Ulkoministeriön selvitys Suomen toiminnasta Afganistanissa annettu eduskunnalle

Ulkoministeriö on toimittanut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle selvityksen Suomen toiminnasta Afganistanissa 2001–2021.

Selvityksessä esitetään tiivis kokonaiskuva Suomen toiminnasta Afganistanissa sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön osalta, sekä arvioidaan Suomen toiminnan tavoitteita, tuloksia ja vaikuttavuutta. Selvitykseen sisältyy myös erillinen elokuussa 2021 toteutettua evakuointioperaatiota koskeva osio.

Suomen osallistuminen toimintaan Afganistanissa toteutui osana kansainvälisen yhteisön toimintaa. Suomi pyrki toiminnassa Afganistanin turvallisuustilanteen vakauttamiseen, Afganistanin jälleenrakennuksen, kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien edistämiseen, kansainvälisen turvallisuuden ja Suomen kansallisen turvallisuuden parantamiseen sekä Suomen ja EU:n kansainvälisen aseman ja toimijuuden vahvistamiseen. Toiminta Afganistanissa oli monella tapaa erityislaatuista ja tapahtui äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa koko läsnäolokauden ajan. 

"Osallistuminen toimintaan Afganistanissa vahvisti Suomen kansainvälisiä kumppanuuksia ja Suomen asemaa vastuuta kantavana, uskottavana ja luotettavana toimijana. Osallistuminen kansainvälisen yhteisön toimintaan Afganistanissa oli Suomelle myös merkittävä oppimiskokemus, joka on vaikuttanut niin kriisinhallintalainsäädäntömme kehittymiseen, kehitysyhteistyön toteuttamiseen kuin puolustusvoimien toimintaan. Afganistanin keskeisiä tavoitteita ei saavutettu täysimääräisesti tai kestävällä tavalla, mutta monet kehitystulokset ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niitä voi kukaan pyyhkiä pois", ulkoministeri Pekka Haavisto toteaa.

Ulkoministeriön selvitys on osa laajempaa valtionhallinnon arviotyötä Suomen läsnäolosta Afganistanissa vuosina 2001–2021. Puolustusministeriön Afganistan-selvitys julkaistiin elokuussa 2021. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan puitteissa tehtävä kokonaisvaltainen selvitys Afganistanin kriisinhallinnasta valmistuu 2023 aikana.  

Selvitys: Suomi osana kansainvälisen yhteisön kriisinhallinta- ja kehitysyhteistyötoimintaa Afganistanissa 2001–2021

 

Lisätietoja

  • Anna-Mari Wong Hämäläinen, lähetysneuvos, puh. +358 295 350 498
  • Markus Teir, lähetysneuvos, puh. +358 295 350 441
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]