Digi- ja väestötietovirasto palvelee myös ulkomailla asuvia suomalaisia netissä

Ulkomailla asuva suomalainen, muistathan ilmoittaa henkilötiedoissasi tapahtuneet muutokset Digi- ja väestötietovirastoon. Tämän voi tehdä kätevästi netissä. Väestötietoilmoitusten välitystehtävä suurlähetystön kautta on muuttunut 1.9.2020 lukien maksulliseksi.

Maistraatti ja väestörekisterikeskus yhdistyivät 1.1.2020 uudeksi virastoksi, jonka nimi on Digi- ja väestötietovirasto (DVV).  Uusi virasto palvelee kansalaisia usealla paikkakunnalla Suomessa sekä kätevästi internetissä www.dvv.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Kun asut ulkomailla(Linkki toiselle web-sivustolle.), sinulla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa henkilötiedoissasi tapahtunet muutokset, kuten lapsen syntymä, avioliiton solmiminen, avioero, nimen- ja osoitteenmuutos DVV:lle. DVV:n sivuilta löydät tarvittavat lomakkeet ja ohjeet.​​​​​​​

On tärkeää, että omat henkilötietosi ovat oikein väestötietojärjestelmässä. Esimerkiksi äänioikeusrekisterin laatiminen vaaleja varten perustuu väestötietojärjestelmän tietoihin. Väärä osoitetieto voi johtaa siihen, etteivät viranomaisten yhteydenotot, kuten esimerkiksi äänioikeusilmoitus, eläkepäätökset tai asevelvollisuusasiat tule perille.

Väestötietoilmoitusten välitystehtävä suurlähetystön kautta on muuttunut maksulliseksi 1.9.2020 lukien ulkoministeriön uuden maksuasetuksen tultua voimaan. Palvelu maksaa 30 euroa.

Ulkomailla asuessasi voit pyytää otteita väestötietojärjestelmästä kirjoittamalla DVV:n turvapostiin. Muistathan aina pyytää monikielistä todistusta, jotta säästyt asiakirjan käännättämiseltä.  

Lisätietoja ja lomakkeita Digi- ja väestötietoviraston sivuilla osoitteessa: www.dvv.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.)