Thaimaan ja Kambodzhan markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Kaakkois-Aasian toiseksi suurin talous Thaimaa kärsii Covid-rajoituksista alueen muita maita enemmän, johtuen turismin ja vientiteollisuuden merkittävästä osuudesta taloudessa. BKT:n odotetaan putoavan vähintään 8% vuonna 2020. Paluu kasvu-uralle on mahdollinen mikäli rajoituksia voidaan purkaa asteittain. Suomalainen koulutusosaaminen toimii maassa ovien avaajana. Thaimaa 4.0 -kasvustrategia merkitsee investointeja digitalisaatioon, logistiikkaan, infrastrutkuuriin ja maatalouteen. Thaimaa on myös mahdollinen työvoiman lähde esim. palvelu-, marjanpoiminta- ja maataloussektoreilla. Kambodzha on ollut yksi Kaakkois-Aasian nopeiten kasvava talous viime vuosina. Covid-rajoitusten vuoksi talouden odotetaan kutistuvan 4% vuonna 2020. Maassa on merkittäviä energia-sektorin suunnitelmia lähivuosille.

Thaimaa on kovien maahantulorajoitusten avulla selvinnyt Covid-tilanteesta erinomaisesti. Maassa on lokakuussa 2020 vain noin 3700 tartuntatapausta. Samalla matkustusrajoitukset ovat iskeneet maan turismi- ja palvelusektorille ankarasti, heikentäen kokonaistalouden näkymiä reilun 8% BKT pudotukseen vuonna 2020. Kesän ja syksyn 2020 aikana aktivoituneet hallinnonvastaiset mielenosoitukset ovat luoneet poliittista epävakautta.  


Näistä ongelmista huolimatta Thaimaan taloudella on mahdollisuus päästä takaisin kasvu-uralle, mikäli covid-rajoituksia voidaan asteittain purkaa. Valtion velka on alle 50% BKT:sta (lähde: OECD), mikä mahdollistaa edelleen tarvittaessa elvytyspakettien käytön. Thaimaa nousi maailmanpankin ”Ease of Doing Business Index” -listalla sijalle 21., mikä kertoo maan halusta saada ulkomaisia investointeja. Thaimaa 4.0 -kehitysstrategialla tähdätään merkittäviin investointeihin digitalisaatiossa, logistiikkainfrassa ja maatalouden kehityksessä. Eräs infrastruktuurin kärkihankkeista Eastern Economic Corridor (EEC) merkitsee investointeja Thaimaan itäisen alueen logistiikan, satamien ja teollisuuden hankkeisiin. OECD:n arvion mukaan koulutus on eräs maan tärkeimmistä kehittämiskohteista jatkossa. Suomalainen koulutus- ja opetus tunnetaan ja se toimiikin ovien avaajana monella sektorilla Thaimaassa. Myös energiahankkeet, kiertotalous, terveysteknologia ja -ratkaisut ja thaimaalaisen työvoiman tarve Suomessa ovat suomalaistoimijoita kiinnostavia. Thaimaa voi myös olla portti alueen muihin kasvaviin talouksiin, sillä thaimaalaisyritykset investoivat ja ovat mukana laajasti alueella.  


Kambodzha oli eräs alueen nopeiten kasvavista maista ennen Covid-rajoitteita n. 7% BKT kasvulla. Vuonna 2020 BKT pudonnee Covidin takia n. -1% edellisvuoteen. Maa luokitellaan alemman keskitulotason maaksi. Ulkomaankaupan kannalta keskeiset sektorit ovat tekstiiliteollisuus (80% viennistä) ja turismi. Maatalous on edelleen keskeinen elinkeino. Kiina on merkittävä vaikuttaja Kambodzhan taloudessa ja yhteiskunnassa. Ihmisoikeuksiin kohdistuvat loukkaukset saivat EU:n poistamaan Kambodzhalta EBA (Anything but Arms) tulli-etuudet vuoden 2020 alussa. Maalla on merkittäviä suunnitelmia energiasektorin modernisoimiseksi ja maan sähköistämiseksi. 


Jyri Järviaho, Suomen suurlähettiläs, Thaimaa