalliset vapaapäivät
-  uusi vuosi 1.1. (uuden vuoden aatto on työpäivä)
- itsenäisyyspäivä 16.2.
- itsenäisyyden palauttamisen päivä päivä 11.3.
- 1. pääsiäispäivä-  2. pääsiäispäivä (kiirastorstai ja pitkäperjantai työpäiviä)
-  vappu 1.5.
-  äitienpäivä (toukokuun ensimmäinen sunnuntai)
-  isänpäivä (kesäkuun ensimmäinen sunnuntai)
-  juhannuspäivä 24.6. (juhannusaatto on työpäivä)
-  kuningas Mindaugasin kruunajaispäivä 6.7.
-  Marian taivaaseenastumispäivä 15.8.
-  pyhäinpäivä 1.11.
-  joulupäivä 25.12. (jouluaatto on työpäivä)
-  tapaninpäivä 26.12.

Kirjallisuus

-Liettuan historia, Aulis Kallio, Juvenes Print Oy, 2009
-The History of Lithuania, Zigmantas Kiaupa, Baltos Langos Publishing House, 2005
-The Reconstruction of Nations: Poland, Ukraine, Lithuania, Belarus, 1569-1999, Timothy Snyder, Yale University Press, 2003
-Vilna – kaupungin tarina, Tomas Venclova, Juvenes Print, 2012

Kodinhoitoapu

Siivous- ja lastenhoitopalveluita on hyvin saatavilla, mutta hintataso on suhteellisen korkea. Eri palveluiden hintataso kannattaa tarkistaa muilta ulkomaalaisilta, sillä hintapyynnöt saattavat usein olla reilusti yli normaalin hintatason ja ulkomaalaisilta veloitetaan vielä nykyisinkin herkästi enemmän kuin liettualaisilta.

Koulut ja opiskelu

Koulukausi alkaa koko maassa syyskuun 1. päivänä.
Julkiset koulut eivät ole maksullisia, mutta kirjat (ainakin osan niistä) ja muut koulutarvikkeet on ostettava itse, ja kouluruoka on maksullinen. Koulujen opetustaso vaihtelee. Lapsen voi ilmoittaa mihin tahansa julkiseen kouluun. Julkiset koulut kuitenkin ottavat ensi sijassa oppilaiksi oman alueensa lapsia, ja tämän jälkeen ylijääneet paikat täytetään hakemusten perusteella.  Joihinkin kouluihin on pääsykokeet.
Vilnassa on myös kansainvälisiä kouluja:
Vilnius International School on vuonna 2004 perustettu kansainvälinen koulu, joka tarjoaa opetusta 3-vuotiasta 12-luokkaan asti. Koulu sijaitsee Vilnan vanhassa kaupungissa. Koulun opetus noudattaa the International Baccalaureate Programme –ohjelmaa. Vuodesta 2011 koulussa opetetaan International Baccalaureate Primeary Years Programme –ohjelman mukaisesti ja vuodesta 2013 myös International Baccalaureate’s MYP (Middle Years Programme) ohjelman mukaisesti.  Opetuskielenä on englanti.
Vilnius International School
Rusu g.3, LT-01125 Vilnius, Lithuania
puh: +370 5 276 15 64
mob:  +370 698 83 918; +370 698 86 218
faksi. +370 5 276 15 72
sähköposti: [email protected]
Internet-sivut: www.vischool.lt
The American International School of Vilnius on ensimmäinen vuonna 1993 Vilnaan perustettu kansainvälinen koulu, joka on osa maailmalla toimivaa kouluverkkoa. Koulun tavoitteena on tarjota Liettuassa toimivien diplomaattien, liikemiesten sekä pysyvästi Liettuassa asuvien perheiden lapsille mahdollisuus käydä koulua englannin kielellä yleissivistävän ohjelman puitteissa, joka takaa mahdollisuuden jatkaa opiskelua siirryttäessä maasta toiseen.  Koulu tarjoaa opetusta 3-vuotiaista 12-luokkaan asti.
The Americn International School of Vilnius
Subaciaus g. 41, LT-11350 Vilnius, Lithuania
puh: +370 5 212 10 31
faksi:  +370 5 264 72 02
sähköposti [email protected]
Internet-sivut: http://www.aisv.lt/
Ranskankielistä ja ranskalaisen opetus-suunnitelman mukaista opetusta tarjoaa Lycee International Francais de Vilnius (http://lifv.lt/lt/vilniaus-tarptautinis-prancuzu-licejus/apie-mus/) koulu. Yksityinen koulu on perustettu vuonna 1992. Vuonna 2016 koulu muutettiin lyseoksi.
French  International  Lyceum of Vilnius
Šilo g. 13,
LT-10317 Vilnius
Puh. +370 5 2769132
Antakalnio g. 54,
LT-10303 Vilnius
Puh. +370 52486578
http://lifv.lt/lt/kontaktai/kontaktai/
Korkeakoulut
Yliopistojen opetuksesta suurin osa on liettuaksi, mutta myös englanninkielistä opetusta on tarjolla, esimerkiksi Vytautas Magnus yliopistossa (http://www.vdu.lt/lt/) on opetusohjelmia, jotka ovat täysin englanninkielisiä. Myös Vilnan yliopistossa (www.vu.lt)  ja  lääketieteellisessä (www.lsmuni.lt ) yliopistossa voi opiskella englanniksi .

