Etelä-Afrikka ja presidentti Jacob Zuma - vuosi yhdessä
Jacob Zuman ensimmäinen vuosi Etelä-Afrikan presidenttinä ei ole ollut helppo. Sitä ovat leimanneet sisäpoliittiset kiistat, yhteiskunnalliset levottomuudet ja valtapuolue ANC:n ja valtion etujen sekoittuminen.
Toukokuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun presidentti Jacob Zuma vannoi virkavalansa Etelä-Afrikan (EAT) tasavallan uutena presidenttinä. Vuosi on ollut monin tavoin haasteellinen.
Maailmantalouden laskusuhdanne ja siitä johtunut lama ovat kaventaneet niitä raameja, joiden puitteissa maan hallitus on voinut tehdä talouspoliittisia ratkaisujaan edistääkseen yhteiskunnallista tasa-arvoa. Hallitus ei siten ole pystynyt laajoista infrastruktuurihankkeista huolimatta täyttämään muun muassa mittavia työllistämislupauksiaan.
EAT:ssa menetettiin viime vuonna noin 900 000 työpaikkaa, mikä yhdistettynä jo ennestään suureen työttömyyteen luo mittavia sosiaalisia haasteita, joita hallitus joutuu ratkomaan.
Zuma eri intressien
ristitulessa
Zuman ensimmäistä vuotta ovat leimanneet suuret odotukset eri intressiryhmien taholta. Zuma valittiin presidentiksi tilanteessa, jossa hänen kannattajiaan yhdisti ainoastaan halu syrjäyttää presidentti Thabo Mbeki lähipiireineen. Näin ollen Zuman tukijoukot eivät edusta yhtenäistä ideologiaa, vaan koostuvat useista eri intressejä ajavista tahoista, kuten ammattiyhdistysliikkeestä, kommunisteista ja liike-elämän edustajista.
Kaikki nämä tahot vaativat nyt omien intressiensä huomioimista hallituksen politiikassa. Zuma joutuu siten tasapainoilemaan ristiriitaisten odotusten ja toiveiden kanssa politiikkaratkaisuissaan. Hallituksen kokoonpano, jossa jokainen ryhmittymä on saanut oman edustajansa, heijastaa tätä seikkaa.
Sisäpoliittiseen tilanteeseen vaikuttavat merkittävästi myös valtapuolue ANC:n sisäiset erimielisyydet sekä ANC:n ja sen kolmikantakoalition (kommunistinen puolue SACP ja ammattiyhdistysliike COSATU) väliset intressiristiriidat, jotka ovat kärjistyneet viime aikoina.
Kommunistit ja ammattiyhdistysliike ovat olleet tyytymättömiä siitä, ettei hallitus ole juuri muuttanut aiempaa talouspolitiikkaansa, vaikka molemmilla ryhmillä on edustajansa nykyisessä hallituksessa. Kommunistien ja ammattiyhdistysliikkeen pyrkimyksenä on edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa siirtämällä talouspolitiikkaa jonkin verran vasemmalle.
Pohjoismaista hyvinvointivaltiota (developmental state) on usein käytetty malliesimerkkinä näissä keskusteluissa. Jopa kommunistinen puolue ei siis aja juuri sen radikaalimpia muutoksia.
Valtapuolue
hajallaan
ANC on jakautunut sisäisesti useimpiin ryhmittymiin, jotka käyvät jo kamppailua seuraavista puolueen johtopaikoista, joista päätetään puoluekokouksessa vuonna 2012. Eri intressejä edustavat muun muassa ANC:n rahakkaammista mustista, niin sanotuista nationalisteista muodostuva ryhmittymä ja ANC:n vasemmistosiiven edustajat.
Nationalistit ajavat Black Economic Empowerment (BEE) -politiikalla rikastuneiden etuja ja pyrkivät turvaamaan vastaavien järjestelyjen olemassaolon myös tulevaisuudessa. On syytä pitää mielessä se, että BEE-politiikka on hyödyttänyt varsin pientä väestönosaa suurien massojen jäädessä sen ulkopuolelle.
