Suomi tukee haurastuneen öljysäiliöalus Saferin öljynsiirto-operaatiota

Jemenin edustalla Punaisellamerellä sijaitsevan FSO Saferin öljynsiirrosta on päästy sopuun YK:n johdolla. Öljynsiirto-operaatioon kerätään varoja apulupauskonferenssissa Haagissa 11. toukokuuta. Suomi tukee operaatiota miljoonalla eurolla.

Öljysäiliöalus FSO Safer on ollut Jemenin huthi-kapinallisten hallussa vuodesta 2015 lähtien eikä sitä ole huollettu lainkaan sen jälkeen. Huthit eivät ole päästäneet YK:n tutkijoita paikalle arviomaan vaurioita ja aluksen yksikuorisen rungon repeämää, vuotoa tai räjähdystä on pidetty erittäin todennäköisenä.

Aluksessa on noin 1.14 miljoonaa barrellia raakaöljyä. Mahdollinen öljyonnettomuus aiheuttaisi laajaa tuhoa Punaisenmeren luonnon ainutlaatuiselle monimuotoisuudelle ja sen rantavaltioiden ihmisten elinkeinoille. Öljyonnettomuus pysäyttäisi myös Hodeidan ja Salehin satamat, joiden kautta kulkee humanitaarinen apu Jemenin sodasta kärsivälle siviiliväestölle, sekä tukkisi kansainväliselle kaupalle merkittävän meriväylän. Öljyonnettomuuden tapahtuessa puhdistuskustannukset olisivat YK:n arvion mukaan kymmeniä miljardeja dollareita. 

Maaliskuussa 2022 YK saavutti neuvotteluratkaisun sodan osapuolten kanssa öljyn siirrosta Safer-alukselta toiseen, turvalliseen alukseen. Haagissa 11. toukokuuta järjestettävän öljynsiirto-operaation apulupauskonferenssin tavoitteena on kerätä 144 miljoonaa dollaria, josta 80 miljoonaa tarvitaan operaation ensimmäiseen, kiireelliseen vaiheeseen. Suomi tukee operaatiota miljoonalla eurolla ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista. Öljyn siirron on tarkoitus käynnistyä välittömästi, sillä syksyllä alkavat kovat tuulet lisäävät öljyturman todennäköisyyttä.

”Mahdollisen öljyonnettomuuden humanitaariset ja ympäristövaikutukset Punaisellamerellä olisivat massiiviset. Suomi tukee YK:n työtä tämän ekologisen aikapommin purkamiseksi. Aikaa ei ole hukattavaksi”, toteaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Lisätietoja

  • Sofie From-Emmesberger, Afrikan ja Lähi-idän osasto, osastopäällikkö, puh.  +358 295 350 802
  • Riikka Eela, Lähi-idän yksikön päällikkö, puh. +358 295 350 147
  • Mikko Autti, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin diplomaattiavustaja, puh. +358 295 350 034
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]