Lapset

Kansainvälisiä päiväkoteja Vilnassa on useita. Kunnallisten päiväkotien opetuskieli on liettua. Englannin- ja ranskankieliset päiväkodit ovat yksityisiä ja kuukausimaksut vaihtelevat 170–657 euron välillä. Lisäksi joillain päiväkodeilla on erillisiä vuosittaisia maksuja, sisäänpääsymaksuja sekä ilmoittautumismaksuja.
- Kinder Musik ( www.kindermusikdarzelis.com (Link to another website.) (Opens New Window)  ) (musiikkipainotteinen päiväkoti)
- Vaikystes Sodashttps://www.vaikystes-sodas.lt/ en
- The American International School of Vilnius ( www.aisv.lt (Link to another website.) (Opens New Window)  )
- Lycée International Français de Vilnius ( www.efv.lt (Link to another website.) (Opens New Window)  )

Lemmikit

Pääsääntö on, että maahan voi tuoda asianmukaisesti rokotettuja lemmikkieläimiä. Tarvittavat rokotukset tulee varmistaa eläinlääkäriltä. Kissoille ja koirille ei ole karanteenia Liettuaan tuotaessa.  EU-alueelta lemmikkiä tuotaessa eläimellä on oltava EU:n lemmikkipassi (saa eläinlääkäriltä kaikissa EU-maissa), mikrosiru sekä voimassa oleva raivotautirokotus vähintään 21 vrk ennen maahantuloa (josta merkintä EU-passissa asianmukaisessa kohdassa).  Säädökset maahantuonnista on hyvä tarkistaa tapauskohtaisesti, ettei yllätyksiä tule.
Liettualaiset ovat yleisesti ottaen hyvin eläinrakkaita. Vilnassa on paljon puistoja, joten lemmikin ulkoiluttaminen jopa keskellä kaupunkia on helppoa.

