Tunisiassa tarvitaan kaikkien osapuolten yhteistyötä

Suurlähettiläs Tanja Jääskeläinen pohtii ensimmäistä sataa päiväänsä Suomen Tunisian-suurlähettiläänä. Hänen mukaansa Suomea pidetään Tunisiassa luotettavana ja asiantuntevana kumppanina.

Aamulla työmatkaa taittaessa Sidi Bou Saidin idyllisissä maisemissa syksyn tulon huomaa siitä, että kadut ovat jo hiljentyneet turistiryhmistä ja kauppiaat availevat putiikkejaan vasta aamulla myöhemmin ilman kiirettä.

Aamun harvat vastaantulijat ovat jo tutuksi tulleita koiranulkoiluttajia tai naapurustossa työskenteleviä.

Suomen Tunisian-suurlähettiläs Tanja Jääskeläinen Suomen Tunisian-suurlähettiläs Tanja Jääskeläinen tutkimassa uusia yhteistyömahdollisuuksia tunisialaisen energia-alan yrityksen STEGin edustajien kanssa.

Vaikka turistien poissaolo nopeuttaa omaa kylän läpi kulkemistani, on se myös toisaalta haikeudenkin aiheuttaja. Turismista riippuvainen kylä tuntuu vetäytyvän talviunille odottelemaan uutta kevättä ja turistien mukanaan tuomaa toimeentuloa.

Tämä hiljaisuus on huoli monelle paikalliselle yrittäjälle, sillä Tunisian talous nojautuu suurelta osin turismiin. Matkailusektori on kärsinyt vakavia takaiskuja maan poliittisen käymistilan vuoksi. Se on myös heijastunut turvallisuustilanteeseen epävarmuutta lisäten.

Tuoreessa muistissa ovat kuluvana vuonna sattuneet kahden oppositiopoliitikon murhat sekä suositussa Soussen lomakohteessa lokakuun lopussa toteutettu itsemurhaisku.

Tästä oravanpyörästä ulospääseminen vaatii maan poliittisilta toimijoilta rakentavia ja päättäväisiä toimia. Kaikkien osapuolien yhteistyötä tarvitaan maan ja kansalaisten intressien mukaisesti talouden nousuun saamiseksi ja turvallisuustilanteen vakauttamiseksi.

Prosessi on vaativa, eikä asiaa helpota se, että tekoja kaivataan nopealla aikataululla.

EU, ja Suomi sen yhtenä jäsenmaana, tukee kansallisen dialogin nimellä kulkevaa transitiokehitystä ja kannustaa osapuolia jatkamaan ponnisteluja sovun löytämiseksi ja muun muassa perustuslakityön loppuunsaattamiseksi.

Uusien vaalien järjestäminen olisi välttämätöntä demokratiaprosessin varmistamiseksi.

EU:n ulkoministerit lähettivät tämän mukaiset vahvat viestit Tunisian johdolle viimeisimmässä ministerineuvoston kokouksessaan.

Suomi tukee kansalaisyhteiskuntaa

Huolimatta poliittisen tason umpikujasta  yhteiskunnan kehittämiseksi ponnistellaan aktiivisesti ruohonjuuritasolla. Suomi on tässä työssä myös näkyvästi mukana omalla panoksellaan, ja olenkin voinut todeta, että Suomea pidetään Tunisiassa luotettavana ja asiantuntevana kansalaisyhteiskunnan partnerina.

Tunisian demokratiaprosessin tukeminen naisten asemaa ja aktiivisuutta edistämällä on politiikkamme keskipisteessä ja samalla aihe, johon on helppo itsekin samaistua.

Olen viimeisten viikkojen aikana päässyt osallistumaan useisiin Suomen rahoituksella toteutettuihin koulutustilaisuuksiin, joissa henkii kansalaisyhteiskunnan ja erityisesti naisten innostus osallistua maan kehittämiseen. Näistä tilaisuuksista lähden aina vakuuttuneena siitä, että Tunisialla on vaikeuksista huolimatta kaikki mahdollisuudet onnistua transitioprosessin toimeenpanossa arabikevään mallimaana.

Suomalaiset ja tunisialaiset yritykset yhteen

Kansalaisyhteiskunnan aktiviteettien lisäksi suurlähetystö toimii luonnollisesti myös monilla muilla sektoreilla. Aiomme entistä enemmän jalkautua Suomen ja Tunisian kauppasuhteiden kehittämiseksi.

Potentiaalisten yhteistyöalojen kartoitus on jo käynnissä ja toivon, että voimme saattaa yhteen yhä useamman suomalaisen yrityksen tunisialaisten kumppanien kanssa.

Team Finland -verkoston luominen Suomessa antaa myös meille suurlähetystössä tukiverkoston yritysten kansainvälistymistyössä, josta on tullut luonteva ja tärkeä osa suurlähetystöjen arkipäivää kaikkialla maailmassa.

Tanja Jääskeläinen

kauppa
sosiaalinen sukupuoli