Heli Suominen lehdistövirkamieheksi Lontooseen

Ulkoministeriö on nimittänyt Heli Suomisen lehdistövirkamieheksi Suomen Lontoon-suurlähetystöön. Kausi on kolmivuotinen ja alkaa 1. maaliskuuta 2020.

Heli Suominen siirtyy ulkoministeriöön Yleisradiosta, jossa hän on toiminut tuottajana ja toimittajana uutis- ja ajankohtaistoiminnassa vuodesta 2018 lähtien.

Suomisella on hyvä suomalaisen yhteiskunnan, journalismin ja viestinnän tuntemus sekä verkostot. Lisäksi hänellä on laaja kokemus media- ja viestintätehtävistä.

Suominen on työskennellyt toimittajana myös Helsingin Sanomissa muun muassa Pariisin-kirjeenvaihtajana ja uutistoimisto Reutersilla. Lisäksi hän on toiminut johtavana asiantuntijana ja ohjelmajohtajana viestintätoimisto Milttonissa. Koulutukseltaan Suominen on valtiotieteiden maisteri.

"Lähtökohta työlle on kiitollinen, sillä Suomella on Britanniassa hyvä maine. Tavoitteenani on tehdä maakuvatyöstä vielä entistä vaikuttavampaa, jotta britit haluaisivat tulla Suomeen matkailemaan, töihin ja investoimaan", Suominen sanoo.

Lehdistövirkamies vaikuttaa viestinnän, maakuvatyön ja kulttuurin keinoin Suomen tavoitteiden edistämiseen keskeisissä kohderyhmissä Britanniassa. Tarkoituksena on lisätä Suomen kiinnostavuutta eri alojen yhteistyökumppanina ja edistää suomalais-brittiläisiä suhteita ja verkostoja. Lehdistövirkamies ylläpitää mediasuhteita, osallistuu Team Finland -toimintaan sekä toimii läheisessä yhteistyössä Business Finlandin ja Suomen Lontoon instituutin kanssa.

Lisätietoja: apulaisosastopäällikkö Johanna Kotkajärvi, puh. 0295 351 351 ja Heli Suominen, puh. 040 356 26 99.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]