Liikennekäyttäytyminen

Liettuassa ovat voimassa yleiset eurooppalaiset liikennesäännöt, ja liikenne on oikeanpuoleinen.
Liikennekulttuuri Liettuassa ei vastaa suomalaista. Autojen nopeudet keskustassakin saattavat nousta korkeiksi, niin autoilijoiden kuin jalankulkijoidenkin on syytä noudattaa varovaisuutta liikenteessä. Liettuassa tapahtuu huomattavan paljon liikenneonnettomuuksia, trendi on kuitenkin laskussa. Promilleraja liikenteessä on 0,4 promillea, mutta alle kaksi vuotta ajokortin omaavilla 0,0 promillea.
Kaupunkialueella sallittu nopeus on 50 km/h, maanteillä 90 km/h ja moottoriteillä 110 km/h (130 km/h huhtikuusta syyskuuhun), jos liikennemerkein ei ole muutoin ilmoitettu. 50 km/h alue alkaa heti kaupungin nimikyltistä, vaikka rajoituskylttiä ei olisikaan. Jos nopeusrajoitus taajaman kohdalla on esimerkiksi 60 km/h, rajoituksen loppumista osoittavaa kylttiä ei välttämättä ole lainkaan.
Yksityisiä parkkihalleja- ja paikkoja löytyy paljon ja taksat ovat edullisia.

Majoitus

Liettuassa on kattava majoitustarjonta, ja hintataso on Suomea edullisempaa. Leirintäalueita ja retkeilymajoja on suhteellisen vähän.
Liettuasta löytyy paljon uusia, hyvin siistejä ja korkeatasoisia hotelleja. Vilnassa, Kaunasissa ja Klaipedassa on kansainvälisten ketjujen hotelleja, kun taas Palanga tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja kotimajoituksesta kalliisiin hotelleihin. Maaseudulla on motellien lisäksi maaseutumajoitusta.  Airbnb on myös Liettuassa suosittu ja tarjontaa on paljon.

Mitat ja painot

Mittayksiköt ovat samat kuin Suomessa.

Pankit

Liettuan suurimmat pankit ovat pohjoismaisia (Swedbank, SEB) ja ne toimivat samoin periaattein kuin Suomessa. Pankeilla on myös nettipankit. Laskuja voi myös maksaa pankkien konttoreissa pientä komissiota vastaan.
Pankkiautomaatteja löytyy ja ne toimivat hyvin. Niihin kelpaavat kaikki yleisimmät kansainväliset kortit. Pankki- ja luottokortilla voi maksaa lähes joka paikassa, poikkeuksena muutamat taksiyritykset.  Lähimaksu on Liettuassa yleinen  ja yläraja on sama kuin Suomessa.

Parturi-kampaamot

Parturi-kampaamoista Liettuassa ei ole puutetta. Useimmiten ne ovat melko pieniä ja niiden taso vaihtelee. Suuri osa kampaamoiden henkilökunnasta puhuu edelleen vain liettuaa ja venäjää. Pääkaduilla sijaitsevat parturi-kampaamot ovat yleensä hinnoiltaan kalliimpia tarjoten monipuolisempaa palvelua ja niiden henkilökunta puhuu englantia. Halvempien parturi-kampaamoiden hinnat alkavat noin 15 eurosta. Useat kampaamot hyväksyvät maksun vain käteisenä, hintaa on hyvä kysyä etukäteen, koska läheskään kaikissa kampaamoissa ei ole Suomen tavoin hinnastoja.

Posti

Posti toimii samoin kuin muualla Euroopassa. Posti Liettuaksi on Paštas. Isoissa kaupungeissa on useita postitoimistoja. Vilnan pääposti sijaitsee keskustassa, osoitteessa Gedimino pr. 7, LT-01001 Vilnius. Lisätietoa löytyy Liettuan postin verkkosivuilta https://www.post.lt(Link to another website.) (Opens New Window)
Myös DHL, TNT ja muut suurimmat kansainväliset kuriirifirmat toimivat Liettuassa.

Puhelimet

Liettuassa on useita GSM-operaattoria, joista 4G-palveluja tarjoavat mm. Omnitel LT (kuuluu Telia-Sonera-yhtiöön), TELE2 ja Bite GSM. Kilpailu on kovaa, hinnat alhaisia ja verkkojen kattavuus on hyvä.
Useilla Suomessa toimivilla operaattoreilla on nk. Baltia-paketti, jolloin kännykkää voi käyttää Liettuassa samalla tavalla ja hinnalla kuin Suomessa.

