EU-pakotteiden kiertäminen pääaiheena rajavaltioiden kokouksessa Helsingissä

Pakotteiden kiertämisen estäminen on EU:n jäsenvaltioiden yhteinen tehtävä, erityisesti niiden jäsenvaltioiden, jotka ovat pakotteiden toimeenpanon eturintamassa Venäjän vastaisella rajalla. Rajavaltiot Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola ja EFTA:n jäsenvaltio Norja tapasivat 15.–17. toukokuuta Helsingissä yhteistyönsä edistämiseksi.

(Käännös)

EU on osoittanut päättäväisyyttä ja yhtenäisyyttä vastatessaan Venäjän Ukrainassa aloittamaan laittomaan hyökkäyssotaan helmikuusta 2022 lähtien. EU on tehnyt merkittäviä ja ennennäkemättömän mittavia pakotepäätöksiä, ja se on viimeisen 15 kuukauden ajan vähitellen lisännyt Venäjään kohdistuvaa painetta ottamalla käyttöön uusia rajoittavia toimia. Pakotteiden vaikuttavuudesta kertovat Venäjän löytämät keinot pakotteiden kiertämiseksi.  

Suuri osa EU:n kaupasta, myös pakotteiden alaiset vientitavarat, kulkee EU:sta rajavaltioiden ja usein myös Venäjän kautta lopulliseen määränpäähänsä jossain kolmannessa maassa. EU:n ja EFTA:n ulkorajojen rajavaltioilla on siten yhteinen taakka ja tärkeä rooli EU-pakotteiden toimeenpanossa ja EU:n jäsenvaltioihin saapuvien ja sieltä lähtevien tavaroiden valvonnassa. Rajavaltiot valvovat myös tavaraliikennettä, joka saapuu muista EU-maista ulkorajoille. Rajavaltioiden ainutlaatuisen ja haastavan asema vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että rajavaltioiden viranomaisten välinen yhteistyö on tiivistä ja jatkuvaa ja että niillä on yhtenäiset keinot estää pakotteiden kiertäminen. Pakotteiden täsmällinen ja yhdenmukainen toimeenpano on ratkaisevaa pakotteiden tehokkaan ja asianmukaisen toimeenpanon kannalta. 

Kolmipäiväisissä keskusteluissa olivat edustettuina rajavaltioissa pakotteiden toimeenpanon kansallisesta koordinoinnista vastaavat kansalliset toimivaltaiset viranomaiset, lupien (esim. vientilupien ja poikkeuslupien) myöntämisestä vastaavat viranomaiset sekä tulliviranomaiset. Kokoukseen osallistuivat myös EU-puheenjohtajamaa Ruotsin sekä Euroopan komission (Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF) edustajat. Kokouksessa keskusteltiin vahvemmista keinoista puuttua Venäjään ja Valko-Venäjään kohdistuvien EU-pakotteiden kiertämiseen.  

Kokouksessa sovittiin yhteistyön tiivistämisestä pakotteiden toimeenpanossa, tullivalvonnan yhdenmukaisen soveltamisen vahvistamisesta, keskusteltiin lupien myöntämisprosessien yhdenmukaistamisesta ja säännöllisen tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihdon lisäämisestä. Osapuolet sopivat laativansa yrityksille yhteiset ohjeet siitä, miten tunnistaa pakotteiden kiertämistä.   
Lopuksi kokouksessa keskusteltiin myös vientivalvontaan liittyvistä kysymyksistä. Keskusteluihin osallistui myös Yhdysvaltojen kauppaministeriön alaisen vientivalvontaviranomaisen (BIS) edustajia.  
Helsingissä 17.5.2023

Suomi
Viro
Latvia
Liettua
Puola
Norja
Ruotsi
 

Lisätietoja:

  • Pia Sarivaara, tiiminvetäjä, pakotetiimi, oikeuspalvelu, ulkoministeriö, puh. +358 295 350 660, [email protected]
  • Johanna Salovaara-Dean, Director, Unit for Export Control, MFA of Finland, tel. +358 295 350 593, [email protected] 
  • Sami Rakshit, valvontaosaston johtaja, Tulli, puh. +358 40 332 2506, [email protected]