10 kysymystä konsulille
Rosa Vanhanen aloitti syyskuussa konsulina Suomen suurlähetystössä Zagrebissa. Vanhanen on ollut Ulkoministeriön palveluksessa jo tovin, ja siirtyi Kroatiaan Suomen suurlähetystöstä Iranista.
Tässä haastattelussa uusi konsulimme kertoo itsestään ja työstään.
Miten päädyit töihin Ulkoministeriöön?
Se on pitkä tarina. Minulla ei alun perin ollut suunnitelmana lähteä tällaiselle työuralle. Yksi ystävätär teki kuitenkin työharjoitteluaan Pietarin pääkonsulaattiin, ja päätin lähteä käymään siellä eräänä uutena vuotena. Se vaikutti tosi kivalta kaupungilta, ja siellä ollessa tuli sitten sellainen kipinä, että miten tänne olisi mahdollista päästä töihin. Lähdimme sitten ystävättäreni kanssa molemmat Pietariin paikalta palkatuiksi viisumivirkailijoiksi vuonna 1998. Siihen maailmanaikaan tehtiin vielä tosi paljon viisumiasioita, Pietarissakin oli ihan sellainen viisumitehdas. Olin puolitoista vuotta paikalta palkattuna, jonka jälkeen tuli Ulkoministeriön haku, jossa pääsin sisään. Aloitin talossa virallisesti syksyllä 1999.
Miten urasi eteni tämän jälkeen?
Olin Suomen ensimmäisen EU-puheenjohtajuuskauden, syksyn 1999 ministeriössä. Sen puolivuotisen jälkeen lähdinkin Moskovaan, ensimmäiselle viralliselle postilleni. Siellä olin kaksi vuotta, ja oikeastaan sillä tiellä ollaan – olen saanut olla melkein koko ajan ulkomailla, kohta 20 vuotta vain pakollisilla Suomessa käynneillä.
Niin, olet ollut ainakin Venäjällä, Iranissa Turkissa…
Ja Shanghaissa sekä Brysselissä.
Mikä näistä oli lempipaikkasi?
Brysselissä viihdyin 5 vuotta. Siinä oli varmaan se että olin siellä Nato-edustustossa töissä, ja se on ihan erilaista kuin yleensä suurlähetystössä työskentely. Eli työ oli tosi mielenkiintoista, ja sitten poikani Ville syntyi siellä, että sieltä on hyviä muistoja senkin osalta. Ja Bryssel on muutenkin kiva paikka kyllä, kaikki tulevat jostain ulkopuolelta. Sosiaalinen elämä siellä oli hauskaa ja mukavaa. Mutta tykkäsin Ankarastakin kyllä paljon, ja viihdyin siellä 4 vuotta, maksimin mitä sai olla.
Bryssel ja Ankara oli kivoja molemmat, ja erilaisia. Aika Brysselissä sattui olemaan mukavaa aikaa – siellä kaikki loksahti kohdalleen. Voisi luulla että Bryssel on tylsä hallintokaupunki, mutta minä en ainakaan niin kokenut vaan viihdyin siellä tosi hyvin.
Jos saisit asua ihan missä tahansa maailmassa, asuisitko siis Brysselissä, vai jossain muualla?
En varmaan enää Brysselissä asuisi. Elämäntilanne on muuttunut siitä niin paljon. Tällä hetkellä jos saisin valita, asuisin kyllä Turkissa.
Ankarassa, vai jossain muualla?
Ankara on kiva, mutta jos vielä enemmän saa toivoa niin ehkä jossain siellä Välimeren rannalla. Siellä ei tosin ole mahdollisuutta olla töissä Ulkoministeriöllä, kun nämä suurlähetystöt ovat aina pääkaupungissa.
Ovatko tehtävät, vaatimukset ja asiakkaat muuttuneet vuosien saatossa?
Vaatimukset on muuttunut siinä mielessä, että koko ajan lähetetyn henkilöstön määrä vähenee. Silloin kun minäkin aloitin, paljon enemmän oli lähetettyjä työntekijöitä maailmalla. Kun Ulkoministeriössä on viime vuosina vähennetty paikkoja, niin totta kai se näkyy myös työn määrässä, varsinkin pienissä paikoissa. Meillä puhutaan vaativammiksi puhutuista paikoista "hardship-paikkoina". Esimerkiksi Teheranissa, missä viimeksi olin, ei ole vahtimestaria tai talonmiestä. Siinä joutuu tekemään aika monia työtehtäviä. Ennen oli paljon enemmän resursseja kuin nykyään.
Asiakaskuntasi on siis pysynyt jokseenkin samanlaisena?
Suomalaiset matkustaa nykyään enemmän. Olen Turkissa ja Kiinassakin nähnyt konsulintyössä koko asiakaskirjon. Ehkä ennen alkoholi aiheutti suurimmat ongelmat suomalaisille matkailijoille. Nykyään on sitten tullut muutkin päihteet mukaan, ja ehkä jonkin verran mielenterveysongelmiakin on enemmän. Toisaalta Ulkoministeriön valistus on mennyt perille ainakin matkavakuutuksen kohdalla, nykyään ihmiset muistaa paljon paremmin ottaa vakuutuksen.
Mitä teit ennen työuraasi Ulkoministeriössä?
Melkein suoraan koulunpenkiltä lähdin sinne Pietariin. Olen valmistunut ammattikorkeakoulusta tradenomiksi, ja tein Valiolle pakollisen opintoihin kuuluneen työharjoittelun. Se kesti 6 kuukautta, ja jäin sitten Valion idänkaupan osastolle opintojen ohella töihin. Voisin kuvitella että olisin siellä vieläkin töissä, ellen olisi lähtenyt Ulkoministeriölle.
