Minnesota porttina Yhdysvaltojen markkinoille

Minnesotaa ja Suomea yhdistävät historiallisten ja kulttuurisiteiden lisäksi myös keskeisen kaupalliset mahdollisuudet. Yhteistyö ympäristö- ja energiateknologioissa, metsä- ja biotaloudessa sekä ruokateollisuudessa tarjoavat merkittävän mahdollisuuden kasvuun Yhdysvaltojen markkinoilla. Minnesota on merkittävä elintarvikevalmistaja ja yksi merkittävimmistä terveysalan keskittymistä. Energiasektorilla suomalaiset Clean Tech –ratkaisut tunnustetaan edelläkävijöiksi.

Kuva: Nicole Geri / Unsplash

Suomi ja Minnesota sopivat vuonna 2022 yhteistyösopimuksen tiiviimmästä kumppanuudesta. Tämän sopimuksen keskiössä ovat mm. biotalous, teknologia ja vihreän siirtymän kiihdyttäminen. Minnesota on yksi osavaltioista, jonne suomalaisia on muuttanut joukoittain 1800-luvun loppupuolella. Suomalainen yhteisö alueella on merkittävä ja erittäin aktiivinen verkosto paikallisesti. Suomalainen yhteisö kokoontuukin heinäkuussa 2023 viettämään pyöreitä vuosia suomalaisuutta juhlistavan FinnFestin 40-vuotistaivalta(Linkki toiselle web-sivustolle.) Duluthiin. Pääkaupunki St. Paul jää helposti varjoon vieressä olevan ja paremmin tunnetun Minneapolisin rinnalla. Nämä kaksi muodostavat liike-elämän keskuksen kaksoiskaupunkina, jonka suurkaupunkialueella asuu arvion mukaan lähes kaksi kolmesta Minnesotalaisesta.

Minnesotan osavaltio on väestön osalta Suomen kanssa samaa kokoluokkaa (5,7 miljoonaa) ja kasvaa maltillisesti noin 0,6% vuosivauhdilla. Bruttokansantuotteen osalta Hong Kongin kanssa lähes samankokoinen (noin 350 miljardia dollaria) kasvaa kaksinkertaisella vauhdilla. Fortune 500 yrityksistä 16 on kotiutunut Minnesotaan ja tunnetuimpien joukossa ovat mm. 3M, General Mills, Target, Best Buy, Polaris ja Ecolab. Pääkonttoriaan täällä pitää Yhdysvaltojen suurin yksityinen yritys, Cargill, sekä terveydenhuollon globaali markkinajohtaja Mayo Clinic. Samoin myös lääketieteen laitteiden jättiläisen, Medtronicin, pääkonttori on Minnesotassa. Työllisyyden osalta merkittävimmät toimialat ovat valmistavateollisuus, kiinteistömarkkina, sekä terveydenhuolto ja sosiaaliala.

Minnesotan osavaltion strategiassa painottuvat toimialoina erityisesti ympäristö ja energia, maatalous sekä terveydenhuolto. Maatalouden osalta Minnesota on yksi keskeisistä ruoantuottajaosavaltioista koko Yhdysvalloille sekä naapurimaan, Kanadan, kannalta. Maissin, vehnän ja soijan tukkukauppa tuovat arviolta noin 18 miljardia dollaria tuloja vuoden 2022 aikana. Myös biotalous ja metsät ovat tärkeässä roolissa osavaltion taloudessa. Maa- ja metsätalouden osuus on noin 11 miljardia dollaria. Energiaa, ja ennen kaikkea uusiutuvaa energiaa, Minnesotalla on runsaasti. Terveydenhuollon alalla Minnesota on yksi johtavista keskittymistä lääketieteen laitteiden, välineiden ja teknologian kehittämisessä.

Esimerkkinä suomalaisista jo Minnesotassa(Linkki toiselle web-sivustolle.) läsnä olevista yrityksistä mainittakoon mm. UPM, Uponor, Puustelli sekä TrustMary. Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamari (Finnish-American Chamber of Commerce in Minnesota(Linkki toiselle web-sivustolle.)) tarjoaa tukea ja neuvontaa markkinoille pyrkiville yrityksille.

