Suomen tuleva hallitus esitteli hallitusohjelmansa

Tänään Suomen hallituksen muodostavat viisi puoluetta esittelivät toimenpideohjelmansa tulevalle hallituskaudelle. Tavoitteena on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä Suomi vuoteen 2030 mennessä.

Uusi hallitusohjelma esiteltiin tänään keskustakirjasto Oodissa.
Uusi hallitusohjelma esiteltiin tänään keskustakirjasto Oodissa.

Tänään Suomen hallituksen muodostavat viisi puoluetta esitteli toimenpideohjelmansa tulevalle hallituskaudelle. Tavoitteena on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä Suomi vuoteen 2030 mennessä.

Sosiaalidemokraattien Antti Rinne ja muut hallitusneuvotteluihin osallistuneet puoluejohtajat – keskustan Juha Sipilä, vihreiden Pekka Haavisto, vasemmistoliiton Li Andersson ja ruotsalaisen kansanpuolueen Anna-Maja Henriksson – esittelivät hallitusohjelman sisällön ja tavoitteet kansalaisille ja medialle tänään Helsingin keskustakirjasto Oodissa järjestetyssä tilaisuudessa.

Hallitus panostaa erityisesti koulutukseen, tasa-arvon lisäämiseen ja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Oppivelvollisuusikä nousee 18 ikävuoteen, ja tukea korkeakouluille lisätään. Toisesta kotimaisesta kielestä tulee jälleen pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa. Perhevapaita uudistetaan niin, että isät voivat olla kotona pidempään lasten kanssa. Äideille ja isille on jatkossa luvassa yhtä suuret kiintiöt: 105 arkipäivää kummallekin. Tulosidonnaista isyysvapaata pidennetään tulosidonnaista äitiysvapaata lyhentämättä. Lisäksi vanhemmat voivat vapaasti jakaa osuuden tulosidonnaisesta vanhempainvapaasta.

Lisäksi Suomesta tavoitellaan hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivista pian sen jälkeen. Fossiilisten polttoaineiden veroja korotetaan, ja kävely- ja pyöräteitä rakennetaan lisää. Antti Rinteen hallitus tavoittelee myös 60 000 työllistä lisää edistämällä työvoiman kysyntää ja tarjontaa. Työllisyysaste pyritään nostamaan 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä.

Tavoitteena on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä Suomi vuoteen 2030 mennessä. ”Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja sen kulmakivet – turvattu toimeentulo, toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutus ja tiede – luovat vahvan ja oikeudenmukaisen perustan uudistustyölle”, puolueet kirjoittavat ja jatkavat: ”Ekologisesti kestävä Suomi näyttää tietä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Hallitus luo suunnitelman päästöttömän Suomen saavuttamiseksi. Pohjoismainen hyvinvointivaltio yhdistettynä vastuulliseen ja vähennettyyn luonnonvarojen kulutukseen on se yhteiskuntamalli, joka takaa maamme kilpailukyvyn tulevaisuudessa.”

Uuteen hallitukseen nimitetään 19 ministeriä: sosiaalidemokraateista seitsemän, keskustasta viisi, vihreistä kolme ja vasemmistoliitosta ja RKP:sta kaksi kummastakin. Ministerit esitellään myöhemmin.

Lue koko hallitusohjelma täältä: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sallistava-ja-osaava-suomi-sosiaalisesti-taloudellisesti-ja-ekologisesti-kestava-yhteiskunta(Linkki toiselle web-sivustolle.)