Vasemmistosiipi puolestaan pyrkii edistämään yhteiskunnallista tasa-arvoa muuttamalla talouspolitiikkaa sosialistisempaan suuntaan, jotta suuret väestönosat hyötyisivät enemmän taloudellisesta kehityksestä.
Keskustelu kaivosten kansallistamisesta on hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset intressit ohjaavat EAT:n poliittista päätöksentekoa. ANC:n nuorisoliiga on kiivaasti esittänyt kaivosten kansallistamista, jota taas kommunistinen puolue SACP on vastustanut siitä syystä, ettei halua valtion rahoja käytettävän lama-aikana velkaantuneiden kaivosten lunastamiseen ja pienen väestönosan rikastuttamiseen.
Presidentti Zuma ei ole ottanut jyrkkää kantaa kysymykseen, mutta on kuitenkin todennut, ettei kansallistaminen kuulu ANC:n nykyiseen politiikkaan.
ANC kasvattaa
valtaansa
EAT:n poliittisessa päätöksenteossa eri ryhmät pyrkivät maksimoimaan joko puhtaasti henkilökohtaisen tai edustamiensa tahojen edut uudessa hallinnossa. Perustellusti voidaan sanoa, että sisäpoliittinen tilanne on Mbekin syrjäyttämisen jälkeen monimutkaistunut ja siten myös päätöksenteko on vaikeutunut.
Presidentti Zuma pyrkii tasapainoilemaan eri intressien välillä. Samalla ANC:n rooli hallituksen politiikkaohjauksessa on korostunut. Poliittinen valta onkin Mbekin presidenttivetoisen kauden jälkeen siirtynyt merkittävissä määrin puolueelle.
Zuman poliittisia kykyjä ei tule kuitenkaan aliarvioida. Hän on selviytynyt mitä vaikeimmista henkilökohtaisista poliittisista umpikujista voittajana. Zuman toimintaa todennäköisesti ohjaa myös hänen oma halunsa varmistaa itselleen jatkokausi maan johdossa. Eri intressiryhmien tulee siten kokea, että Zuma on heille tarpeellinen myös jatkossa. Presidentin ei ole tässä tilanteessa järkevää hankkia itselleen vastustajia huomioimalla liikaa vain yhden ryhmittymän etuja, vaan hän joutuu tasapainoilemaan niiden välillä.
Siksi ei ole odotettavissa, että Zuman presidenttikaudella tapahtuisi merkittäviä poliittisia muutoksia suuntaan tai toiseen.
Maan demokratian kannalta voidaan kuitenkin pitää huolestuttavana kehityksenä ANC:n lähes yksipuoluevallasta seurannutta valtion instituutioiden aseman heikkenemistä suhteessa toimeenpanovaltaan.
Puolueen ja valtion intressien sekoittuminen keskenään on niin ikään merkillepantava suuntaus. Tätä kuvastaa muun muassa se, että useisiin korkeisiin virkoihin, kuten syyttäjä- ja poliisilaitoksen- sekä tiedustelupalvelun johtoon on nimitetty nykyiselle hallinnolle mieluisat henkilöt, joiden riippumattomuus suhteessa ANC:hen ja hallitukseen on kyseenalaista.
Myös oikeuslaitoksen itsenäisyys on ollut koetuksella Zumaa koskeneen oikeudenkäynnin aikana ja sen jälkeen. Oikeusministeri on muun muassa palkinnut tuomariviralla Zuman oikeudenkäynnin aikaisen syyttäjälaitoksen päällikön, joka luopui presidenttiä koskevista syytteistä. Tietynlaisena kehityssuuntana tuntuu olevan pyrkimys murentaa perustuslain arvovaltaa sitouttamalla sen toimeenpano poliittiseen kontekstiin.
