Aleksis Kivi – suomenkielisen kirjallisuuden isä

Aleksis Kiven äiti toivoi pojastaan pappia. Tähän tahtoon ei nuori kirjailijan alku kuitenkaan taipunut, vaan alkoi Runebergin tavoin runoilijaksi. Nurmijärvellä varttunut ja Helsingissä koulunsa käynyt Aleksis Kivi tunnetaan suomenkielisen kirjallisuuden isänä. Kansalliskirjailija Aleksis Kiven päivää vietetään hänen syntymäpäivänään 10. lokakuuta, joka on samalla myös suomalaisen kirjallisuuden päivä.

Aleksis Kivi, oikealta nimeltään Alexis Stenvall, syntyi 10. lokakuuta 1834 Nurmijärvellä. Kiven tiedetään lapsuudessaan viihtyneen Palojoen Taaborin vuorella, lähimetsissä ja -kallioilla, ahoilla ja nummilla sekä Vantaanjoen uimapaikoilla. Hänen lapsuuttaan onkin kuvattu päivänpaisteiseksi. Nuorena 12-vuotiaana tuli Kiven aika siirtyä maaseudulta kaupunkiin. Hänen opintiensä alkoi Helsingissä C. Granbergin koulussa, jossa hänen pääasiallinen tavoitteensa oli ruotsin kielen oppiminen.

1859 Kivi kirjoittautui yliopistoon historiallis-kielitieteelliselle osastolle. Hänen äitinsä oli toivonut pojastaan pappia, mutta äidilleen Kivi ilmoitti ryhtyvänsä runoilijaksi. Kiven kirjallisena läpimurtona voidaan pitää Kullervo-näytelmää, joka voitti 1860 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon. Alexis Stenvallista oli kuoriutunut esiin kirjailija Aleksis Kivi. Nykyään Kivi tunnetaan parhaiten teoksistaan Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit, joka sai vuonna 1865 valtionpalkinnon ja on yhä edelleen esitetyin kotimainen puhenäytelmä. Kivi oli myös historiamme ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija, joka käänsi koko Suomen proosan, draaman ja lyriikkaan suunnan uudelle uomalle.

Elämänsä viimeisinä vuosina Kivi kärsi unettomuudesta ja alkoholismista. Vuonna 1872 Kivi muutti veljensä luo Tuusulan Syvälahteen, jossa hän myös kuoli vain 38-vuotiaana. Kirjailijan lyhyeksi jääneeseen elämään sekä hänen syntymänsä ja kuolemansa ajankohtiin pohjautuu runoilija Eino Leinon muotoilema tunnettu luonnehdinta "hän eli vain syksystä jouluun”. Aleksis Kiven hauta on Tuusulan kirkon hautausmaalla. Historian kirjat kuitenkin kertovat Kiven viimeisten sanojen olleen: "Minä elän!"