Minkälainen on konsulin normaali arkipäivä?
Vaihtelee tosi paljon tällaisessa pienessäkin edustustossa. Suurin osa työpäivästä menee taloushallinnon pyörittämiseen, mutta yksikin konsulitapaus voi muuttaa päivän suunnan. Kun konsulitapaus tulee niin sanotusti päälle, niin sitä aletaan hoitaa ja muut asiat jäävät. Sitä ei voi suunnitella ollenkaan, ja ne elävät myös viikonloppuna. Hätäkeskus päivystää Suomessa 24/7, ja he laittavat minulle viikonloppuna viestiä jos sattuu tulemaan joku tapaus. Sitä sitten aletaan hoitaa niin hyvin kuin pääkaupungista käsin pystytään – suurin osa konsulitapauksistamme on nimittäin rannikolla.
Ovatko muut kuin konsulitapauksiin liittyvät työtehtävät siis sellaisia, että ne voi hyvillä mielin jättää myöhemmäksi jos konsulitapaus tulee, vai joudutko joskus hoitamaan montaa asiaa yhtä aikaa?
Riippuu. Jos on palkkapäivä kyseessä, niin ne pitää maksaa saman päivän aikana. Laskuissa on onneksi muutama päivä maksuaikaa, että pystyy vähän organisoimaan omaa työpäivää. Mutta aika lailla uusiksi voi mennä päivän kuviot, jos sattuisi vaikka Zagrebissa olemaan suomalainen sairaalassa jota pitäisi lähteä tapaamaan.
Kerro hauskin muistosi työuraltasi.
Mikä se voisi olla… Varmaan kaikki sellaiset tilanteet missä on saanut olla suomalaisten kanssa tekemisissä. Esimerkiksi vaalit, ihmiset ovat tulleet äänestämään, ja on nähnyt sellaisia suomalaisia joita ei muuten olisi tavannut, ja kuullut heidän tarinoitaan siitä miten he ovat eksyneet esimerkiksi Teheraniin. Oman asiakaskunnan tapaaminen muutenkin kuin ongelmien merkeissä on jättänyt hauskoja muistoja.
Olet ollut Kroatiassa kohta 2 kuukautta. Onko Kroatiassa asumisessa tai täällä työskentelyssä ollut jotain, mihin et osannut varautua?
Kaikki yllätykset ovat olleet positiivisia. Olen yllättynyt siitä, miten toimiva edustusto täällä Zagrebissa on. On niin pätevää porukka. Konsuliasioissa auttaa Zagrebissa pitkään asunut suomalainen, joka osaa kieltä ja muuta. Toinen asia mistä olen positiivisesti yllättynyt on se, että kroatialaiset puhuvat tosi hyvää englantia, oikeastaan kaikki kroatialaiset ihan kaupan kassasta lähtien. Asioiden hoitaminen on ollut helppoa. Ja Zagreb on positiivisesti yllättänyt – tämä on tosi kompakti ja pieni paikka, täällä voi kävellä minne vain, ja kaikkea löytyy. Kolmen hardship-paikan jälkeen on mukavaa olla nyt Kroatiassa.
Mitä pelkäät Kroatiassa?
En mitään toistaiseksi. Tuntuu tosi turvalliselta paikalta. Ainoa mitä on ollut, on pyöräilijät. Iranissa kukaan ei pyöräillyt, en osaa yhtään väistellä niitä. Ainoa asia mitä voisi tapahtua, on että jäisin pyörän alle. Mutta muuten täällä on ollut tosi turvallista.
[Toim. huom.: Zagrebissa pyöräilijät ajavat pääsääntöisesti jalkakäytävällä.]
Mikä on Zagrebissa asumisessa kauheinta?
Ehkä sellainen juttu, että vaikka ollaan EU-maassa, niin pankkijärjestelmä on suhteellisen vanhanaikainen ja kankea. Vaati useita käyntejä pankissa että sain esimerkiksi edustuston nettipankin toimimaan, ja se vaati vielä jonkin valvontaviranomaisen hyväksynnän, mikä taitaa olla jäänne Jugoslavian ajoilta. Eli ei mitään ylitsepääsemätöntä ole ollut, se oli vain vähän yllättävää.
Oletko ehtinyt opetella kroatian kieltä? Mikä on mielestäsi sen kaunein sana?
En ole. Ihan muutaman hassun sanan vain, just kun kaikki puhuu englantia, niin tulee ymmärretyksi vaikka puhuu vain englantia. Pakolliset kiitos ja näkemiin tietenkin olen jo opetellut, mutta kun pääsee tästä alun hässäkästä yli, niin tarkoitus olisi vähän enemmänkin opiskella. Osaan venäjä, ja olen huomannut että kroatiassa on samoja sanoja. Ja jonkin verran sanoja tulee jopa turkista, mutta enemmän kyllä venäjästä.
Kaunein sana… ne ovat kaikki niin vaikeita. En tiedä onko se kaunein, mutta minusta aika hauska on hyvää yötä, laku noć. Ja kiitos, hvala, on hankala. Siinä on liikaa konsonantteja peräkkäin.
Mitä kaipaat eniten Suomesta?
Poikaani Villeä tietenkin, hän opiskelee tällä hetkellä Suomessa, ei enää lähtenyt äidin mukana tänne Kroatiaan. Se on semmoinen koko ajan mielessä oleva asia. Sitten on tietysti nämä perusjutut – saunaa ja joitain ruokia, niin kuin ruisleipää. Nämä on nämä perinteiset, mutta kyllä niitä vuosienkin jälkeen edelleen kaipaa. Kyllä Suomessa pitää aina ensimmäiseksi päästä saunaan, ja otan aina ruisleipää ja muita suomalaisia herkkuja mukaani aina kun käyn Suomessa.