Konsulaatin vuosi 2021 numeroina

Vuosi 2021 oli edeltäjänsä tapaan poikkeuksellinen ja koronapandemia vaikutti edelleen huomattavasti konsuliasioiden määrän kehittymiseen koko vuoden ajan. Asiakastilaan voitiin rajoitusten vuoksi ottaa enintään kaksi asiakasta kerrallaan. Tämä rajoitus pätee vieläkin.

Korona-ajasta huolimatta konsulaatti oli auki asiakkaille koko vuoden. Asiakkaiden määrä kasvoi 74,6 prosentilla 4 866 asiakkaaseen. Asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuudesta huolehditaan ajanvarausjärjestelmän avulla.

Konsulaattiin tulleiden puheluiden määrä vuonna 2021 oli 8 489 kappaletta.

Opastusta ja neuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse sai kaiken kaikkiaan 10 830 kansalaista.

Passihakemuksia konsulaattiin jätettiin 3 371 kappaletta, mikä oli runsaat 31 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Myös henkilökorttihakemuksia jätettiin noin 31 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoteen: 443 kappaletta.

Notaaritoimituksia, eli esimerkiksi kaupanvahvistuksia tehtiin viime vuonna konsulaatissa 35 kappaletta, mikä oli noin puolet edellisestä vuodesta.

Oleskelulupahakemusten määrä sen sijaan nousi huomattavasti, ja oleskelulupia haettiin konsulaatin kautta 87 kappaletta vuonna 2021. Vuonna 2020 hakemuksia jätettiin 39.

Kansalaisuusilmoituksia konsulaattiin tuli 710 kappaletta. Suurin osa niistä henkilöiltä, jotka hakevat takaisin menettämäänsä Suomen kansalaisuutta.