EU:n yleisten asiain neuvosto vahvisti Hägglundin valinnan

EU:n yleisten asiain neuvosto vahvisti kokouksessaan Luxemburgissa maanantaina 9. huhtikuuta kenraali Gustav Hägglundin valinnan EU:n sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Sotilaskomitea muuttui samalla väliaikaisesta pysyväksi.

Sotilaskomitea koostuu jäsenmaidensa puolustusvoimien edustajista ja sen tehtävänä on johtaa EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kehittämistä sekä aikanaan arvioida kriisinhallintaoperaatioiden toteuttamismahdollisuuksia. Se on sotilaallinen asiantuntijaelin, jonka tehtäviä Suomessa hoidetaan osittain puolustusministeriössä ja osittain pääesikunnassa. Suomen kansallisena edustajana sotilaskomiteassa toimii tällä hetkellä vara-amiraali Juhani Kaskeala.

Sotilaskomitean esittämät arviot käsitellään poliittisessa turvallisuuskomiteassa, jossa Suomen edustajana on sen perustamisesta lähtien vuosi sitten toiminut suurlähettiläs Antti Sierla. Poliittisen turvallisuuskomitean tehtävä on arvioida sotilaskomitean esityksiä EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohdista. Poliittiset päätökset tehdään yleisten asiain neuvostossa, jonka kokouksiin puolustusministerit tarpeen vaatiessa osallistuvat.

EU:n sotilaallista yhteistyötä täydentää noin 140 hengen sotilasesikunta, joka kesään mennessä saavuttanee määrävahvuutensa. Suomi on saamassa sotilasesikuntaan viisi paikkaa: osastopäällikön lisäksi kolme vakituista esikuntaupseeria ja yhden väliaikaisen upseerin. Esikunnan puheenjohtajaksi on jo aiemmin valittu saksalainen kenraaliluutnantti Klaus Shuwirth





EU's Council of Ministers/Council/General Affairs(Linkki toiselle web-sivustolle.)

EU
kriisinhallinta