Kahdenväliset suhteet

Suhteet

Suomen ja Omanin poliittiset suhteet ovat hyvät, mutta ohuet. Vierailuvaihto maiden välillä on ollut vähäistä. Suomi hoitaa Omanin-asioita Riadin-suurlähetystöstä. Oman edustautuu Suomessa Berliinistä käsin. Suomella on Masqatissa kunniapääkonsuli.

Kaupallis-taloudelliset suhteet

Suomen ja Omanin välinen kauppa perustuu pitkälti vientiin Suomen näkökulmasta. Kokonaisviennin arvo on viimeisten viiden aikana ollut moninkertainen verrattuna tuontiin.
Suomen päävientituotteita Omaniin ovat matkapuhelimet ja matkapuhelinverkot, eri toimialojen erikoiskoneet, viljatuotteet ja puutavara. Merkittävä osa Suomen viennistä Omaniin kulkee Dubain kautta. Oman on kiinnostunut lisäämään yhteistyötä Suomen kanssa muun muassa talouden, tutkimuksen, ja koulutuksen aloilla. Kasvavia aloja ovat turismi, kuljetussektori, kaasua hyödyntävä teollisuus ja ympäristöteknologia. Oman tarvitsee myös ydinvoimaosaamista ja pyrkii lisäämään aurinkoenergian käyttöä maassa.
Omanin liittyminen Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi vuonna 2000 helpottaa Omanin kanssa käytävää kauppaa. Euroopan unioni ja Persianlahden yhteistyöneuvoston GCC ovat neuvotelleet vapaakauppa-alueen perustamisesta vuodesta 1990 lähtien.
Suomen vienti Omaniin
Vuosi
Kokonaisvienti (miljoonaa euroa)
2008
45,9
2009
14,8
2010
39,2
2011
19,7
 2012
18,8
2013
19,0
Suomen tuonti Omanista
Vuosi
Kokonaistuonti (miljoonaa euroa)
2008
0,04
2009
0,8
2010
2,5
2011
4,3
 2012
1,8
2013
0,3

Suomalaiset, suomen kieli

Suurlähetystön rekisterin mukaan Omanissa on noin 15 suomalaista perhekuntaa (kesällä 2010). Omanissa on käynyt viime vuosina joitakin turistiryhmiä Suomesta.

Sopimukset

  • Investointisuojasopimus, 1999
  • Lentoliikennesopimus, 2009

Vierailut

Vierailuvaihto Suomen ja Omanin välillä on ollut vähäistä. Ulkoasiainministeri Alexander Stubb vieraili Omanissa tammikuussa 2010. Ulkoasiainministeri tapasi varapääministeri Fahad bin Mahmud Al-Saidin, ulkoministeri Yusuf bin Alawi bin Abdullahin, talousministeri Ahmad bin Abdulnabi Mackin, korkeakouluministeri Rawiyah bint Saud Al-Busaidiahin ja ulkoministeriön valtiosihteerin Said Badr bin Hamad bin Hamoud Al-Busaidin johtaman omanilaisvaltuuskunnan.
Lokakuussa vuonna 2001 ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi teki vienninedistämismatkan Omaniin liikemiesvaltuuskunnan kanssa. Sen jälkeen maassa on käynyt suomalaisia virkamiesvetoisia vienninedistämisvaltuuskuntia. Sisäministeri Jan-Erik Enestam vieraili Omanissa vuonna 1997. Omanin sisäministeri puolestaan vieraili Suomessa syksyllä 1998 liikemiesvaltuuskunnan kanssa.
Valtiosihteeri Jukka Valtasaari kävi Omanissa maaliskuussa 2000, jolloin käytiin Suomen ja Omanin ensimmäiset poliittiset konsultaatiot. Valtiosihteeri Badr Al-Busaidin syyskuussa 2007 tekemän Suomen-matkan tavoitteena oli kahdenvälisen poliittisen vuoropuhelun kehittäminen ja Suomen ja Omanin kaupallis-taloudellisten suhteiden tiivistäminen. Vierailulla jatkettiin maiden välisiä poliittisia konsultaatioita pitkästä aikaa. Alivaltiosihteeri Marjatta Rasi vieraili Dohassa järjestetyn YK:n kehitysrahoituskonferenssin yhteydessä Masqatissa vuoden 2008 marraskuussa. Hän tapasi vierailulla muun muassa valtiosihteeri Al-Busaidin.

Historia

Suomi ja Oman solmivat diplomaattisuhteet 1. huhtikuuta 1973.