 

Vahva laitteiden internetin (IoT) markkina erityisesti energian ja terveyden parissa

Minnesotalla on pitkä historia sen keskeisiä toimialoja tukevan teknologian kehittämisessä. Erityisesti erilaiset sensorit, automatisoidut ohjausjärjestelmät, datakeskukset, järjestelmäsuunnittelu, edistynyt valmistus, lääketieteelliset laitteet ja digiterveys, logistiikka-alan ratkaisut sekä vesiteknologiat ovat korostuneessa roolissa. Terveydenhuollon ja laitteiden puolella Mayo Clinic ja Unitedhealth Group kuuluvat viiden suurimman työantajan joukkoon.

Energia ja cleantech puolella Minnesotassa löytyy kiinnostusta suomalaisille ratkaisuille mm. vesihuollon puolelta hukkalämmön talteen ottamisessa. Smart Grids, sensorit ja mittarit. Minnesotan energiatehokkuus on Yhdysvalloissa kohtalaisen korkea (9. sija). Merkittäviä (Top 5.) klustereita Yhdysvalloissa Minnesota edustaa mm. IT ja analyyttisten instrumenttien, elektroniikan laite- ja tietokoneiden sekä niitä tukevien laitteiden ja tarvikkeiden valmistuksessa. Uusiutuva energia nousi osavaltion ensisijaiseksi energialähteeksi ensimmäistä kertaa vuonna 2020 (29% energiasta).

Lämpöpumppujen kysyntä on alkanut heräillä, vaikka nykyisellään niiden määrä on vielä alhainen. Siitä huolimatta Minnesotan kotitalouksien energiatehokkuus on toiseksi korkein koko Yhdysvalloissa. Rakennettujen ympäristöjen osalta 90% energiankulutuksesta liittyy veden lämmittämiseen. Minnesotan viimeaikaisten sääntelymuutosten (Eco-Act, NGIA) odotetaan kasvattavan pumppujen kysyntää merkittävästi kun ”energian vaihtaminen” (energy switching) sallitaan energian säästämisen keinoina. Yhteistä tarjoomaa Suomella ja Minnesotalla on mm. tekoäly- ja IoT-pohjaisten älykkäiden sisä- ja ulkotilojen lämmittämisen hallintaan.

Älymittariteiden osalta Suomi nähdään yhtenä Euroopan johtavista maista ja mm. paikalliset energiayhtiöt ovat jo aloittaneet teknologian tuomisen Suomesta paikatakseen saatavuuden haasteita Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa älymittareiden adoptio on ollut alhaisempaa ja niihin liittyvä sääntely vapaampaa. Laitteiden markkinapeitto on arviolta noin 65% luokkaa keskimäärin, mutta Minnesotassa ollaan vielä selkeästi tätä alhaisemmalla tasolla. Kysyntä on korkealla ja uutisia uusista hankkeista Yhdysvalloissa julkaistaan lähes kuukausittain. Minnesota on samanaikaisesti hyvä kohdemarkkina ja tarjoaa kumppaneita laajempaankin markkinavaltaukseen Yhdysvalloissa.

Dynaaminen linjaluokitus (reaaliaikainen lämpöluokitus) on yksi IoT-teknologioista hyötyvä teknologia. Yhdysvaltojen liittovaltion rahoitus ja FERC-regulaatio kannustavat sen käyttöönottoon joka puolestaa voi kasvattaa kysyntää merkittävästi. Tätä teknologia Yhdysvalloissa pilotoi mm. Minnesotassa sijaitseva Xcel Energy. Yleisesti ottaen on Minnesotan tavoitteena irtaantua hiilen käytöstä vuoteen 2030 mennessä ja pienentää riippuvuutta kaasuun. Uusiutuvaan energiaan tehtävien investointien kasvu lisää myös kysyttää siirtoverkkojen tehokkuutta kasvattavilla teknologioille (sensorit, ohjausjärjestelmät, analytiikka). Näille ja näitä tukeville teknologioille Minnesota tarjoaa hyvän vientimarkkinan.