Pukeutuminen

Liettuassa pukeudutaan kuten missä tahansa muussa Euroopan maassa. Pukeutumiseen kiinnitetään melko paljon huomiota. Asiaton ja epäsiisti pukeutuminen voidaan katsoa välinpitämättömäksi suhtautumiseksi itseensä ja ympäristöön.
Liettuasta löytyy runsaasti kansainvälisiä vaateketjuja. Melko korkeatasoisia paikallisia vaatevalmistajia ovat esimerkiksii: Audimas (urheiluvaatteet), Lévuo,  Lelija, Savas Stilius. Hinnat ovat pääsääntöisesti hieman Suomea edullisempia, kansainvälisten vaateyritysten hinnat ovat kuitenkin samat kuin Suomessa.

Puoliso

Puolison työssäkäynnille ei ole juridisia esteitä. Työpaikan löytäminen voi kuitenkin esimerkiksi kielisyistä olla vaikeaa. Maan virallinen kieli on liettua, vanhemmat henkilöt puhuvat myös venäjää, nuoremmat englantia. Kannattaa myös huomioida, että Liettuan palkkataso on yleisesti selvästi Suomen palkkatasoa matalampi, minimipalkka 430 euroa. ( http://urm.lt/default/en/protocol-information/protocol-guide-for-diplomatic-missions-in-lithuania(Link to another website.) (Opens New Window))
Puolison työssäkäyntiä koskevat säännöt eivät sisälly diplomaattisia suhteita koskevaan Wienin yleissopimukseen, joten siihen sovelletaan Liettuan ulkomaalaisten laillista asemaa koskevaa lakia. Tämän lain mukaan ulkomaalaisen, joka ei ole EU-jäsenmaan tai ETA-maan kansalainen ja joka haluaa solmia työsopimuksen Liettuassa, tulee hankkia työlupa kansallisesta työnvälitystoimistosta. Pääsääntöisesti lähetystöjen henkilökunnan puolisoille myönnetään työlupa sen jälkeen, kun he ovat esittäneet kirjallisen työtarjouksen.
Diplomaattisen henkilön samaa sukupuolta oleva partneri listataan kuten aviopuoliso ja häntä kohdellaan perheenjäsenen tavoin. Liettuan ulkoministeriö myöntää automaattisesti diplomaattisen statuksen diplomaattipassin omaaville avo- ja aviopuolisoille.
Perheenjäsenille, jotka eivät ole liettualaisia tai heillä ei ole Liettuan pysyvää oleskelulupaa, myönnetään saman kategorian henkilökortti kuin maahan akkreditoidulle diplomaatille. Samoin heillä on samanlainen diplomaattinen immuniteetti ja he nauttivat samoista etuoikeuksista kuin maahan akkreditoitu diplomaatti.
Seuraavat henkilöt katsotaan perheenjäseniksi: puolisot, rekisteröidyt kumppanit, naimattomat alle 18-vuotiaat lapset ml. adoptiolapset, jos he asuvat vanhempiensa kanssa sekä alle 23-vuotiaat lapset ml. adoptiolapset, jos he asuvat vanhempiensa kanssa ja opiskelevat yleissivistävässä koulussa tai muussa virallisessa oppilaitoksessa Liettuassa.
Edellä mainitun Liettuan lain mukaan EU-jäsenmaiden kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä riippumatta kansalaisuudesta, joilla on työsopimus ja jotka aikovat työskennellä Liettuassa, eivät tarvitse työlupaa.
Kuitenkin akkreditoitujen perheenjäsenten, jotka solmivat työsopimuksen, tulee luopua siviili- ja hallinto-oikeutta koskevasta immuniteetista liittyen työsuhteessa esiin tuleviin asioihin. Heidän tulee myös maksaa verot ja sosiaaliturvamaksut kaikista työsuhteeseen liittyvistä korvauksista.