Merkillepantavaa on, että IDASA:n (Institute for Democracy in South Africa) juuri julkaistussa demokratiaindeksissä Etelä-Afrikan tasavalta sai kymmenestä maksimipisteestä vain 5,9 pistettä. Siitä huolimatta maan todettiin olevan vakaa demokratia. Sijoitusta laski puutteellinen toimeenpanovallan valvonta ja kansalaisvapauksia ja -oikeuksia säätelevien lakien täytäntöönpanossa olevat puutteet.
Epätasa-arvo johtanut
levottomuuksiin
Kansalaisten taholta Zumaan kohdistuneet odotukset ovat olleet suuret. EAT on maailman epätasa-arvoisimpia yhteiskuntia ja apartheidin jälkeinen muutosprosessi ei ole tuonut muutosta suuren väestönosan heikkoon taloudelliseen asemaan.
Taloudellinen eriarvoisuus on jopa lisääntynyt viime vuosina. Zuman hallituksen suurin haaste liittyy tasa-arvoisemman yhteiskunnan luomiseen. Hallituksen viisi prioriteettia, jotka ovat työpaikkojen luominen, koulutus- ja terveyspalvelujen parantaminen, maaseudun kehittäminen sekä rikollisuuden ja korruption vähentäminen pyrkivät edistämään tämän tavoitteen saavuttamista.
Hallitus ei ole kuitenkaan kyennyt vastaamaan riittävän nopeasti kansalaisten osittain epärealistisiinkin odotuksiin, ja Zuman ensimmäistä vuotta on leimannut merkittävät lakkoaallot ja väkivaltaisiksi yltyneet kansalaisten mielenosoitukset toimimatonta ja korruptoitunutta paikallishallintoa kohtaan.
Mielenosoituksia on ollut mustien asuttamilla township-alueilla ympäri maata, ja poliisi on joutunut tyynnyttämään niitä kovin ottein. Aiempaan hallintoon nähden Zuman etu on ollut se, että ANC on ottanut mielenosoitukset vakavasti ja lähettänyt joka kerta alueelle korkean puoluehenkilön neuvottelemaan asiasta.
Ongelmat juontavat juurensa usein siitä, että paikallistaso ei kykene heikon kapasiteetin ja korruption johdosta täyttämään niille määrättyjä velvoitteita sosiaalipalvelujen tuottamisessa. Ratkaisua vaikeuttaa se, että usein näistä asioista päättävät tahot ovat saaneet viran palkinnoksi ANC:ltä muiden kuin henkilökohtaisten meriittien perusteella, eivätkä siten välttämättä ole tehtäviensä tasalla.
Jalkapallo tiukentaa
kontrollia
Etelä-Afrikan tasavallan ja Zuman hallituksen haasteet ovat suuret. Viimeaikaiset rotujen välisiä ristiriitoja lietsovat tapahtumat ja populistisen ANC:n nuorisoliigan Julius Maleman kaltaisten henkilöiden suosio kertovat siitä, miten herkässä rotujen välinen tasapaino on ja miten vääränlaisella johtajuudella voidaan lietsoa konflikteja.
Maalla on tärkeä tehtävä kesäkuun jalkapallon MM-kisojen isäntänä osoittaa maailmalle, että Afrikka on kykenevä hoitamaan kisat mallikkaasti ja lisäämään mannerta koskevaa myönteistä uutisointia. Zuma hallituksineen ei tule siten suvaitsemaan juuri kisojen alla rotu- tai muiden konfliktien lietsontaa, edes omalta nuorisojärjestöltään.
Toisaalta mikäli hallitus ei kykene lisäämään yhteiskunnallista tasa-arvoa lähitulevaisuudessa, niin sosiaalinen liikehdintä tulee jatkossa entisestään lisääntymään ja polarisaatio eri väestöryhmien välillä kasvaa taloudellisen eriarvoisuuden johdosta.
Populisteilla tulee siten tulevaisuudessakin olemaan kannatuspohjaa ja hallituksen on kyettävä politiikallaan tukemaan maltillista enemmistöä, jotta maan demokratiakehitys säilyttää nykyisen suuntansa.