Suomi hyväksymässä lahjontaa vastustavan Euroopan neuvoston yleissopimuksen

Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa perjantaina 1. kesäkuuta eduskunnalle hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston siviilioikeudellisen yleissopimuksen hyväksymisestä.

Suomi allekirjoitti 8. kesäkuuta 2000 lahjontaa koskevan siviilioikeudellisen yleissopimuksen, joka hyväksyttiin Euroopan neuvostossa vuonna 1999. Sopimuksella pyritään vastustamaan lahjontaa ja erityisesti turvaamaan lahjonnan takia vahingon kärsineelle oikeus korvaukseen.

Sopimuksen mukaan vahingon kärsineellä on oikeus nostaa kanne täyden korvauksen saamiseksi. Korvausvelvollisuus edellyttää, että vastaaja on syyllistynyt lahjontaan tai on sallinut sen taikka ei ole ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin lahjonnan estämiseksi. Sopimuksessa on myös määräys työntekijöiden suojelusta perusteettomia seuraamuksia vastaan tilanteessa, jossa hän on ilmoittanut epäilemästään lahjonnasta.

Suomi pyrkii saattaamaan sopimuksen voimaan samanaikaisesti kansainvälisen voimaantulon kanssa. Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on lisätä Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden siviilioikeudellisen lainsäädännön yhtenäisyyttä lahjonnan vastaisessa taistelussa. Koska Suomen oikeus jo nykyisin täyttää sopimusvaltiolle asetetut vaatimukset, esityksessä ei ehdoteta muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön.

Siviilioikeudellinen yleissopimus on osa Euroopan neuvoston vuonna 1996 hyväksymää lahjonnan vastaista toimintaohjelmaa. Saman ohjelman mukaisesti Euroopan neuvosto on hyväksynyt vuonna 1998 lahjontaa koskevan rikosoikeudellisen yleissopimuksen, jonka Suomi allekirjoitti tammikuussa 1999. Kumpikaan sopimus ei ole vielä tullut kansainvälisesti voimaan.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Päivi Kaukoranta, ulkoasiainministeriö, puh: 09 – 1341 5715.