Pysäköinti

Pysäköintipaikat Vilnassa ovat hyvin merkittyjä ja keskustan alueella maksullisia. Kadunvarsilla on pysäköintiautomaatteja, joista voi ostaa pysäköintiaikaa mm. kännykällä. Tämän lisäksi keskustassa on muutama pysäköintihalli. Parkkimaksut keskustassakin ovat Suomen hintatasoa huomattavasti edullisemmat. Lisäksi esim. torien lähistöllä on vartioituja maksullisia pysäköintialueita. Isoimpien kauppojen ja markettien pysäköintialueet ovat maksuttomia.

Ravinto

Liettualainen keittiö on saanut vaikutteita sekä idästä (Venäjä) että lännestä (lähinnä Saksasta).  Liha ja perunat kuuluvat perinteisiin raaka-aineisiin.
Kauppojen elintarvikevalikoima on hyvä. Lihaa, kalaa, tuoreita hedelmiä ja vihanneksia saa ympäri vuoden.  Juustojen laatu on hyvä ja valikoima on runsas. Marjoja on kesäaikana runsaasti ja syksyllä sieniä. Kaupoista löytyy myös jonkin verran suomalaisten yritysten tuotteita, joskin Prisman lopetettua vuonna 2017 valikoimaa on aiempaa vähemmän.  Isoimmissa kaupungeissa on useita kansainvälisiä supermarketteja. Myös paikalliset torit ja kauppahallit ovat hyviä ostospaikkoja. Ruuan hintataso on yleisesti edullisempi kuin Suomessa.
Ravintoloita ja kahviloita Vilnassa ja muissa isoissa kaupungeissa kuten esim. Klaipedassa on todella paljon, pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla tarjonta on vähäisempää. Ravintoloiden skaala vaihtelee huippuravintoloista jokamiehen ravintoihin, tarjonta on monipuolinen ml. etniset ravintolat. Hintalaatusuhde ravintoloissa on lähes poikkeuksetta hyvä.
Hanavesi on Liettuassa juomakelpoista.

Rekisteröity parisuhde

Liettuan laki ei tunne rekisteröityä parisuhdetta. Yllättävän usein Liettuassa vielä nykyäänkin seksuaalivähemmistöihin kohdistuu negatiivisväritteisiä ennakkoluuloja.

Sosiaaliturva

Sosiaaliturva määräytyy kansallisen lainsäädännön, EY-asetuksen sekä valtioiden keskenään solmimien sosiaaliturvasopimusten määräysten perusteella. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että Liettuan sosiaaliturva takaa vähemmän turvaa kuin vanhoissa EU-maissa.
Lisätietoa Liettuan sosiaaliturvasta löytyy alla olevien linkkien alta:

Suomi-kuva

Liettualaisilla on yleisesti ottaen positiivinen kuva Suomesta, vaikka liettualaiset eivät tunne Suomea kovin hyvin. Suomen tuntemus kasvaa kuitenkin koko ajan ja uutisia maastamme on tiedotusvälineissä aika ajoin. Positiivista julkisuutta saavat mm. suomalainen musiikki ja muotoilu, koulutuslaitos, julkishallinto, sosiaaliturva ja energia- ja ympäristöosaaminen. Suomalaisiin tuotteisiin liittyy Liettuassa mielikuva korkeasta laadusta. Myös Suomen historia tunnetaan suhteellisen hyvin.

Sähkövirta

Sähkövirran jännite on sama kuin Suomessa, eli 230 V, 50Hz vaihtovirta.

