Ministeri Sasi tiivistäisi yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian neuvostojen välillä

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi avasi EU enlargement and Baltic Sea security –symposiumin eduskunnassa 12.10.2000

Itämeren alueen turvallisuuden kannalta on tärkeätä, että Baltian maat otetaan mukaan mahdollisimman täysimääräisesti eri eurooppalaisiin rakenteisiin. Baltian maiden tuleva jäsenyys Euroopan unionissa on kuitenkin tärkein yksittäinen tekijä järjestettäessä käytännön yhteistyötä Itämeren alueella ja Baltian ja Pohjoismaiden välillä. Tämän lisäksi on varmasti syytä myös selvittää Pohjoismaiden neuvoston ja Baltian neuvoston tiiviimpää yhteistyötä aina jopa yhdistämiseen saakka. Se aktivoisi Pohjoismaiden neuvoston toimintaa ja antaisi EU-jäsenyysprosessin lisäksi Baltian maille hyviä yhteiskunnallisen kehityksen malleja.