Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Brysseliin

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä 28. toukokuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat Iran, Venezuela, Kongon demokraattinen tasavalta, Post-Cotonou-sopimus ja Gazan tilanne.

Kokouksessa ulkoministerit jatkavat keskustelua Iranin ajankohtaisesta tilanteesta. Erityisesti keskustellaan Yhdysvaltain vetäytymisestä Iranin ydinohjelmasopimuksesta (JCPOA). Ydinohjelmasopimuksella on keskeinen merkitys joukkotuhoaseiden leviämisen estämiselle, ja se on sitä kautta myötävaikuttanut Lähi-idän alueelliseen turvallisuuteen. Suomen kanta on, että EU:n on jatkettava vahvaa tukeaan sopimukselle.

Keskusteluissaan Venezuelasta ja Kongon demokraattisesta tasavallasta ulkoministerit käsittelevät maiden ajankohtaista tilannetta.

Ulkoministerit keskustelevat myös EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden (AKT) välisten suhteiden perustavanlaatuiseen uudistamiseen tähtäävästä sopimuksesta eli niin sanotusta Post-Cotonou-sopimuksesta.

Lounaskeskustelun aiheina ovat Gazan viimeaikaiset tapahtumat ja Yhdysvaltain päätös siirtää suurlähetystönsä Israelissa Jerusalemiin.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin kabinettipäällikkö Raili Lahnalampi, puh. +358 295 351 946 ja Eurooppa-kirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].