Kaukolämpöverkkojen käyttö Yhdysvalloissa on ollut alhaista. Kenties merkittävin taustatekijä on julkisen (kaupunkien omistamien) asuntojen puuttuminen ja korkea alkuinvestointi. Poikkeuksena on kuitenkin osavaltion pääkaupunki St. Paul missä kaupungin kaukolämpöverkko lämmittää ja jäähdyttää reilua 300 kiinteistöä kaupungin alueella. Kaupunkien laajentuminen ja infrastruktuurin investoinnit tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden kasvavaan markkinaan. Erityisesti suomalaiset Clean Tech innovaatiot mm. hukkalämmön hyödyntämiseksi ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta.

 

Uusiutuvalla energialla liikenteen sähköistämiseen

Laajemmassa kuvassa Minnesotassa on kiinnostusta myös muilla osa-alueilla. Liikenteen puolelle autonomiset ajoneuvot ja ajoneuvojen tietoliikenneverkot kiinnostavat. Minnesotalla on Suomen kanssa samankaltaisia hankkeita mm. CAV-testauksessa haastavissa olosuhteissa, ajoneuvojen välisessä viestinnässä (V2V), sekä älykkäissä kuljetusjärjestelmissä. Sähköajoneuvojen latausverkkoteknologioissa Minnesota tunnustaa Suomen globaalin johtoaseman ja on erittäin kiinnostunut yhteistyöstä alan yritysten kanssa. Esimerkiksi St. Paul on vasta lanseerannut Yhdysvaltojen suurimman julkisen latausverkoston ja ensimmäisen uusiutuvalla energialla toimivan MaaS-autopalvelun (carshare service). Energian säilömisessä Minnesotassa on menossa pilottihankkeita jotka liittyvät mm. rautamalmiakkuihin, aurinkovoimaan ja virtausakkuihin.

 

Kasviproteiineja ja Food Techia ruokatuotannon sydämessä

Minnesota on yksi merkittävistä maatalouden ja ruokateollisuuden keskittymistä Yhdysvalloissa. Maatalouden ja ruokateollisuuden suurimmista toimijoista merkittävällä osalla on pääkonttori täällä. Merkittävimpiä toimijoita alalla ovat mm. General Mills, Hormel Foods, Cargill ja Land O’Lakes. Akatemian puolella Minnesotan yliopisto tarjoaa mm. maisterinohjelman (Food Science and Technology) ja esimerkiksi Food Tech Startupeja on perustettu 18 pelkästään Minneapolisin alueelle. Ruokaproteiiniin liittyvät innovaatiot, Food Tech, sekä energia- ja tuotantotehokkuuden parantaminen ovat keskeisiä kehityksen osa-alueita. Ruokateollisuuden ja maatalouden innovaatiota kehitetään suurten toimijoiden, osavaltion ja yliopiston yhteistyönä mm. pakkausmateriaalien ratkaisut) mm. MBold-hankkeen(Linkki toiselle web-sivustolle.) kautta. Kasviproteiinipohjaisia ravintoinnovaatioita kehittää mm. paikallinen PPIC (Plant Protein Innovation Center) sekä yritykset kuten Puris.

 

Minnesota on varteenotettava sijainti markkinoille pyrkivälle toimialasta riippuen

Yleisesti ottaen Minnesota tarjoaa varteenotettavan ponnahduslaudan Pohjois-Amerikan markkinoille. Minnesota Trade Office on osavaltion kauppaviraston alainen yksikkö, joka tukee markkinoille pyrkiviä yrityksiä aktiivisesti. Osavaltiot tarjoavat erilaisia kannustimia veroeduista rahoitukseen riippuen yrityksen tarpeista ja mm. sen tarjoamasta työllistämispotentiaalista riippuen. Yrityksille, jotka tarjoavat palveluitaan tai itse toimivat terveyden, energian, biotalouden tai ruokateollisuuden aloille, kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin Minnesotaan.