Ruanda herättää kiinnostusta

Ruandan ja Suomen hyvät suhteet ovat nousseet viime aikoina aivan uudelle tasolle. Yhteistyötä on syvennetty poliittisten konsultaatioiden kautta ja myös maiden välisen kaupan lisäämiseen on panostettu. Ruandasta on viime vuosina tullut suomalaisille yrityksille kiinnostava kohde.

Kigali, Ruanda. Kuva: Unsplash
Kigali, Ruanda. Kuva: Unsplash

Korona ei ole vielä hävinnyt Afrikasta. Kuitenkin Tansaniassa yhä vähemmän näkee ihmisillä kasvosuojaimia kaupoissa ja julkisissa tiloissa. Tansanian edellisen presidentin aikana ei myönnetty koronan olemassa oloa maassa, eikä juurikaan mitään sulkutoimia tehty. Toisin oli naapurimaa Ruandassa, jossa päädyttiin hyvinkin äärimmäisiin sulkutoimiin. Nyt Tansanian uuden presidentin Samia Suluhu Hassanin aikana koronan olemassaolo on myönnetty ja joihinkin toimiin ryhdytty.

Oli sitten sulkutoimia tai ei, korona on vaikuttanut sekä Tansanian että Ruandan talouden kasvuun. Ruanda talouskasvu oli vuonna 2020 vain 3.4%, mikä oli selvä poikkeama aikaisempien vuosien jopa 10% talouskasvusta. Vuoden 2021 ennuste on jälleen noin 10% ja seuraaville vuosille talouskasvun ennustetaan nousevan lähelle 8%. Ruandan talouskasvun huima vauhti näyttäisi siis olevan nopeasti palaamassa entiselle uralleen.

Ruandasta on viime vuosina tullut suomalaisille yrityksille kiinnostava kohde. Myös maamme hyvät suhteet Ruandaan ovat nousseet aivan uudelle tasolle. Olemme aloittaneet poliittiset konsultaatiot Ruandan kanssa ja kaksi onnistunutta neuvottelukierrosta on jo takana. Ruandalainen liikemiesvaltuuskunta vieraili Suomessa tavaten suomalaisia yrityksiä tavoitteena lisätä Suomen vientiä Ruandaan. Muutama viikko sitten toinen ruandalainen valtuuskunta vieraili maassamme tavoitteenaan investointien houkuttelu.

Touko-kesäkuun vaihteessa ohjelmassa on Team Finland -matka Ruandaan, jonka aikana jo syntyneitä kontakteja vahvistetaan ja uusia luodaan. Saman matkan aikana allekirjoitetaan yhteistyösopimus maidemme ilmatieteenlaitosten välillä, mikä toivottavasti teknisen avun lisäksi avaa meille uusia kauppamahdollisuuksia.

Ruanda on tunnettu ponnisteluistaan ympäristön hyväksi ja toimitaan ilmastonmuutoksen vaikutusten ehkäisemiseksi. Ruandalaiset ovat erityisen kiinnostuneita kiertotaloudesta ja yhteistyö Sitran kanssa hakee muotoaan. Maa on myös isännöimässä tänä syksynä suuren kiertotalousfoorumin, jonka tarkoituksena on kiertotalouden hyvien käytäntöjen jakaminen.

Kaikille suomalaisille yrityksille hyvä uutinen on, että olemme saaneet kunniakonsulin Ruandaan. Kunniakonsulimme Patience Mutesilla on laaja kokemus sekä Ruandan pankki-  ja yrityssektorista että alueellisesta kaupasta. Hän toimii Traden Mark East African Ruandan maajohtajana ja auttaa mielellään suomalaisia yrityksiä liiketoimintaan liittyvissä asioissa.

Millä sektoreilla Ruandassa voisi olla kysyntää suomalaisten yritysten tuotteille? Mahdollisuuksia on paljon ja uusia löydetään koko ajan. Ympäristöteknologia, jätteidenkäsittely, pakkausteollisuuden tuotteet, rakentaminen, logistiikka, maatalouden jalostusketjut ja digitalisaatio joitakin mainitakseni.

Suomen kunniakonsulin yhteystiedot löytyy täältä.

Teksti

Riitta Swan