Ulkorajaliikenteen maahantulon rajoituksia jatketaan 13.3. asti

Valtioneuvoston 10.2. tekemän päätöksen mukaisesti Suomessa voimassa olevia ulkorajoja koskevia maahantulon rajoituksia jatketaan 13.3.2022 asti.

Rajoituksia muutetaan niin, että EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilta ei enää täyden rokotussarjan lisäksi edellytetä negatiivista koronatestitulosta. Voimassa oleva todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista vaaditaan kuitenkin edelleen maahantulon edellytyksenä eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Vaatimus koskee vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.

Maahantulo on myös jatkossa sallittua ilman rajoituksia EU:n vihreän listan maiden ja alueiden asukkaille. Vihreän listan mailla tarkoitetaan riittävän hyvässä tautitilanteessa olevia maita, joiden osalta Euroopan unionin neuvosto on päättänyt sallia vapaan matkustamisen EU:n alueelle.

Kaikkia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintovirastot tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.

Tarkemmat tiedot maahantulorajoituksista löytyvät Rajavartiolaitoksen(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja terveysturvallisuustoimista THLn(Linkki toiselle web-sivustolle.) verkkosivuilta.

Matkustajien on hyvä huomioida, että monet maat sekä liikenneyhtiöt vaativat negatiivista koronatestitulosta, todistusta sairastetusta koronasta tai todistusta koronarokotteen saamisesta maahanpääsyn edellytyksenä. Matkustajien tulee itse selvittää todistuksiin liittyvät vaatimukset kohdemaan viranomaisilta sekä laiva- tai lentoyhtiöiltä.

 

Lisätietoja:
Rajavartiolaitos neuvoo kansalaisia rajanylitysliikenteestä matkustettaessa Suomeen puhelimitse ja sähköpostitse. Palvelua on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkisin klo 8-16 välisenä aikana numerossa 0295 420 100. Kysymyksiä voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
  
Jos on kysyttävää hyväksytyistä rokotteista tai karanteeni- tai testivaatimuksista, ota yhteyttä Valtioneuvoston koronainfo -palvelupuhelimeen 0295 535 535 tai käy THL:n verkkosivuilla.