Albania: matkustustiedote
Turvallisuustaso
Noudata tavanomaista varovaisuuttaUM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia
Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki
Konsulisuojeludirektiivi
Laki matkapalveluyhdistelmistäSuosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.
Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/
Yleinen turvallisuustilanne
Albanian turvallisuustilanne on pääsääntöisesti hyvä. Maanjäristykset, maastopalot ja tulvat ovat mahdollisia.
Mahdollisia mielenosoituksia tai joukkokokouksia tulee välttää.
Turismi kehittyy Albanian rannikoilla pohjoisen Velipojen rannoista aina etelän Sarandaan asti. Muun muassa Durresia ja Sarandaa ympäröivät alueet ovat varsin turvallisia. Myös historialliset sisämaan kaupungit kuten Kruja, Korça ja Gjirokaster sekä Ohrid-järven rannat ovat rauhallisia turistikohteita. Lähtökohtaisesti turisteihin suhtaudutaan positiivisesti, sillä turismi on alueella uutta.
Rikollisuus
Rikollisuutta ja väkivaltaa tapahtuu joillakin alueilla, mutta ulkomaalaiset ovat harvoin kohteena. Joukkoliikenteessä ja vilkkailla paikoilla kannattaa varoa taskuvarkaita. Ole valppaana ja säilytä arvotavarat turvallisessa paikassa.
Autovarkaudet ovat edelleen suhteellisen yleisiä. Väkivaltaisen autokaappauksen sattuessa kohdalle vastarintaa ei ole syytä tehdä.
Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.
Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.
Liikenne
Liikennekulttuuri poikkeaa suomalaisesta. Liikenteessä vaaratilanteita aiheuttavat teiden huono kunto ja uhkarohkea liikennekäyttäytyminen. Nopeusrajoituksia tulee noudattaa. Tarpeetonta pimeällä ajamista on syytä välttää.
Luonnonolot
Albania sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, jossa maanjäristykset ovat mahdollisia. Maanjäristyksen sattuessa tulee noudattaa paikallisten viranomaisten ohjeita. Seismologian laitoksen sivuilta löytyy tietoa, kuinka toimia maanjäristyksen sattuessa.
Tietoa löytyy myös Albanian Institute of GeoSciences, Energy, Water and Enviroment seismologian laitoksen verkkosivuilta. Majoitusta valittaessa on hyvä ottaa huomioon rakennuksen maanjäristyskestävyys.
Kesäisin Albaniassa on maastopaloja, joiden leviämistä kuiva, kuuma ja tuulinen sää edistävät. Maastopalojen välittömästä läheisyydestä on syytä poistua. Paloviranomaisilla ei välttämättä ole nopeasti saatavilla kapasiteettia palon sammuttamiseksi.
Rankkasateet ovat mahdollisia, jolloin vuorilta valuva sadevesi saattaa aiheuttaa alavilla alueilla tulvia. Tulvat on yleisiä myös kaupunkialueella.
Terveys
Julkisen terveydenhuollon laatu ei ole länsimaisella tasolla ja sairaaloiden varustelutaso on matala. Yksityiset lääkäriasemat ovat paremmin varustettuja.
Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Matkailijan terveysopas
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan tartuntatautivirasto
Maan lait ja käytännöt
Valokuvaamiseen ja videokuvaamiseen liittyy monissa maissa rajoituksia. Mahdollisia kuvauskieltoja on syytä noudattaa. Yleensä esim. sotilaallisten laitosten, lentokenttien tai satamien valokuvaaminen ja videokuvaaminen on kielletty, ja kielto koskee myös ilmakuvausta drooneilla. Myös droonien maahantuonti voi vaatia erillisiä lupaprosesseja. Varmista tarvittaessa rajoitukset etukäteen paikallisviranomaisilta. Kiellettyjä kohteita kuvaava henkilö saatetaan ottaa kiinni tai pidättää, ja kuvauslaitteet saatetaan tuhota tai takavarikoida.
Maahantulosäännökset
Jos olet matkustamassa Albaniaan ilman lapsen huoltajia tai matkassa mukana on vain toinen huoltaja, kannattaa varmistaa Albanian Helsingin-suurlähetystöstä, mitä asiakirjoja ja lupia tarvitaan.
UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/
Yhteystiedot
Ateenan-suurlähetystö
(sähköisissä kartoissa saattaa esiintyä myös muodossa Chatzigianni Mexi 5)
115 28 ATEENA
GREECE
Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti [email protected].