Kuntavaalien ennakkoäänestys ulkomailla 2021

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.6.2021. Vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä annettu laki tuli voimaan 29. maaliskuuta. Ennakkoäänestysaika on kotimaassa 26.5.-8.6. ja ulkomailla 2.-5.6.2021.

Ennakkoäänestyspaikat sijaitsevat Suomen edustustoissa tai niiden toimipaikoissa 75 maassa. Yhteensä ennakkoäänestyspaikkoja ulkomailla on 106.

Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.

Kuntavaaleissa äänioikeus on sidoksissa asianomaisessa kunnassa asumiseen – siten pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa.

Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta. Se on julkaisee 8.4. vaalit.fi-verkkosivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.) listan ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista.

Kuntavaaleissa äänioikeutettu voi käyttää äänioikeuttaan myös kirjeäänestyksessä, jonka järjestämisestä vastaa oikeusministeriö. Äänioikeutettua kehotetaan tilaamaan kirjeäänestysmateriaali myös siinä tapauksessa, että hän suunnittelee äänestävänsä ulkomailla varsinaisina ennakkoäänestyspäivinä. Niihin maihin, joihin posti ei koronatilanteen vuoksi poikkeuksellisesti kulje, kirjeäänestysmateriaalit voidaan lähettää kaupallisella lähettipalvelulla oikeusministeriön kustannuksella. 

Ennen vaalipäivän muutosta tilattuja kirjeäänestysmateriaaleja ei tarvitse tilata uudelleen vaan jo tilatut materiaalit kelpaavat myös 13.6. järjestettävissä kuntavaaleissa.

Koronapandemian johdosta ennakkoäänestyksen järjestäminen ilmoitetusti ennakkoäänestyspaikassa ei välttämättä toteudu maan viranomaisten joskus lyhyelläkin aikasäteellä ilmoittamien rajoitusten tai sulkujen johdosta. Kirjeäänestyksen määräajat, ohjeet ja materiaalien tilauslomake löytyvät vaalit.fi-sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Thaimaassa kuntavaalien 2021 ennakkoäänestys järjestetään koronapandemian johdosta poikkeuksellisesti ainoastaan Suomen Bangkokin-suurlähetystössä.

Suomen suurlähetystö
Athenee Tower 14/F
63 Wireless Road, Lumpini, Pathumwan
Bangkok 10330
Puh. +66 2 207 8700

Avoinna:
ke-pe 2.-4.6.2021 klo 11.00 – 16.00

la 5.6.2021 klo 09.00 – 16.00

Mukaan tarvitset kuvallisen henkilöllisyystodistuksen, esim. passin tai henkilökortin.
Postitse saatu ilmoituskortti äänioikeudesta kannattaa ottaa ennakkoäänestykseen mukaan. Se nopeuttaa äänestystä, mutta voit äänestää myös ilman sitä.