Tasa-arvosuurlähettiläs ei pelkää konflikteja

Henri Salonen
Anne Meskanen ja Päivi Kannisto.

YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan 62 istunto (Commission on the Status of Women, CSW) 12.–23.2018, toi myös tasa-arvosuurlähettilään Anne Meskasen New Yorkiin osana Suomen delegaatiota. Naisten ja tyttöjen oikeuksien parantaminen on Suomelle keskeinen teema kehitys- ja ulkopolitiikassa.

Seurasimme päivän tasa-arvosuurlähettilään työtä New Yorkissa. 

Toimittajataustainen Meskanen on aiemmin toiminut sekä Suomen Kosovon edustuston päällikkönä 2011-2015, että Afganistanin suurlähettiläänä 2015-2017. Meskanen kertoo pitävänsä työstään konfliktien ja vaikeiden teemojen parissa, joita riitti jo ennen tasa-arvosuurlähettilään työtä Afganistanissa sekä Kosovossa. 

Keskiviikkona 13.3. Anne Meskasen päivä New Yorkissa alkaa tapaamiselle hotellin lähellä olevassa kahvilassa kello yhdeksän. Ensimmäinen tapaaminen on UN Womenin rauhan- ja turvallisuuden yksikön päällikön Päivi Kanniston kanssa. Meskanen haluaa ennen kaikkea kuulla Kannistolta näkemyksiä UN Womenin sisältä, mitä he odottavat ja toivovat Suomelta. Tasa-arvosuurlähettilään työkuvaan kuuluu olla perillä siitä mitä erilaiset asiantuntijatahot painottavat ja arvostavat tasa-arvotyössä juuri nyt.

Aamupalaverissa nousevat esiin sekä UN Womenin rahoitustarve että toisiaan lähellä olevat tavoitteet YK:n nais- ja kehitysohjelma-järjestöjen välillä. Sekä UN Development että UN Womenin tontille osuvat esimerkiksi naisten seksuaali- ja lisääntymisterveys ja niihin liittyvät kysymykset. Kanniston päällimmäinen toive on kuitenkin saada poliittista tukea YK:n jäsenvaltioilta sille tasa-arvotyölle, jota järjestö tekee.

Hetki ennen Kosovon edustustolle menemistä.

”Olen sen verran idealisti, että teen tätä työtä auttaakseni niitä joilla menee heikommin”, Meskanen kertoo matkalla päivän toiseen tapaamiseen.   

Päivän ohjelma on tasa-arvosuurlähettiläälle mieluisa. Seuraavana vuorossa on tapaaminen Kosovon YK-edustuston lähettilään Teuta Sahatqijan kanssa, joka on myös Meskasen vanha tuttu. Koska Kosovo ei ole YK:n täysjäsen Sahatqija ei erimerkiksi voi liikkua ilman saattajaa YK:n päämajaan.

Teuta Sahatqija ja Anne Meskanen Kosovon edustustolla.

Kosovon edustustolta Meskaselle tulee jo kiire sillä seuraava, Suomen, Afganistanin ja UN Womenin järjestämä sivuatapahtuma alkaa pian YK:n päämajassa. Sivutapahtuman teemana on Women, Peace and Security. Tilaisuus on niin suosittu, että kaikille tulijoille ei riitä tuoleja.

Women, Peace and Security -sivutapahtuma YK:n päämajassa täyttyi osallistujista.

Keskustelu naisten osallistumisesta ja osallistamisesta rauhanprosessiin Afganistanissa etenee melko turvallisella alueella, kunnes tulee Meskasen puheenvuoro.

”Kabul-prosessin toinen kokoontuminen, joka pidettiin noin kaksi viikkoa sitten, oli lähinnä tapaaminen miesten kesken. Nämä miehet kuitenkin sopivat ja keskustelivat rauhan saamisesta maahan sekä miesten, naisten että afgaanityttöjen puolesta. On erittäin valitettavaa, että naisia ei neuvottelupöydissä näkynyt. 

Naisten osallistuminen rauhanrakentamiseen ei ole ainoastaan ihmisoikeuskysymys. Naiset tuovat mukanaan erilaisen näkökulman ja samalla myös laajemman ratkaisuvalikoiman. Me kaikki tiedämme, hyvät ystävät, että epätasa-arvo miesten ja naisten välillä korreloi suoraan myös konfliktien yleisyyden sekä väkivaltaisen ekstremismin kanssa."

Tunnelma salissa sähköistyi Meskasen puheen jälkeen ja tapahtuman lopussa yleisökysymykset käsittelivät jo korruptiota ja YK:n avustusohjelmien toimivuutta Afganistanissa. ”Kun lähdin sieltä (Afganistanista), niin sain kiitosta paikallisilta siitä, että sinä Anne puhut meille suoraan kuten muillekin ihmisille. Tässä työssä pitää pystyä nostamaan esille myös vaikeita asioita eri maiden suhteissa, jos haluamme vaikuttaa asioihin”, Meskanen sanoo tilaisuuden jälkeen ja lähtee jo kohti seuraavaa tapaamista. 

Kuuntele Anne Meskasen haastattelu Ulkoministeriön Suomi mainittu! -podcastista: https://soundcloud.com/suomimainittu/jakso-3-tiukasti-tasa-arvon-asialla(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Henri Salonen