Uusi suurlähettiläs: Suomi panostaa Sambiassa kauppaan ja monipuoliseen kumppanuuteen

Suomen uusi Sambian-suurlähettiläs Pirjo Suomela-Chowdhury luovutti valtuuskirjeensä presidentti Edgar Chagwa Lungulle 21. tammikuuta 2019. Aiemmin  neljä vuotta suurlähettiläänä Nigeriassa, Ghanassa, Beninissä ja Liberiassa ja sitä ennen YK:n kehityskysymysten yksikön päällikkönä ulkoministeriössä toiminut Suomela-Chowdhury on palvellut myös suurlähetystöissä Pekingissä ja Santiago de Chilessä sekä työskennellyt ministeriössä EU-, YK- ja pohjoismaisten asioiden parissa.

Suurlähettiläs toteaa, että perinteisesti vahvasti kehitysyhteistyöhön nojanneiden Suomen ja Sambian suhteiden painopiste on jo jonkin aikaa ollut siirtymässä kauppaan samalla kun myös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä kansainvälisillä foorumeilla pyritään vahvistamaan. Kehitysyhteistyöllä tuetaan tulevina vuosina Sambian PK-sektorin kehitystä, tavoitteena vastuulliseen yksityissektoriin nojautuva kestävä kehitys. Tämä työ linkittyy myös Suomen Team Finland -ponnisteluihin, missä yhteistyö Business Finlandin, Finnfundin, Finnpartnershipin ja muiden toimijoiden kanssa on tärkeässä asemassa. Vuosikymmenten kehitysyhteistyö luo osaltaan pohjaa myös kauppasuhteille. Esimerkiksi metsä- ja luonnonvarasektorilta on kertynyt valtavasti kokemusta.

Lähettiläs toteaa, että viime vuonna suurlähetystö tuki tavalla tai toisella yli sataa suomalaisyritystä. Tämä työ jatkuu aktiivisena, ja tänäkin vuonna Suomesta osallistuu yrityksiä Agritech Expo -messujen pohjoismaiselle osastolle. Kauppasuhteiden kehitys riippuu viime kädessä siitä, mitä mahdollisuuksia yritykset Sambiassa näkevät ja mihin ne päättävät panostaa voimavarojaan. Suurlähetystön tehtävänä on tukea ja fasilitoida yritysten ponnisteluita. Oman erityisen roolinsa puitteissa sillä on siihen usein paljonkin annettavaa esimerkiksi ’ovien avaamisen’ tai eri toimijoiden yhteen tuomisen muodossa.

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen toiminta Sambiassa jatkuu sekin, samoin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ja Sambian eläkeinstituutti NAPSA:n yhteistyö, jonka tavoitteena on kehittää Sambian epävirallisen sektorin ja maataloustyöntekijöiden sosiaaliturvaa. Oppilaitosten väliset yhteydet Suomen ja Sambian välillä ovat myös aktiiviset. Lisäksi Suomi tukee Sambiaa Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien sekä Maailmanpankin ja Afrikan kehityspankin kautta kanavoitavalla rahoituksella. Suomen tukemista alueellista ohjelmista muun muassa Eteläisen Afrikan innovaatio-ohjelma SAIS, Energia- ja ympäristökumppanuusohjelma EEP sekä pientuottajia tukeva kumppanuusohjelma FFF kattavat myös Sambian.

Suomela-Chowdhury sanoo yhteistyötä Sambian kanssa haluttavan vahvistaa myös Yhdistyneissä kansakunnissa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla. Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä, ilmastokysymykset ja sukupuolten tasa-arvo esimerkiksi ovat asioita, joita Suomi ja Sambia voisivat yhdessä edistää. Uusi lähettiläs uskoo, että pitkät suhteet ja tulevaisuuteen suuntaavat yhteiset intressit tarjoavat otollisen pohjan suhteiden monipuolistamiselle.

Suurlähettilääseen saa yhteyden osoitteessa [email protected]. Lähettiläs viestii myös twitterissä: @PirjoSuomela