Avoin AMK-harjoittelupaikka: Kaksi assistenttia, Suomen YK-edustusto, New York

Suomen YK-edustustoon haetaan kahta ammattikorkeakouluharjoittelijaa 1.8.2022 alkaen (tai sopimuksen mukaan) kolmeksi – viideksi kuukaudeksi mielenkiintoiseen ja dynaamiseen toimintaympäristöön.

 


Harjoittelu on todellinen näköalapaikka edustuston, ulkoasiainhallinnon ja YK:n toimintaan. YK-edustusto on yksi Suomen suurimpia diplomaattisia edustustoja maailmalla. Henkilökunta työskentelee Suomen ulkopolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi ja Suomen etujen edistämiseksi YK:ssa, jossa on yhteensä 193 jäsenmaata.

Työtehtäviin kuuluu toimiminen assistenttiharjoittelijana ja avustaminen eri tukitehtävissä (mm. johdon sekä muiden tiimien assistenttitehtäviin osallistuminen, vierailujen ja tilaisuuksien järjestelyt, korkean tason vieraiden vastaanottaminen, moninaiset hallintotehtävät) sekä muu YK-edustuston toimintaan osallistuminen.

Tehtävän hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, tarkkuutta ja joustavuutta, kykyä työskennellä itsenäisesti ja osana tiimiä sekä hyvää englannin ja suomen kielten suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi muu kielitaitoja kansainvälinen kokemus, hyvät IT-taidot, sekä kokemus toimistotyöstä katsotaan eduksi.

Harjoittelijalla tulee olla koko harjoitteluajalle rahoitus oppilaitokselta, mikä tulee ilmetä hakemuksessa. Oppilaitoksen maksaessa apurahan suoraan harjoittelijalle, harjoittelija ei ole työsuhteessa edustustoon eikä kuulu Suomen tapaturmavakuutuslain piiriin, vaan hänen kanssaan solmitaan työharjoittelusopimus. Harjoittelijalla tulee täten olla myös työtapaturman kattava matkavakuutus. Työnantaja ei osallistu matka-, palkka-, tai asumiskustannuksiin. Työnantaja tarjoaa harjoittelun ajaksi valtion matkavahinkoturvan, joka kattaa matkasairaudet, matkatapaturmat ja matkatavaravahingot, sekä lisäksi vapaa-ajan liikunta- ja viriketoimintatuen.

Kirjallinen suomenkielinen hakemus ja ansioluettelo pyydetään lähettämään 1.5.2022 mennessä osoitteeseen: [email protected], sähköpostin aiheena ”YKE: assistenttiharjoitteluhakemus”. Hakemukseen tulee merkitä tiedot rahoituksesta sekä sopivasta harjoitteluajankohdasta. Hakemukseen ei tule liittää muita liitteitä. Lisätietoja tehtävästä antaa Jaakko Minkkinen, jaakko.minkkinen ( at ) formin.fi

Käsittelemme meille antamiasi henkilötietojasi luottamuksellisesti ja EU:n tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Emme siirrä tai luovuta tietojasi eteenpäin ilman perusteltua ja lainmukaista syytä. Tutustu tietosuojakäytäntöömme verkkosivulla: 

Tietosuoja ulkoasianhallinnossa(Linkki toiselle verkkosivustolle)

Hakemalla tehtävään, hyväksyt tietosuojakäytännön ja annat suostumuksesi henkilötietojesi käsittelyyn.

Tehtävään ehdolla olevasta hakijasta tehdään hakijan suostumuksella turvallisuusselvitys (laki turvallisuusselvityksistä 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja Suojelupoliisin sivustolta: 

Turvallisuusselvitykset(Linkki toiselle verkkosivustolle)