Terveydenhuolto

Liettuassa on periaatteessa toimiva terveyskeskus- ja sairaalaverkko. Liettualaisten yleisten sairaaloiden taso ei ole Suomen tasoa, mutta kuitenkin melko hyvä. Yksityiset klinikat ovat lähes suomalaista tasoa. Hoitohenkilökunta puhuu useimmiten vain liettuaa ja/tai venäjää yleisissä sairaaloissa, yksityisissä myös englantia. Edustuston henkilökunnan käyttämiä yksityisiä sairaaloita ovat mm. Northway ja Baltic American clinic, yhteystiedot alla.
Ulkomaalaisilla on tavallisesti vakuutus, joka korvaa myös yksityislääkärin käynnit. Kelan ja Sodran (liettualainen Kelan vastine) välillä on yhteistyösopimus. Eurooppalainen sairaanhoitokortti kelpaa yleisissä sairaaloissa. Matkavakuutus on kuitenkin hyvä olla kunnossa ennen matkalle lähtöä.
Tartuntatauti- ja AIDS keskuksen virallisesti antaman tiedon mukaan ainoa tauti, jonka sairastumisvaara Liettuassa on korkeampi kuin muissa EU:n maissa, on tuberkuloosi. Kehityssuunta on kuitenkin laskemaan päin. Kaikkien muiden tartuntatautien sairastumisvaara ei ole korkea eikä ole mitenkään poikkeuksellinen muihin EU-maihin verrattuna. Liettua kuuluu myös ns. punkkialueeseen ja borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta kantavia punkkeja on paljon. Sen sijaan hygienian taso ravintoloissa ja myymälöissä on hyvä, eivätkä vatsataudit tms. ole kovinkaan iso riski. Vilnassa on paljon puita ja puistoja, mikä saattaa olla haitallista allergioista kärsiville henkilöille.
Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden palkkiot ovat toistaiseksi jonkin verran alemmat kuin Suomessa. Hammaslääkäritkin saattavat veloittaa ulkomaalaiselta enemmän kuin liettualaiselta. Sairaaloiden päivämaksu on jo lähellä suomalaista tasoa. Esim. http://www.bak.lt/informacija-pacientui/kainininkas/(Link to another website.) (Opens New Window)
Liettualaislapset rokotetaan ennalta ehkäisevästi: tuberkuloosia, hepatiitti B:tä, hinkuyskää, tetanusta, kurkkumätää, hemophilus influenza tyyppi b:tä, poliomeliittiä, tuhkarokkoa, parotiittia ja vihurirokkoa vastaan.  Lisätietoa rokotuksista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta (http://www.rokote.fi/(Link to another website.) (Opens New Window)) ja työterveyshoitajalta.
Yksityisiä lääkäriasemia ja lääkäreitä, joilta saa englanninkielistä palvelua ja joita suurlähetystö on käyttänyt, ovat muun muassa:
1) Northway Medical Centre +370 5 264 4466
Zukausko str. 19, Vilnius, Lithuania +370 5 264 4461
Sp: [email protected], [email protected] +370 5 264 4463
Kotisivu: http://www.ncm.lt
2) Baltic American Clinic +370 5 234 2020                                                      
Nemencines pl. 54 a, Vilnius +370 698 52655
Kotisivu: http://www.bak.lt +370 682 14000                                                        

Turvallisuus

Liettua voidaan pitää turvallisena maana. Liettuassa ei tarvitse pelätä väkivaltaa tai varkaita sen enempää kuin Suomessakaan. Suurin vaara on taskuvarkaudet ja nekin lähinnä turistialueilla. Alkoholin vaikutuksen alaisena liikkuminen lisää rikoksen uhriksi joutumisen riskiä. Jalankulkijan on syytä olla varuillaan liikenteessä.

Valokuvaaminen

Museoissa kannattaa pyytää lupa valokuvaamiseen, teatteri- ja konserttiesityksissä valokuvaaminen on pääsääntöisesti kielletty. Raja-alueilla ja sotilaskohteissa valokuvaaminen on yleensä kielletty sitä esittävällä kieltomerkillä.

Valuutta

Liettuan rahayksikkö on 1.1.2015 lähtien euro.

