Ulkoasiainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2001


Valtiovarainministeriölle 29.5.2000 toimittamassaan talousarvioehdotuksessa ulkoasiainministeriö esitti hallinnonalalle myönnettäväksi vuodelle 2001 yhteensä 3 821 miljoonaa markkaa. Tämä ylitti valtioneuvoston hallinnonalalle antaman kehyksen 320 miljoonalla markalla. Ylitykset kohdistuvat lähinnä hallinnonalan toimintamenoihin, lähialuemäärärahoihin, siviilikriisinhallinnan menoihin ja ulkoasiainministeriön toimialaan liittyvien järjestöjen jäsenmaksuihin sekä ennen kaikkea suomalaisten valvontajoukkojen ylläpitomenoihin.

Toimintamenoihin esitettyjen lisäysten perusteena ovat valtion virka- ja työehtosopimusten vaikutukset palkkausmenoihin sekä edustustojen osalta lähinnä valuuttakurssien muutoksista, inflaatiokehityksestä sekä asemamaan julkisen sektorin palkkaindeksiin perustuvista henkilökunnalle maksettavista korotuksista aiheutuvat lisätarpeet. Ehdotetulla määrärahalla olisi mahdollista hoitaa hallinnonalan tehtävät suunnilleen nykyisen suuruisella henkilöstöllä ja edustustoverkostolla.

Lähialueyhteistyön ja siviilikriisinhallinnan rahoitukseen ehdotettiin lisäystä ohjelmien toteuttamiseksi suunnitellussa laajuudessa. Valvontajoukkojen ylläpitomenojen osalta ylitys johtuu momentille annetun kehyksen ja tosiasiallisen määrärahatarpeen välisestä erosta. Jäsenmaksujen lisäys johtuu Suomen maksuosuuden kasvusta YK:n rauhanturvajoukoille uusien operaatioiden johdosta.

Hallituksen talousarvioesitykseen sisällytettävien kehitysyhteistyömäärärahojen mitoituksesta päätetään tavanomaiseen tapaan budjettiriihen yhteydessä.

Ulkoasiainministeriö täydensi 5.7.2000 talousarvioehdotustaan yhteensä 47,2 miljoonalla markalla seuraavasti:

Tasavallan presidentti päätti 16.6.2000 valtioneuvoston esittelystä vahventaa Yhdistyneiden kansakuntien UNIFIL-operaatioon osallistuvaa Suomen rauhanturvajoukkoa 153 rauhanturvaajalla. Tämän johdosta esitettiin 36,6 miljoonan markan lisäystä suomalaisten rauhanturvajoukkojen ylläpitomenoihin.

Feiran Eurooppa-neuvostolle 19.-20.6.2000 laaditussa puheenjohtajan raportissa määriteltiin ensi kertaa EU:n siviilikriisinhallinnan painopisteet. EU-ministerivaliokunta antoi 14.6.2000 ulkoasiainministeriölle tehtäväksi yhdessä muiden asiaan liittyvien ministeriöiden kanssa selvittää, millaisiin määrärahalisäyksiin olisi varauduttava vuoden 2001 talousarviossa Eurooppa-neuvoston päätösten toimeenpanemiseksi. Raportin toimeenpanemisen Suomessa todettiin edellyttävän vuodelle 2001 lisärahoitusta yhteensä 16,7 miljoonaa markkaa, mistä ulkoasiainministeriön osuus on 10,6 miljoonaa markkaa. Se käytetään siviilihenkilöstön osallistumiseen kriisinhallintaan. Muilta osin lisätarve kohdistuu sisäasiainministeriön pääluokkaan.

Lisätietoja antavat:

Talousjohtaja Pekka Mattila, puh: 1341 5850
Kehitysyhteistyön osalta erityisavustaja Tapio Wallenius, puh: 1341 6405
Lähialueyhteistyön osalta ylitarkastajan sijainen Katja Bordi, puh: 1341 5610