Suomen itsenäisyyspäivää vietetään tutuin ja uusin perintein

Itsenäisen Suomen 101-vuotissyntymäpäivää vietetään tällä viikolla tutuin, mutta myös uudenlaisin perintein. Viime vuonna Suomi 100 -juhlinnan myötä syntynyt itsenäisyyspäivän aaton juhlinta näkyy tänäkin vuonna.

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi uudisti itsenäisyyden juhlinnan perinteitä. Tuttujen traditioiden rinnalle tuli monia yhdessätekemisen ja iloisen juhlan tapahtumia eri puolella Suomea sekä ihastusta herättäneitä sinivalkoisia valaistuksia. Suomi 100 -seurantatutkimuksen* mukaan lähes kolme neljästä suomalaisesta koki itsenäisyyden juhlinnan aiempaa iloisemmaksi ja puolet pitää itsenäisyyspäivän viettoa entistä tärkeämpänä. Suomalaiset toivovat itsenäisyyspäivän olevan jatkossakin iloinen, valoisa ja yhteisöllinen.

”Suomi 100 -juhlavuosi osoitti, että arvokkaan, tunnelmallisen itsenäisyyden juhlinnan rinnalle sopivat hyvin ilon ja valon teemat. On hienoa nähdä, miten monet viime vuoden ideat näyttävät toteutuvan myös tulevana itsenäisyyspäivänä ja vakiintuvat ajan myötä uusiksi perinteiksi”, valtiosihteeri Paula Lehtomäki sanoo.

Yksi uusista perinteistä jatkuu itsenäisyyspäivän aattona, kun yli 500 lasta kaikkialta Suomesta kokoontuu viime vuoden tavoin pääministeri Juha Sipilän isännöimään lasten itsenäisyyspäivän juhlaan Säätytaloon Helsinkiin. Jokainen Suomen kunta on voinut lähettää juhlaan kaksi 10-vuotiasta lasta. Juhlan teemana on lukeminen ja kirjallisuus.

Aattona nähdään jälleen sinivalkoisia valaistuksia. Helsingissä valtioneuvosto valaisee Säätytalon 5. joulukuuta klo 12 alkaen ja Valtioneuvoston linnan klo 18 alkaen.

Itsenäisyyspäivän viikolla valtioneuvoston kanslia julkaisee myös Suomi 100 -juhlavuoden muistoista kertovan kirjan. Juhlavuoden ikimuistoisiin hetkiin ja tunnelmiin voi palata muun muassa presidentti Sauli Niinistön, löytöretkeilijä Pata Degermanin, muusikko Ville Darude Virtasen sekä monien muiden henkilöiden kertomien tarinoiden kautta. Suomi 100 -juhlavuoden muistoista kootun kirjan voi hankkia valtioneuvoston verkkokirjakaupasta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Aiemmin syksyllä julkaistu Suomi 100 -juhlavuoden raportti kokoaa juhlavuoden tarinan ja tulokset. Raporttiin voi tutustua osoitteessa suomi100raportti.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

*Vuosina 2015-2018 tehdyssä, kuusiosaisessa Suomi 100 -seurantatutkimuksessa tutkittiin suomalaisten tietoisuutta ja näkemyksiä itsenäisyyden satavuotisjuhlavuodesta. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin yhteydessä toteutetussa tutkimuksessa haastateltiin yli tuhatta 15–84-vuotiasta Suomessa asuvaa henkilöä ja tulokset on suhteutettu vastaamaan koko väestöä.