Vapaa-aika

Kulttuurielämä Vilnassa on erittäin vilkasta ja monipuolista. Kaupungissa on useampia liettuan- ja yksi venäjänkielinen teatteri, taidegallerioita, museoita, konserttisaleja, ooppera sekä elokuvateattereita. Elokuvia esitetään alkuperäiskielellä liettuaksi tekstitettyinä. Konsertteja järjestetään runsaasti ja valikoima on laaja soolokonserteista sinfoniaorkesterien esityksiin ja kuorolauluiltoihin. Oopperan monipuolinen ohjelmisto käsittää baletteja, oopperoita, jonkun verran operetteja sekä modernia tanssia. Vilnan Pyhän Katriinan kirkossa on säännöllisesti kuoro- ja urkukonsertteja. Liettuassa ja erityisesti Vilnassa järjestetään myös paljon erilaisia kulttuurifestivaaleja. Kaupungissa on runsaasti yökerhoja ja klubeja, joissa esitetään usein elävää musiikkia rockista jazziin. Vilnassa on myös runsaasti taidegallerioita ja museoita. Ks. esim. http://www.vilnius-events.lt/(Link to another website.) (Opens New Window)
Seuraelämä ja vapaa-aika: Paikallinen hallinto ja eri organisaatiot juhlivat näyttävästi mm. vuosipäiviään tai erilaisia tapahtumia. Kulttuuritilaisuuksien ja näyttelyiden yms. avajaisia järjestetään usein. Vilnassa  toimii kansainvälisten naisten klubi (IWAV ) http://www.iwavilnius.com/activities.html(Link to another website.) (Opens New Window) , joka järjestää mm. vuosittain joulumyyjäiset.
Tärkeä linkki suomalaisen siirtokunnan kanssa on Suomi-Liettua kauppakamari, jonka toimesta järjestetään sosiaalisia tapahtumia, kuten pikkujoulu ja kesäjuhla sekä teemailtoja ja yritysvierailuja. Kauppakamarin toiminnanjohtajan Rubina Haapamäen  yhteystiedot: Rubina Haapamaki, sp: [email protected], kotisivu:  http://flcc.lt/lt/home.html(Link to another website.) (Opens New Window).
Liettualaisiin tapoihin kuuluu tuoda kukkia tuliaisiksi vierailtaessa ystävien ja tuttavien luona. Jopa virallisille vastaanotoille tullessaan liettualaiset saattavat tuoda kukkia isäntäväelle.
Liikunnan ja urheilun harrastamisen mahdollisuudet ovat monipuoliset. Vilnassa voi harrastaa useimpia joukkuelajeja ja kaupungista löytyy kuntosaleja (mm. Impuls, FitLife, Big  Z sport club, Body Gym), uimahalleja ja tenniskenttiä. Vilnan ympäristössä on myös tasokkaita golf-kenttiä http://www.golfclub.lt/,  http://www.vilniusgrandresort.com/golf  . Kaikki luontoon ja ulkoiluun liittyvät harrastukset ovat suosittuja, erityisesti metsästys ja kalastus. Kesäisin Liettuan hienot hiekkarannat, esimerkiksi Palangassa, houkuttelevat ja merivesi on pääsääntöisesti uimakelpoista.
Vilnassa on useita hyviä ja tasokkaita lounasravintoloita ja kahviloita. Hintataso on Suomen hintatasoa edullisempi, kalleinta on vanhassa kaupungissa ja erityisesti turistikatu Pilieksellä. Kahviloista suosittuja ovat  Huracan coffee, Šviežia kava, AJ šokoladas. Lounas ja kahvipaikoista voi mainita Pilies kepyklele, Pinavija, Thierry kepykla, Surio Džiugas namai.  Vilnasta löytyy nykyisin jopa Helsinkiä enemmän keski-aasialaisia ja kaukasialaisia ravintoloita, joihin kannattaa tutustua.

Nice to know