Juhli Suomen itsenäisyyttä verkossa

Koronapandemian johdosta tänä vuonna Presidentinlinnassa ei järjestä perinteistä itsenäisyyspäivänjuhlaa 6.12. Onneksi linnanjuhlat ja moni muu tapahtuma siirtyy verkkoon, jossa osallistuminen on mahdollista kaikille.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kättelevät vieraita linnan juhlissa 2019.
Foto: Tasvallan presidentin kanslia

Linnanjuhlat Helsingissä kerää vuosittain pari tuhatta vierasta ja myös miljoonia tv-katsojia.  Tänä vuonna juhlat perutaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1974, koronapandemiasta johtuen. Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio järjestävät sen sijaan virtuaalisen vastaanoton ja juhlan, joka lähetetään suorana Ylen ohjelmistossa.

Linnan Juhlat niminen ohjelma on nähtävissä verkossa ympäri maailmaa Yle Areenan kautta(Linkki toiselle web-sivustolle.), ja näkyy myös Suomen ulkopuolella TV Finland -kanavalla kello 19.30 alkaen (Suomen aikaa). Ohjelma tuo juhlatunnelmaa Presidentinlinnasta ja eri puolilta Suomea. 

”Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa voimme välittää täältä Linnan juhlista sellaista tunnelmaa, että katsotaan Suomea silmiin. Kokea se ainutlaatuinen kansakunnan menestystarina ja tuntea ja tunnistaa vahvuutemme, jolla kaikki vaikeudet on voitettu ja tullaan voittamaan”, Niinistö sanoo.

Suomen Tukholman-instituutti lähettää itsenäisyyspäiväkonsertin. Juhlatunnelmasta vastaa kaksi ruotsinsuomalaista duoa: Miia Roiko-Jokela (huilu) & Silja Levander (piano) sekä Esa Aapro (laulu) & Merja Aapro (piano). Konsertti lähetetään livenä, alkaen kello 15.00 Ruotsin aikaa, ja se on nähtävissä ympäri maailmaa tämän linkin kautta(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Musiikin lisäksi lähetyksessä näytetään presidentin puhe ulkosuomalaisille sekä lyhytelokuva, joka kuvaa vaihtoehtoisesta tapaa juhlia itsenäisyyspäivää poikkeusaikoina.

Tukholman suomalainen seurakunta lähettää itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen, kello 11.00 alkaen Ruotsin aikaa. Lisää tietoa löydät seurakunnan verkkosivulta(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Maahanmuuttajajärjestö Moniheli järjestää monikulttuurisen itsenäisyyspäiväjuhlan, joka lähetetään verkossa kello 13.00 alkaen Suomen aikaan. Juhlissa esiintyy rohkaisevia viestejä antavia puhujia hallituksesta ja eduskunnasta, sekä viisi esitystä, jotka edustavat erilaisia rinnakkaisia kulttuureja Suomessa. Lisätietoja Monihelin verkkosivulta(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Monissa paikoin Suomea järjestetään myös paikallisia konsertteja, joita voi seurata maksutta internetin kautta. Espoo järjestää konsertin, jossa esiintyy muun muassa Espoo Big Band ja popmuusikot Kasimir ja Erin sekä sopraano Laura Pyrrö. Konsertti on nähtävissä kello 14.00 alkaen (Suomen aikaa) ja näkyy 5.1. asti osoitteessa Espoon kaupungin verkkosivulla(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Kouvolan kaupunki järjestää livelähetyksen joka alkaa jumalanpalveluksella kello 10 Suomen aikaa. Sen jälkeen seuraa seppeleen lasku ennen kello 12.30, jolloin juhlaisuudet alkavat konsertteineen ja puheineen. Lähetys on nähtävissä täällä(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Monen suomalaisen perinteenä on katsoa elokuva Tuntematon sotilas itsenäisyyspäivänä. Yle näyttää elokuvan alkuperäisversion vuodelta 1955, myös ulkomailla TV Finland -kanavan kautta, alkaen kello 14.20 Suomen aikaa. Streaming-palvelu HBO Nordicin valikoimasta löytyy myös Aki Louhimiehen vuoden 2017 versio sarjamuodossa.